Tshadilaisohjaaja Mahamat Saleh Haroun Ylelle Sodankylässä: Siirtomaaherruus jatkuu yhä

Afrikan palkituin elokuvaohjaaja haluaisi maanosansa nuorten oppivan kertomaan omat tarinansa.

Sodankylän elokuvajuhla
Mahamat-Saleh Haroun
Lauseidensa painosta huolimatta Mahamat-Saleh Haroun on puhuessaan lämmin, lempeä ja ilmeikäs. Yötön yö oli pitänyt ohjaajaa hereillä, mutta siitä huolimatta hän antautui pitkiin keskusteluihin vielä myöhään seuraavana iltana.Uula Kuvaja / Yle

– Nyt minä olen kuolematon. Tunnen itseni sankariksi.

Tshadilainen elokuvaohjaaja Mahamat Saleh Haroun myhäilee Hotelli Sodankylän ravintolassa tyytyväisenä. Aki Kaurismäen elokuvassa Le Havre on häneen mukaansa nimetty hahmo. Se on Harounin mielestä suuri kunnianosoitus.

– Ele todella kosketti minua, etenkin, koska emme ole koskaan tavanneet, vaan hän teki tämän työni takia. Sadan vuoden päästäkin ihmiset näkevät tämän hahmon elokuvassa ja tavallaan jatkan elämää siinä.

Nyt Kaurismäen ja Harounin välillä on lingui. Se on tshadilainen käsite, josta Haroun puhuu paljon. Se on myös hänen seuraavan elokuvansa nimi ja aihe.

– Sana kuvaa elinikäistä, velvoittavaa sidosta ihmisten välillä. Kun joku tekee hyväkseni jotain, hänestä tulee osa yhteisöäni riippumatta siitä, missäpäin maailmaa tämä ihminen on. Jos hänellä on pulma, minä lennän Tshadista hätiin.

Haroun keskittyy tulevassa elokuvassaan tshadilaisnaisten väliseen linguiin. Pariisissa elokuvaa ja Bordeauxissa journalismia opiskellut Haroun työskenteli synnyinmaansa kulttuuriministerinä vuoden ajan. Tuona aikana hän perehtyi naisten kehnoon yhteiskunnalliseen asemaan, ja siihen, miten he selviävät arjen ongelmista toistensa avulla.

– Elokuva on kunnianosoitus naisille. Se kuvaa avunannon, yhteistyön ja keskinäisen kannattelun verkostoa.

Elokuva ylistää linguin hyviä puolia, mutta Haroun huomauttaa, että vahva keskinäisen kiitollisuuden side voi olla myös vaarallinen asia.

– Se on niin vahva side, että sitä voi verrata mafiaan. Jos tapat jonkun, ja meillä on lingui, minun pitää valehdella puolestasi.

Jokaisella kolikolla on kaksi puolta, Mahamat-Saleh Haroun muistuttaa. Euroopalle kolikon toinen puoli on hänen mielestään Afrikka, eikä Eurooppa halua tietää siitä mitään.

Mahamat-Saleh Haroun
Mahamat-Saleh Haroun on kerännyt maailman elokuvafestivaaleilla enemmän palkintoja kuin kukaan toinen afrikkalaisohjaaja.Uula Kuvaja / Yle

”Afrikka näyttäytyy menetettynä maanosana”

Afrikka esittäytyy rikkaalle pohjoiselle sotaisana ja kurjuuden kyllästämänä maanosana, josta kukaan ei piittaa, Haroun lataa. Siksi myöskään afrikkalainen elokuva ei kiinnosta.

– Jos tarjolla olisi neljä elokuvaa ilmaiseksi; amerikkalainen, eurooppalainen, aasialainen ja afrikkalainen, ei kukaan menisi katsomaan afrikkalaista. Se johtuu siitä, miten Afrikka esitetään, jotenkin menetettynä maanosana, sieluttomana. Kun yleisö ei piittaa afrikkalaiselokuvasta, ei kukaan elokuvan ammattilainenkaan ota asiakseen levittää sitä Eurooppaan. Kukaan ei välitä Afrikasta. Niin se vain on.

