Täyskielto kännyköille! Ensi syksystä ranskalaislasten matkapuhelimet jäävät koulupäivän ajaksi reppuun

Koulujen kännykkäkielto oli presidentti Emmanuel Macronin vaalilupauksia. Suomalaisasiantuntija pitää täyskieltoa tarpeettomana.

Koulutus ja kasvatus
Presidentti Emmanuel Macron kumartuneena puhumaan pulpeteissa istuville pienille koululaisille.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron kävi viime vuoden ensimmäisenä koulupäivänä vierailulla Itä-Ranskassa sijaitsevassa Forbachissa.Philippe Wojazer / EPA

Kun ranskalaislapset palaavat syksyllä kouluun, on kännykät jätettävä päivän ajaksi reppuun. Näin nimittäin säätää pian laki.

Kännyköiden käytön oppituntien aikana oli kielletty lailla jo entuudestaan, mutta syyskuusta alkaen kielto ulottuu koko koulupäivään. Ranskalaisissa esi-, ala- ja yläkouluissa kännyköitä ei siis enää tulevana lukuvuonna oteta esiin pitkälläkään välitunnilla.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron lupaili kännykkäkieltoa vaalikampanjansa aikana. Osa ranskalaiskouluista onkin toteuttanut kieltoa jo kuluneen vuoden aikana.

Euroopan tasolla ajatus siitä, etteivät kännykät kuulu kouluun, ei ole ainutlaatuinen.

Esimerkiksi Belgian peruskouluissa kännyköitä ei koulupäivän aikana sallita. Irlannissa keväällä tehdyn verkkokyselyn mukaan yläkoulujen opettajista yli puolet olisi valmis kieltämään kännykät kouluissa (siirryt toiseen palveluun).

Suomessa uskotaan sopimiseen

Opetusalan ammattiliiton OAJ:n koulutusasianpäällikkö Nina Lahtinen ei näe kännyköiden täyskiellossa mieltä.

– Koska mobiililaitteita tarvitaan nykyään ihan kaikkeen, tuntuu täyskielto aika hurjalta, Lahtinen sanoo.

Asiasta käydään Lahtisen mukaan kouluissa paljon keskustelua ja käytännöistä tulee palautetta niin vanhemmilta, oppilailta kuin opettajiltakin. Käytön rajoittamiseen on Lahtisen kokemuksen mukaan kouluissa löydetty yhdessä toimivia käytäntöjä.

Voidaan esimerkiksi sopia, millä välitunneilla kännykkää käytetään ja millä välitunneilla on muuta ohjelmaa.

– Tunneilla oppimista häiritsevä hupikäyttö on kielletty. Eli kännyköitä käytetään opettajan harkinnan mukaan ja niin, että se edistää oppimista. Ei meidän ole tarvinnut pohtia tuollaista totaalikieltoa, vaan opettajalla on oikeus päättää käytöstä koulussa.

Jos kännykänkäyttö häiritsee opetusta, voi opettaja ottaa kännykän pois. Kännykän käytön voi kieltää tai jos muu ei auta, voi häiriökäyttäytymisestä joutua ääritapauksessa jälki-istuntoonkin.

Lahtisen mukaan Suomessa uskotaan sopimiseen, ei kieltoihin.

Kuten asia opetushallituksen verkkosivuilla muotoillaan (siirryt toiseen palveluun), ovat tietoteknisten laitteiden ja ohjelmistojen hallinta "tärkeitä tulevaisuustaitoja". Kieltämisen sijaan keskitytään mobiililaitteiden käytön oikeuksiin.

Irti digimaailman paineista?

Ranskassa senaatin vahvistusta odottava laki on luonnollisesti aiheuttanut keskustelua puolesta ja vastaan.

Kiellon puolustajien mukaan lapsilla pitää olla oikeus irtautua digitaalisesta maailmasta ja sen luomista paineista koulupäivän ajaksi.

Kriitikoiden mukaan kännyköiden kieltäminen tuskin vaikuttaa kännykkäkiusaamiseen tai rauhoittaa merkittävästi oppitunteja. Lakia pidetään heikkona siksikin, ettei siihen sisälly minkäänlaista rangaistusta kännyköiden käytöstä (siirryt toiseen palveluun).

Syyskuussa voimaan tuleva laki ei ole kokonaan uusi, vaan kyseessä on lisäys jo vuonna 2010 säädettyyn lakiin. Lain vastustajat ovatkin ihmetelleet miksei aiempi, kännykät opetuksen aikana kieltävä laki riitä.

