Omituinen ilmapallotauti koitui siilin kohtaloksi – siili pullistui lähes jalkapallon kokoiseksi

Lappeenrantalainen poika löysi pihaltaan siilin, joka oli pullistunut valtavaksi palloksi.

siili
Ilmapallotautinen siili kävelee
Takapihalle tullut siili oli pullistunut pallomaiseksiJenni Purtilo

LappeenrantaLappeenrannan Joutsenossa asuva Jenni Purtilo joutui viikko sitten lauantaina todistamaan karua näkyä. Perheen pihalle oli tullut siili, jota aluksi ei edes siiliksi tunnistanut.

– Meidän poika sen ensimmäisenä huomasi. Hän huusi, että täällä on siili - vai onko se edes siili, kun se on noin omituisen näköinen, kertoo Jenni Purtilo.

Oudoksi näyn teki se, että siili oli pullistunut valtavaksi. Näytti aivan kuin sillä olisi ollut iso jalkapallo sisällään.

Siili myös käyttäytyi omituisesti. Se nimittäin oli takapihalla jatkuvasti liikkeellä, eikä malttanut pysähtyä ollenkaan.

Tapaus sattui kaiken lisäksi päiväsaikaan, jolloin siilejä harvemmin näkee. Purtilon mielessä kävi, että olisiko siili raskaana. Siili oli kuitenkin niin valtavan kokoinen, että se mahdollisuus suljettiin pois.

Ilmapallotautinen siili kävelee
Siili oli takapihalla koko ajan liikkessäJeni Purtilo

Siili söi ja joi sille tarjottua ruokaa ja juomaa. Eläin ei vaikuttanut siltä, että sillä olisi kipuja.

– Mutta nyt kun jälkeenpäin ajattelee, niin varmaan se jatkuva liikkuminen liittyi niihin kipuihin, pohtii Jenni Purtilo.

Vakava ilmapallosyndrooma

Purtilo yritti saada apua eläinsuojeluyhdistyksestä ja netissä olevista siiliryhmistä. Niissä kehotettiin ottamaan yhteyttä eläinlääkäriin.

Kohta siili pääsikin Lappeenrannan päivystävän eläinlääkärin hoitoon.

Siiliä vaivaava sairaus osoittautui hyvin harvinaiseksi ja samalla hyvin vakavaksi. Siilillä oli ilmapallosyndrooma. Siinä siilin sisään jää ilmaa, eikä se pääse sieltä pois. Ilma kertyy ihon alle ja pullistaa siilin pallomaiseksi.

– Ilmaa voi kerääntyä ihon alle esimerkiksi siitä syystä, että rintaonteloon tulee vaurio ja ilmaa pääsee keuhkoista ihon alle. Toinen syy voi olla kaasua tuottavien bakteerien aiheuttama haavainfektio, kertoo Korkeasaaren eläinlääkäri Sanna Sainmaa.

Sainmaan mukaan ensiapuna on ilman poistaminen ihon alta neulalla. Jos ilma on peräisin keuhkoista, niin tyhjentämisen voi joutua tekemään useita kertoja.

– Tapauksesta ja olosuhteista riippuen eläimen lopettaminen voi olla myös järkevä ratkaisu, kertoo Sainmaa.

Sairas siili toipumassa
Lauantain ja sunnuntain välisen yön siili vietti Purtiloiden takapihalla kissan häkissä.Jenni Purtilo

Harvinainen tauti

Ilmapallotautia sairastavia siilejä tavataan hyvin harvoin. Siili kiikarissa -sivustoa (siirryt toiseen palveluun) ylläpitävä Tiina Kinnunen on tavannut niitä vuosien aikana vain muutamia. Helsingin Korkeasaareen ilmapallosyndroomaa sairastavia siilejä tuodaan hoidettavaksi muutaman vuoden välein.

Myös Lappeenrannassa eläinlääkäri joutui jonkin aikaa etsimään tietoa siilin ongelmasta ja hoidosta. Kun tauti oli selvinnyt, alkoi eläinlääkäri pelastaa siiliä ottamalla ruiskuneulojen avulla ilmaa pois siilin sisältä.

– Siili oli toimenpidepöydällä rauhoitettuna. Varttitunnin ajan siiliä kolmella piikillä tyhjennettiin, kertoo Jenni Purtilo.

Siili sai vielä kipulääkettä, ja se pääsi Purtiloiden mukaan lepäämään Joutsenoon.

– Laitettiin se meidän kissan isoon häkkiin, etteivät muut eläimet pääse siihen käsiksi.

Siilistä otetaan neuloilla ilmaa pois.
Siilistä tyhjennettin ilmaa vartin ajan kolmen neulan voimin.Jenni Purtilo

Tauti uusiutui

Siiliharrastaja Tiina Kinnunen kertoo, että hänen näkemissään ilmapallosydroomatapauksissa ilman poisto on joskus auttanut, mutta ei läheskään aina. Näin kävi myös joutsenolaiselle siilille.

Seuraavana aamuna siili oli jälleen paisunut valtavaksi, joten edessä oli uusi matka eläinlääkärille.

– Eläinlääkärin kanssa sovittiin, että jos ilman poisto ei auta, niin sitten siili kannattaisi lopettaa. Aamupäivän aikana vietiin siili eläinlääkärille ja eläin jäi sille reissulle, kertoo Jenni Purtilo.

Jenni Purtilo on kuitenkin huojentunut, että siili sai lopulta hoitoa nopeasti. Siiliä ei voitu tällä kertaa parantaa, mutta kaikki tekivät parhaansa sen hyväksi.

Mikäli apua ei olisi tullut, olisi siili joutunut kärsimään kovine kipuineen ja aikanaan menehtynyt.