Hallituksen sote-vastaus nyt oikeuskanslerinviraston syynissä – ennen perjantaita ei tapahdu mitään

Hallitus on saanut valmiiksi vastauksensa perustuslakivaliokunnan huomautuksiin sote-uudistuksen valinnanvapauslaista. Teksti on oikeuskanlerinvirastossa, joka arvioi sitä vielä ainakin perjantaina.

politiikka
Tuomarin nuija pöydällä oikeussalissa.
Yle

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta odottaa hallituksen vastausta perustuslakivaliokunnan huomautuksiin valinnanvapauslaista. Lakiesitys on olennainen osa hallituksen suurta sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistusta.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan hallitus odottaa nyt oikeuskanslerinviraston arvioita tekstistä. Saarikon mukaan hallituksen lähtökohtana on edelleen antaa eduskunnalle vastine, mutta myös täydentävä esitys on yhä mahdollista.

Vastauksen muoto on olennainen eduskuntakäsittelylle. Vastine menisi suoraan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn eikä sitä olisi pakko julkistaa. Saarikon mukaan hallitus suhtautuu avoimesti myös vastinetekstin julkistamiseen, mutta ministerin mukaan asia on eduskunnan päätettävä.

Mikäli oikeuskanslerinvirasto päätyy siihen, että muutokset vaativat hallitukselta täydentävän esityksen, käsittely eduskunnassa on perinpohjaisempi ja esitys on käsiteltävä ensin täysistunnossa, joka voi myös pyytää lausuntoja useammilta valiokunnilta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuvasi vastauksen laajuutta viikonloppuna Sotkamossa kertomalla, että silloin tekstiä oli jo toistasataa sivua.

Oikeuskanslerinvirastosta ei haluttu arvioida aikataulua, mutta korostettiin että ennen perjantaita asiassa ei tapahdu mitään.

Lue myös:

Ymmärrätkö miten sote vaikuttaa sinuun? Kokeile Ylen pelillä

Analyysi: Soten valmistuminen siirtyy taas – miksi ministerit hirttävät itsensä aikatauluihin, kun peruutusta pukkaa toisensa perään?

Analyysi: "Taivas tipahtaa päällemme, jos sote kaatuu" – ei kyllä tipahda