Ranskalaislehti Le Figaro kirjoittaa, että uusi laki tuskin tuo isoja muutoksia (siirryt toiseen palveluun) ranskalaiskouluihin. Kussakin koulussa tarkemmat rajoitukset määriteltäneen erikseen, aivan kuten nytkin.

Keskusteluun tosin tuotiin Ranskassa sekin, pitäisikö kännykät kieltää koulupäivän aikana myös opettajilta ja koulun muulta henkilökunnalta (siirryt toiseen palveluun).

Kolme pukuun pukeutunutta miestä ja lapsia.
Presidentti Emmanuel Macron ja opetusministeri Jean-Michel Blanquer (oik.) vierailivat maaliskuussa pariisilaisessa esikoulussa.Christophe Ena / EPA

Suomessa kännykän avulla opetellaan lukemaankin

Ranskan opetusministerin Jean-Michel Blanquerin mukaan koulujen kännykkäkielto on kansanterveydellinen asia eikä etenkään alle 7-vuotiaiden lasten tulisi viettää aikaa ruutujen edessä.

Ruutuajan rajoittamisesta on keskusteltu Suomessa viimeksi kuluneen viikon aikana.

Koulutuspolitiikan professori Pasi Sahlberg arveli Ylen haastattelussa, että älylaitteiden kasvanut käyttö saattaisi selittää heikentyneitä oppimistuloksia ja jopa Suomen Pisa-tulosten heikentymisen.

Älypuhelinten täyskieltoa Sahlberg ei silti kannata, vaan panostamista "turvalliseen ja järkevään teknologian käyttöön".

Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka puolestaan kommentoi aihetta Aamu-tv:ssä toteamalla, ettei itse laite ratkaise, vaan se, mitä laitteella tehdään.

– On ihan sama, millä välineellä luetaan, kunhan vain luetaan, Lonka sanoi.

Suomessa on kokeiltu älypuhelimen hyödyntämistä myös lukemaan oppimisessa (siirryt toiseen palveluun).

Lähikuva presidentti Emmanuel Macronista kädessään yksi kännykkä, korvalla toinen.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhui koulujen kännykkäkiellosta jo vaalikampanjansa aikana.Szilard Koszticsak / EPA

Tiedonhakua ja täydennyskoulutusta

OAJ:n koulutusasianpäällikkö Nina Lahtinen toteaa, että oppitunneilla mobiililaitteita käytetään monipuolisesti esimerkiksi tiedonhakuun. Osaa oppilaista mobiililaitteet myös motivoivat oppimaan. Mitä vanhemmista oppilaista on kyse, sitä monipuolisemmin mobiililaitteita voidaan hyödyntää opetuksessakin.

– Toki yläkoulun puolella halutaan sitten tunnillakin seurata mitä kukin viestii somessa, mikä voi häiritä oppimista, Lahtinen sanoo.

Opettajia itseään huolettaa Lahtisen mukaan se, saavatko he digitaitoihin riittävästi täydennykoulutusta ja pystyykö työnantaja tarjoamaan ajantasaisia laitteita ja riittäviä verkkoyhteyksiä. Lahtinen uskoo tilanteen kuitenkin parantuneen digitutoreiden myötä.

– Tavoitteena on saada jokaiseen kouluun opettaja, joka pystyy auttamaan sellaista kollegaa, jonka omat taidot ei vielä tunnu riittävän vahvoilta.

Lahtisen mielestä suomalaiset opettajat ymmärtävät hyvin sen, miten keskeinen tekijä mobiililaitteet ja niiden käyttötaidot yhteiskunnassa ovat.

– Ei me voida ajatella, että koulu sulkeutuisi sen ulkopuolelle tai ettei siellä opeteltaisi näiden laitteiden järkevää käyttöä.

Lue myös:

"Alle 9-vuotiasta ei voi päästää internetiin yksin" – Näin Ruotsissa, Kiinassa ja Belgiassa neuvotaan vanhempia lasten somen käytöstä

Perhe testasi, kuinka paljon aikaa arjessa menee kännykän ruudun tuijottamiseen – Oletko sinä oman aikasi herra?

Aiheesta muualla:

Käsirysy syntyy, kun teinien kännykät kerätään pois – HS kävi vieroitusleirillä Koreassa (siirryt toiseen palveluun)

Älypuhelin häiritsee tutkimusten mukaan keskittymistä, oppimista ja unta – näillä vinkeillä torjut haittoja (siirryt toiseen palveluun)