Suomalaisvanhempi huolehtii, saako lapsi koulussa kavereita – Yhdysvalloissa pelottaa, tuleeko kouluun ampuja

Koulun pitäisi olla uuden oppimisen paikka. Mutta Yhdysvalloissa alakoululaiset harjoittelevat piileskelemään hiljaa ampujalta, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Paula Vilén.

Yhdysvallat
Paula Vilen
Stina Tuominen / Yle

WASHINGTON Kun Suomessa laittaa lapsen kouluun, vanhemman huoli on lähinnä se, saako lapsi kavereita tai onko koulu homeessa. Yhdysvalloissa huolettaa, onko lapsi hengissä koulupäivän jälkeen.

Yhdysvalloissa vanhempana on joutunut totuttautumaan ahdistavaan ajatukseen. Oppimiseen tarkoitettu paikka voi olla potentiaalinen verilöylyn näyttämö.

Yhdysvaltalaiskouluissa on kuluvan vuoden aikana ammuttu keskimäärin kerran viikossa. Kaikki tapaukset eivät ole useita uhreja vaatineita joukkosurmia, mutta aseellisia välikohtauksia ehti ennen kesälomia sattua silti keskimäärin kerran viikossa (siirryt toiseen palveluun).

Tämä synkkä todellisuus tuli vastaani viime syksynä, kun lapsemme menivät päiväkoti-esikouluun. Vanhemmille jaetussa tietopaketissa kerrottiin, miten koulussa toimitaan, jos koulun alueelle tunkeudutaan.

Tätä kauhuskenaariota ei ole onneksi 3–5-vuotiaille kerrottu.

Jo alakoulussa tilanne on toinen. Tanskalaiskollegani kertoi, että heidän ala- ja yläkouluikäisten lastensa kouluissa harjoitellaan suojautumista hyökkääjän varalta noin kerran kuukaudessa.

Lapset linnoittautuvat lukittujen ovien taakse ja ovat hipihiljaa.

Turvallisuudentunnetta nämä säännölliset harjoitukset eivät näytä takaavan. Olen kevään aikana jutellut useiden koululaisten kanssa Yhdysvalloissa. Moni on sanonut pelkäävänsä koulussa.

Jonkun yllättävän hässäkän sattuessa monen kertoma ensiajatus on, että kohta joku ampuu.

Lapset linnoittautuvat lukittujen ovien taakse ja ovat hipihiljaa.

Kävimme tutustumassa esikoisen tulevaan kouluun hiljattain. Kysyin opettajalta, miten heidän koulussaan mahdollista turvallisuusuhkaa käsitellään.

Suojautumista kuulemma harjoitellaan säännöllisesti, mutta pienemmille ei puhuta aseellisen hyökkäyksen mahdollisuudesta. Sen sijaan puhutaan varautumisesta esimerkiksi tulipaloon, maanjäristykseen tai ”pahan tilanteeseen”.

Toivon, että lapsi ei harjoituksessa kysele "pahasta tilanteesta" sen enempää. En haluaisi ihmistaimen koulutiensä ensimetreillä joutuvan liittämään kouluun muita kuin myönteisiä, uuden oppimisen mielleyhtymiä.

Yhdysvaltalaisissa koulussa lasten mahdollisiin turvallisuusuhkiin varaudutaan muutenkin suomalaisesta näkökulmasta yllättävissä tilanteissa.

Lastemme päiväkotikuvien mukana kotiin tuli käyntikorttia muistuttava lappunen, jossa oli kuva lapsesta ja koodinumero. Kuvittelin numerosarjan olevan potrettien lisätilausta varten.

Mutta kortti koodinumeroineen on lapsen katoamisen varalle. Viranomaiset löytävät koodinumeron avulla lapsen kuvan. Vastaavaan järjestelyyn en ole Suomessa törmännyt.

Läpinäkyvä reppu tytön selässä.
Parklandin lukiolaisille määrättiin kouluampumisen jälkeen läpinäkyvät koulureput. Niillä yritetään estää aseiden salakuljetus kouluun.Nina Svahn / Yle

Olen vajaan vuoden aikana raportoinut useista joukkoampumisista, Las Vegasista, Texasista, Floridasta.

Kaikki järkyttäviä, mutta eniten ihon alle taisi mennä Parklandin lukion ampumistapaus Floridassa. Ystävänpäivän joukkoampumisessa kuoli 17 ihmistä.

Kävin Parklandissa kevätlukukauden päättymisen kynnyksellä toukokuussa. Suru ja menetys olivat yhä väkevästi läsnä.

Perheenisä kertoi, miten hänellä on pala kurkussa joka kerta, kun jättää lapsen kouluun. Hän oli valmis hyväksymään kouluun vaikka metallinpaljastimet, jotta kouluista saataisiin turvallisempia.

Yhdysvalloissa myydään myös luodinkestäviä reppuja. Joukkoampumisen jälkeen Parklandin lukiolaiset saivat läpinäkyvät muovireput. Itselleni tämä näyttäytyy asioiden tilaan alistuvana reagointina, ei todellisena ratkaisuna.

Läpinäkyvä reppu herätti myös monessa Parklandin lukiolaisessa ärtymystä. Kohtaamani Sarah kertoi kirjoittaneensa reppuun "tämä ei ole ratkaisu". Sarah selviytyi tulituksesta, mutta menetti parhaan ystävänsä ja osittain mielenterveytensä.

Ilmeetön lukiolaistyttö kertoi, kuinka hän ei saa nukuttua ja säikkyy kovia ääniä. Sarahin äiti kuunteli vieressä ja itki. Pian itkin minäkin.