1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sosiaalinen media

Asiakkaiden lisäksi myös henkilökunta räpsii kuvia sairaaloissa – "Kuvia otetaan entistä enemmän ja missä tilanteessa vain"

Kuvaamisen kieltävät kyltit ovat tuttu näky sairaaloiden seinillä. Kävijöitä neuvotaan kuvien ottamisessa, mutta myös henkilökunta kaipaa ohjeita.

sosiaalinen media
Kuvassa nainen ottaa selfietä itsestään.
Ihmiset jakavat sairaalassa otettuja kuvia sosiaalisessa mediassa.Elisa Kinnunen / Yle

Kun hakee sairaaloissa otettuja kuvia Instagramissa, ruutuun tulee suloisia vastasyntyneitä, kipsattuja raajoja ja selfieitä ihmisistä potilasasuissa. Kuvien joukossa on myös henkilökunnan arkea: joku on valmiina yövuoroon, toinen on julkaissut kuvan lounaastaan ja kolmas hehkuttaa harjoittelupaikkaansa.

Työ on iso osa elämää ja siitä halutaan kertoa myös sosiaalisessa mediassa. Sairaala on monen työpaikka. Jo pelkästään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on Suomen toiseksi suurin työnantaja.

HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan viestintäpäällikkö Paavo Holi on huomannut sosiaalisen median kasvavan roolin ihmisten elämässä. Holi kokee, että ohjeita sairaalassa kuvaamiseen täytyy kertoa niin sairaalassa kävijöille kuin henkilökunnalle.

– Kuvia otetaan entistä enemmän ja missä tilanteessa vain. Tarvitaan selkeämpiä sääntöjä kuin aikaisemmin, sillä Suomen lainsäädäntö on tässä asiassa jälkeenjäänyt. Ohjeistus on parempi vaihtoehto, kun ei voida oikein vedota lakiin.

Henkilökunta edustaa työnantajaa myös vapaa-ajalla

HUSissa on ollut muutamia tapauksia, joissa joku henkilökunnasta on julkaissut sairaalan toimintaan liittyviä sopimattomia kuvia. Henkilö ei ole miettinyt ennen julkaisua, onko tilanne sopiva kuvaamiseen. Myös kuvan leviäminen on voinut yllättää julkaisijan. Viestintäpäällikkö Paavo Holin mukaan sairaalan henkilökunnalla on tarve ja myös halu saada koulutusta sosiaalisen median käytöstä HUSissa.

– Mikään suljettu tili sosiaalisessa mediassa ei ole oikeasti suljettu. Korostan ihmisille sosiaalisen median koulutuksissa, että kuvien sosiaaliseen mediaan julkaiseminen on sama kuin laittaisi sen jonkun nettilehden etusivulle. Se on ihan yhtä julkista, Holi muistuttaa.

Ongelmia julkaisujen kanssa on erityisesti nuoremmalla sukupolvella.

– Nuorempi sukupolvi on melkein syntynyt kännykkä kädessä. Se on heille normaalia ja luontevaa, mutta ongelmana on, että se on niin luontevaa, ettei ymmärretä tätä julkisuusnäkökulmaa, Holi kertoo.

Kuvassa sairaalan seinällä oleva ohjeistus sairaalassa kuvaamisesta.
Useissa sairaaloissa annetaan ohjeita kuvien ottamisesta.Elisa Kinnunen / Yle

Ihmisillä voi olla hyvinkin tarkka kuva siitä, mikä on sopivaa sairaalassa työskentelevälle. Jos profiilissa näkyy työpaikka, edustaa hän ihmisten silmissä sairaalaa myös vapaa-ajallakin.

Usein sopimattomat kuvat paljastuvat jonkun kertoessa siitä sairaalalle. Holi on huomannut työssään, että myös ihmisten herkkyys antaa palautetta on kasvanut.

Jos julkaistu kuva todetaan sopimattomaksi, se pyydetään poistamaan. Julkaisijat ovat Holin mukaan ymmärtäneet ylittäneensä rajan ja poistaneet kuvan.

