Makedonian nimenvaihdos heti vaikeuksissa – presidentti kieltäytyy vahvistamasta

Makedonian presidentin Gjorge Ivanovin mukaan sopimus muuttaa maan nimi Pohjois-Makedoniaksi on perustuslain vastainen.

Makedonia
mielenosoittajat heiluttavat lippuja
Georgi Licovski / EPA

Makedonian presidentti Gjorge Ivanov marssi mielenosoituksellisesti ulos keskiviikkona ministeritapaamisesta. Myöhemmin hän piti tiedotustilaisuuden, jossa hän sanoi kieltäytyvänsä allekirjoittamasta nimenmuutossopimusta.

– Päätökseni on lopullinen eikä se muutu mistään painostuksesta, kiristyksestä tai uhkailusta. En tue enkä allekirjoita tällaista tuhoisaa sopimusta, Ivanov sanoi.

Kreikan ja Makedonian pääministerit sopivat tiistaina, että Makedonia muuttaa nimensä Pohjois-Makedonian tasavallaksi. Kansainvälisissä yhteyksissä maa on tunnettu nimellä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia.

Kreikka on estänyt Makedonia-nimen käytön, koska Kreikassa sijaitsee Makedonian maakunta. Maiden välinen kiista on ollut esteenä muun muassa sille, että Makedonia ei ole voinut edetä EU- ja Nato-jäsenyyden tiellä.

Ivanovia tukevat Makedonian kansallismieliset puolueet. Hänellä on veto-oikeus sopimukseen.

Uutistoimisto AP:n mukaan Kreikan ja Makedonian ulkoministerien on määrä allekirjoittaa sopimus nimenmuutoksesta ensi viikonloppuna ja parlamentin on määrä hyväksyä sopimus. Tämän jälkeen presidentin olisi vahvistettava se allekirjoituksellaan.

Jos presidentti ei vahvista, lakiesitys nimenmuutoksesta menee parlamentissa uuteen äänestykseen. Jos esitys läpäisee sen toistamiseen, presidentin on pakko hyväksyä se. Makedoniassa on täten edessä sisäpoliittinen kriisi.

Kansallismieliset vastustavat niin Kreikassa kuin Makedoniassa

Sekä Kreikassa että Makedoniassa nimenmuutosta on vastustettu kiihkeästi. Puolin ja toisin vastustajat katsovat, että kompromississa toiselle on annettu periksi liikaa.

Oppositiopuolueet vastustavat sopimusta molemmissa maissa. Makedoniassa ne eivät hyväksy Makedonia-nimen eteen mitään etuliitteitä vaan haluaisivat käyttää virallisena nimenä puhtaasti Makedoniaa.

Kreikassa oppositiossa oleva Uusi demokratia -puolue aikoo esittää hallitukselle epäluottamuslausetta Makedonian nimisopimuksen vuoksi. Maahan on kaavailtu useita mielenosoituksia lähipäiviksi, joissa vaaditaan Makedonia-nimen käyttöoikeutta vain Kreikan maakunnalle.

Lähteet: AP, Reuters