Kittilän kunnan kriisiin johtaneesta Levin hissihankinnasta vapauttava tuomio hiihtokeskuksen toimitusjohtaja Jouni Palosaarelle

Lapin käräjäoikeus on hylännyt syytteet luottamusaseman väärinkäytöstä Levi Ski Resortin toimitusjohtajaa Jouni Palosaarta vastaan.

Levi
Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari
Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni PalosaariAntti Mikkola / Yle

Syyttäjä vaati oikeudessa Levi Ski Resortin toimitusjohtajalle Jouni Palosaarelle tuntuvaa sakkorangaistusta. Syyttäjän mukaan Palosaari vuoti Levin etelärinteen hissihankintojen tarjouskilpailussa tietoja yhden yhtiön tarjouksesta toiselle yhtiölle loppuvuonna 2013. Kittilän hallinnollinen kriisi juontuu Levin hissihankinnoista.

Syyttäjän mukaan Palosaari olisi voinut toiminnallaan aiheuttaa satojen tuhansien eurojen suuruisen vahingon hissiyhtiölle, jonka enemmistöomistaja on Kittilän kunta. Palosaari kiisti syytteen esitutkinnassa ja oikeudessa. Hän sanoi toimineensa yhtiön etujen mukaisesti niin, että Leville saatiin hyvät ja edulliset hissit.

Lapin käräjäoikeus ilmoitti luottamusaseman väärinkäyttöä koskevien syytteiden hylkäämisestä perjantaiaamuna. Käräjäoikeus totesi Palosaaren luovuttaneen Leitner-yhtiön luottamuksellisia tarjoustietoja Doppelmayr-yhtiölle ja toimineen epäasiallisesti.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan Palosaaren ei voi kuitenkaan katsoa syyllistyneen luottamusaseman väärinkäyttöön, koska mahdollinen taloudellinen vahinko kohdistui Leitner-yhtiöön eikä hissiyhtiöön.

Käräjäoikeus määräsi valtion maksamaan Palosaaren oikeudenkäyntikulut eli noin 27 300 euroa.

Syyttäjä Sari Anttonen aikoo kertoa alkuviikosta, valittaako hän tuomiosta hovioikeuteen.

Kittilän hallinnollinen kriisi juontuu juuri Levin hissihankinnoista, joihin silloinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä puuttui. Tämän jälkeen Mäkelä sai laittomat potkut ja suuri kuntapäättäjien joukko syytteet törkeästä luottamusaseman väärinkäytöstä. Valtiovarainministeriön odotetaan näinä päivinä ilmoittavan syytettyjen siirtämisestä pois luottamustehtävistään.

"Yli neljä vuotta löysässä hirressä"

Jouni Palosaari sanoo olevansa tuomiosta helpottunut ja tyytyväinen.

– Kuten olen koko ajan sanonut, koen itseni syyttömäksi ja nyt sain siitä oikeudelta vihdoin vahvistuksen.

Palosaari katsoo toimineensa koko ajan hissiyhtiön parhaaksi.

– Jos minulla on vastassa kaksi kansainvälistä suuryrityksen myyntipäällikköä, niin heitä vastaan pitää olla kovana, että saan yhtiölle parhaan mahdollisen hinnan. Yhtiö sai huomattavasti edullisemman hissin näiden neuvottelujen seurauksena.

Levi Ski Resortin toimitusjohtaja kiistää, että hänen luovuttamansa tiedot olisivat olleet luottamuksellisia.

– Kyllä tehtaat tietävät toistensa hinnat, Palosaari toteaa.

Hän kokee roikkuneensa yli neljä vuotta "löysässä hirressä" ja pitää erityisen raskaana laajaa mediajulkisuutta, jossa Palosaaren nimi on tullut mainituksi aina kun Kittilän hallintosotkuista ja luottamushenkilöiden toimista on raportoitu. Palosaari myös moittii yhteiskunnan rahojen tuhlaukseksi sitä, että poliisin ja oikeuslaitoksen resursseja käytetään vuosien ajan tapaukseen, jossa päädytään vaatimaan sakkorangaistusta.

– Vastaavat sakot voisin saada joka päivä, jos ajaisin ylinopeutta töihin tullessani, Palosaari kuittaa.