Holi huomauttaa, että sosiaalisen median käyttäminen ei lähtökohtaisesti kuulu esimerkiksi lääkärien ja hoitajien työhön eikä sitä siksi ole suotavaa tehdä työajalla. Kuvia saa kuitenkin ottaa lounaalla tai kahvitauoilla.

Työntekijöitä kuvataan ilman lupaa

Vaasan keskussairaalan viestintäpäällikkö Heli Masa on myös huomannut kuvaamisen yleistymisen sairaalassa. Aulat ja kahviot ovat sairaalassa julkista tilaa, jossa kuvaamista ei voida kieltää, kunhan se ei loukkaa kenenkään oikeuksia.

– Tämä on ilmiö. Ihmisillä on puhelimia mukana asioidessaan sairaalassa kuten muuallakin. Monissa tilanteissa se on positiivistakin. Esimerkiksi kun vauva syntyy, Masa kommentoi.

Ihmiset nykyään kuvaavat ympäristöään missä tahansa ja milloin tahansa.

Eeva Mäntymäki

Kääntöpuolena ovat kuvat, joissa näkyy ilman lupaa muita ihmisiä. Sairaaloiden velvollisuus on lain mukaan suojella kävijöiden yksityisyyttä ja erityisesti potilastietoja. Sairaalan on kuitenkin mahdotonta valvoa julkaistuja kuvia, joten vastuu on myös julkaisijalla.

Masan mukaan myös Vaasan keskussairaalan henkilökunta on kaivannut tarkkoja ohjeistuksia kuvaamisesta. Erityisen haastavaksi on koettu, miten ohjeita sovelletaan erilaisiin tilanteisiin.

Kuvassa puhelin, jonka kautta ollaan ottamassa kuvaa naisesta sairaalakyltin vieressä.
Yleisissä tiloissa saa ottaa kuvia kunhan siinä ei näy ketään ilman lupaa.Elisa Kinnunen / Yle

Kainuun soten kuntayhtymän viestintäpäällikkö Eeva Mäntymäki kertoo, että heillä kuvaamisesta annettiin ohjeita henkilökunnan pyynnöstä. Ongelmana on ollut ilman lupaa henkilökunnasta otetut kuvat. Myös henkilökunnalla on yksityisyyden suoja.

– On ollut kyllä tilanteita, joissa ei ole kysytty lupaa. Ihmiset nykyään kuvaavat ympäristöään missä tahansa ja milloin tahansa. Voi ajatella sen kuuluvan nykyiseen elämänmenoon. Sairaala on erilainen ympäristö ja pitää ajatella koko ajan sitä yksityisyyttä. Sitä ei aina hoksata, Mäntymäki huomauttaa.

Kuvat myös markkinoinnin apuna

Kainuun keskussairaalaan tuli alle vuosi sitten seinille lappuja, jotka antavat ohjeita kuvaamisesta. Myös muissa sairaaloissa käytäntö on yleinen. Mäntymäki kertoo henkilökunnan olleen tyytyväisiä uusiin ohjeisiin.

– Ne on koettu hyvinkin onnistuneiksi. Lappuja tilataan lisää. Koetaan, että näkyvissä olevat laput selkiyttävät tilannetta.

Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset kertovat omasta työstään positiivisessa mielessä.

Paavo Holi

Kaikkia kuvia ei saa, eikä halutakkaan kieltää. Itsestä otetut kuvat ovat Mäntymäen mielestä hyvä juttu, sillä julkaistut kuvat toimivat myös sairaalan markkinointina.

Helsingin yliopistollisen sairaalan viestintäpäällikkö Paavo Holi ei myöskään tuomitse kaikkia henkilökunnan sairaalassa ottamia kuvia.

– Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset kertovat omasta työstään positiivisessa mielessä, kunhan huomioidaan HUSin sosiaalisen median käytön ohjeistus.

Lue seuraavaksi