USA:n ulkoministeri: Pohjois-Korealla 2,5 vuotta aikaa

Mike Pompeo sanoo itse johtavansa Pohjois-Korean kanssa käytäviä jatkoneuvotteluja.

Mike Pompeo
lentokoneesta tulleet miehet kävelevät ryhmässä
Ulkoministeri Mike Pompeo saapuu USA:n ilmatukikohtaan 13. kesäkuuta Pyeongtaekissa, Etelä-Koreassa.Jeon Heon-Kyun / EPA

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo sanoo Yhdysvaltain toivovan, että Pohjois-Korea toteuttaisi laajamittaisen aseistariisunnan seuraavien kahden ja puolen vuoden kuluessa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump solmi eilen tiistaina Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa sopimuksen, joka tähtää Pohjois-Korean ydinaseriisuntaan. Sopimus oli kirjoitettu hyvin väljästi, eikä sisältänyt yksityiskohtia, joiden perusteella sen toteutumista voisi seurata.

Ulkoministeri Pompeo totesi, että hän uskoo Pohjois-Korean ymmärtävän, että sopimuksen toteutumista tullaan seuraamaan tarkasti.

Hän kertoi itse johtavansa jatkoneuvotteluja, joiden hän arvelee alkavan ehkä jo ensi viikolla. Pompeo on parhaillaan Etelä-Koreassa kertomassa maan johdolle Trumpin ja Kimin tapaamisen tuloksista.

Pompeon mukaan johtajat sopivat paljon muistakin asioista, joita ei kirjattu ydinsopimukseen.

Presidentti Trumpin nykyinen virkakausi jatkuu vielä 2,5 vuotta.

Trump lupaili Kimin tapaamista seuranneessa lehdistötilaisuudessa, että Yhdysvallat lopettaa sotaharjoitukset Etelä-Koreassa. Pompeo lisäsi omassa lehdistötapaamisessaan, että harjoitukset aloitetaan uudelleen, jos Pohjois-Korea ei noudata sopimusta.

Lue lisää:

Pohjois-Korean johtava sanomalehti hehkuttaa Trumpin tekemiä myönnytyksiä: "Vuosisadan tapaaminen"

Singaporen kokous keräsi kiitoksia ja aiheutti huolta – tätä mieltä maailman johtajat ovat Trumpin ja Kimin sopimuksesta

Lähteet: Reuters, AP