Nicaraguassa kuollut jo yli 160 ihmistä – kriisineuvottelujen odotetaan käynnistyvän

Keski-Amerikassa, Nicaraguassa levottomuudet jatkuvat rauhanneuvottelujen uudelleen käynnistymisestä huolimatta.

Nicaraguan politiikka
Kuvassa tyhjä katu. Ei ihmisiä, ei autojakaan.
Nicaraguan pääkaupunki muuttui aavekaupungiksi torstaina, kun oppositio julisti maahan valtakunnallisen lakon. 14.6. 2018.Efe/ Jorge Torres

Nicaraguan opposition ja maan hallinnon tulehtuneita välejä paikkailemaan pyrkivä roomalaiskatolinen kirkko aikoo keskustella tänään opposition ja kansalaisjärjestöjen edustajien kanssa kriisineuvottelujen aloittamisesta. Aiemmat neuvottelut ajautuivat umpikujaan toukokuun loppupuolella.

Katolisen kirkon piispa tapasi jo aiemmin presidentti Daniel Ortegan. Kirkko kertoo julkaisevansa tänään perjantaina virallisesti sekä Ortegalle tehdyn ehdotuksen että hänen vastauksensa siihen.

Useat kansalaisjärjestöt ja Ortegan hallituksen vastustajat ovat jo etukäteen ilmoittaneet, että presidentin ja hänen vaimonsa, varapresidentti Rosario Murillon on ensin erottava tehtävistään ja maahan on saatava aikaistetut vaalit.

– Presidentti on näyttänyt kykenemättömyytensä hallitsemiseen. Hän ei ole lopettanut ihmisten tappamista, sanoi viljelijäaktivisti Medardo Medina uutistoimisto AP:lle.

– Emme aio edes keskustella henkilön kanssa, joka on tahrinut kätensä vereen ja näyttänyt kansalle rikolliset kasvonsa.

Kuolonuhreja lisää

Nicaragualaisen CENIDH-ihmisoikeusjärjestön mukaan protestoijien ja hallituksen välisissä yhteenotoissa on kuollut kahden kuukauden aikana yli 160 ihmistä.

Huhtikuussa puhjenneet mielenosoitukset alkoivat vastalauseena kiistellylle eläkeuudistukselle, joka on sittemmin peruttu. Protestit levisivät eri puolille maata ja kasvoivat laajemmaksi protestiliikkeeksi hallintoa vastaan.

Torstaina Ortegan hallinnon vastustajat aloittivat vuorokauden mittaisen valtakunnallisen lakon, joka autioitti pääkaupungin Managuan lähes täysin. Sen sijaan pääkaupungin lähistöllä sijaitsevissa kylissä oli levotonta. Nagaroten, Tipitapan ja Masatepen kylissä yhteenotoissa sai surmansa torstaina kaikkiaan kolme ihmistä.

Lähteet: AP, AFP, Reuters, STT