Tyttöfutis on kovassa nosteessa – 16-vuotias Siiri Salovaara: "Olen nähnyt unta, että puen maajoukkueen paidan päälleni"

Ruohonjuuritasolla pikkuseurat toivovat lisää yhteistyötä, koulutettuja valmentajia ja uusia pelaajia.

jalkapallo
Kouvolan Jalkapallon nuoret tytöt harjoittelevat Valkealan nurmella.
Kouvolan Jalkapallon nuoret tytöt harjoittelevat Valkealan nurmella.

Kouvolan Jalkapallon B-tytöt pelaavat ikäluokkansa SM-sarjassa. Vaikka joukkue on sarjan viimeisenä, pelaajien tavoitteet ovat korkealla.

– Futiksen lisäksi en ole vielä miettinyt muita ammatteja. Olisi kivaa, jos pystyisi tekemään sitä, mistä tykkää ja pelaamisesta saisi vielä rahaakin, sanoo joukkueen 16-vuotias hyökkääjä Elina Mankki.

– Ehkä suurin tavoite on, että nautin tästä lajista. Olen nähnyt unta, että puen maajoukkueen paidan päälleni, kertoo laitapelaaja Siiri Salovaara.

Mankki on jo ensimmäiset minuuttinsa Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa pelannut. Salovaara on tällä hetkellä maajoukkueen varapaikalla valmiina leireille, jos kutsu käy.

Mankki treenaa tällä hetkellä muista erillään, koska kuntouttaa polvivammaansa ja pääsee palaamaan palloharjoituksiin vasta syksyllä.

Tyttöfutiksen suosio on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueen menestys ja pääsy MM-kisoihin ruokkivat ainakin nuorten innostusta lajia kohtaan.

Budjetit kasvaneet

Suomen Palloliiton rekisterissä on tällä hetkellä noin 140 000 pelaajaa valtaosa heistä poikia tai miehiä.

Seuroissa pelaavia naisia ja tyttöjä on yhteensä noin 33 000, josta tyttöjä 28 000.

– Luvussa on kasvattamisen varaa paljonkin. Esimerkiksi alle 17-vuotiaiden joukkue on hyvä esimerkki joukkueesta, joka ei nöyristele ja pelaa hyökkäävää jalkapalloa. Joukkue tuo pikkutytöille taas entistä nuorempia esikuvia, sanoo Palloliiton 1. varapuheenjohtaja Katri Mattsson, joka on itsekin pelannut maajoukkueessa ja ammattilaisena ulkomailla.

Toiveissa on, että opiskelun ja urheilun yhdistäminen onnistuisi nykyistä helpommin.

Katri Mattsson

Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaa, että alle 17-vuotiaiden maajoukkueen menestys ja pääsy MM-kisoihin ovat pitkäjänteisen työn tulosta.

Mattsson laskee, että kaikkien tyttömaajoukkueiden budjetti on yhteensä noin 600 000 euroa vuodessa. Budjetti on noussut kolmessa vuodessa noin 25 prosenttia. Alle 17-vuotiaiden MM-lopputurnauksesta tulevat kulut eivät ole luvussa mukana.

– Tyttöjen ja naisten jalkapallon suurin haaste tulee eteen silloin, kun pelaaja valmistuu lukiosta. Meidän täytyy jatkossa löytää entistä enemmän keinoja, että pelaaja voi panostaa harjoitteluun silloinkin täysillä. Toiveissa on, että opiskelun ja urheilun yhdistäminen onnistuisi nykyistä helpommin.

Naisten korkeimman sarjatason eli liigan kehittäminen on varapuheenjohtajan mielestä myös tärkeää.

Ylen Lindgren & Sihvonen -ohjelmassa U 17 -tyttöjoukkueen päävalmentaja Marko Saloranta arvioi, että kisamenestys voi tuoda seuroihin uusia pelaajia ja seurojen pitää pystyä tarjoamaan laadukasta valmennusta kaikille.

– Tyttöjalkapallon markkinoinnissa meidän on vakuutettava kiinnostuneet tekojen kautta.

KJP:n tyttöjoukkue harjoitteelee Valkealan nurmikkokentällä
Kouvolan Jalkapallon tytöt harjoittelevat Valkealan lisäksi myös Saviniemen stadionilla Myllykoskella.Juulia Tillaeus/Yle

Pikkuseurat kaipaavat uusia pelaajia ja lisää yhteistyötä

Kouvolan Jalkapallon B-tyttöjen valmentaja Marko Honkanen kiertää Kaakkois-Suomen piiriä myös tyttöfutiksen kehittäjän hommissa. Monessa pikkuseurassa tyttöfutiksen arki on kuitenkin vielä kaukana pelaajabuumista.

– Seuroissa on liian vähän tyttöpelaajia. Tarvitaan myös entistä koulutetumpia valmentajia, jotka pystyvät opettamaan tyttöjä. Pelaajat harjoittelevat nyt myös harjoitusten lisäksi vapaa-ajallaan, mutta urheilullisuutta ja intohimoa harjoitteluun pitää vielä kasvattaa.

Honkasen 16–18 -vuotiaiden tyttöjen joukkueessa pelaajia on Kouvolan lisäksi myös lähikaupungeista.

– Kaiken perusta on, että pikkuseurat tekevät nykyistä enemmän yhteistyötä. Silloin laadukkaat pelaajat pääsevät harjoittelemaan ja pelaamaan keskenään.

Nauti lajista ja usko itseesi.

Siiri Salovaara

Kouvolasta lahjakkuuksia kannustetaan lähtemään esimerkiksi Helsinkiin kehittymään ja kovempien jalkapallopelien pariin.

KJP:n tyttöfutaajat kentällä
Elina Mankki korjaa Siiri Salovaaran otsapantaa KJP:n tyttöjen harjoituksissa.Juulia Tillaeus/Yle

Urheilulukioon kehittymään

Elina Mankki ja Siiri Salovaara saivat torstaina tietää, että heidät on hyväksytty Mäkelänrinteen urheilulukioon. Urheilulukiossa voi sovittaa yhteen tavallista määrätietoisemman valmennuksen ja opiskelun.

– Vähän jännittää, kun muutan yksin asumaan Helsinkiin. Jos haluaa kehittyä, niin pitää lähteä Kouvolasta, Siiri Salovaara kertoo.

Valkealan nurmikentän vieressä alle 10-vuotiaat tyttöjoukkueet pelaavat liigapelejään. KJP:n B-juniori Salovaaralla on lähikentällä pallosta taistelevalle juniorille selkeä viesti.

– Nauti lajista ja usko itseesi. Jos haluat päästä pitkälle, niin kaikki on mahdollista.