Haroun itse on tosin tästä säännöstä poikkeus. Yksikään toinen afrikkalaisohjaaja ei ole voittanut niin paljon merkittävien elokuvajuhlien merkittäviä palkintoja kuin hän.

Harounin ensimmäinen elokuva Bye Bye Africa (1999) oli ensimmäinen kokoillan elokuva, jota Tshadissa oli koskaan tehty. Ohjaajan kolmas elokuva Dry Season (2006) voitti Venetsiassa juryn erikoispalkinnon ja A Screaming Man (2010) Cannesin Grand Prix:n.

Muodollisista ansioistaan huolimatta ne eivät ole villinneet yleisömassoja, Haroun toteaa.

– Kuvittele, miten elokuvani otettaisiin vastaan, jos ne olisivat suomalaisia, brittiläisiä, tai ranskalaisia. Euroopalla on aina ongelmia afrikkalaisten kuvien vastaanottamisessa. Afrikka on tarinan toinen versio, eikä sitä haluta kuulla.

Afrikassa tehdään valtavasti elokuvia: Nigeria on yksi maailman suurimmista filmiteollisuusmaista. Haroun arvelee, että määrällisesti se lähentelee Intian Bollywoodia.

– Eipä Euroopassa tosin nähdä Bollywood-elokuviakaan. Kyse on siitä, että niin kauan kuin suuri joukko ihmisiä kuvittelee, että näissä tarinoissa ei ole syvyyttä, eikä niihin voi samaistua, ne eivät kiinnosta.

Haroun on afrikkalaisen äänen mykistämisestä huolimatta puskenut tiensä elokuvan arvostetuimpien nykyohjaajien kaanoniin. Miten se on mahdollista? Onko hän ollut riittävän ranskalainen mennäkseen eurooppalaisesta?

– On muitakin hyviä afrikkalaisohjaajia, jotka ovat opiskelleet Ranskassa, mutta kukaan ei kuule heistä koskaan mitään. Jotta tämän asian voi muuttaa, pitää kertoa yleisinhimillisiä tarinoita. Omat elokuvani käsittelevät moraalisia kysymyksiä, joihin ihmiset kaikkialla voivat samaistua. Ehkä siksi olen löytänyt paikkani.

Mahamat-Saleh Haroun
Lingui-käsitteen selittämisessä tarvitaaan Mahamat-Saleh Harounin kädet avuksi..Uula Kuvaja / Yle

"Meidän pitää löytää elokuvan sielu"

Sen, mitä Mahamat Saleh Haroun tietää elokuvasta, hän haluaa siirtää eteenpäin. Haroun sai vuosikymmenen alussa mieluisaksi tehtäväkseen ensimmäisen elokuvakoulun perustamisen Tshadiin.

Maan taloudellisten vaikeuksien takia hanke ei toteutunut ihan suunnitellusti.

– Varsinaista koulua emme saa, mutta voimme luoda tilan, jossa analysoida elokuvia ja katsoa elokuvia, oppia niistä. Voisimme järjestää mestariluokkia, joihin voisi tulla vaikkapa Aki Kaurismäen kaltaisia ohjaajia kertomaan työstään ja taiteestaan. Hyvät ohjaajat voisivat opettaa, miten tarinoita kerrotaan.

Niukkuuden oloissa uutta afrikkalaista elokuvaa ei voi rakentaa teknologiapullistelun varaan. Haroun toteaa, että elokuvaopin pitää lähteä aivan perusasioista.

– Meidän pitää keksiä, miten nuoret voivat löytää elokuvan ilman hienoa teknologiaa ja monikameratuotantoja. Elokuvan sielu on jossain muualla kuin tekniikassa, ja meidän pitää löytää se sielu.

Nyt nuoret afrikkalaiset elokuvantekijät yrittävät Harounin mielestä liikaa matkia sitä, miten Hollywood-elokuvia tehdään. Sen sijaan heidän pitäisi löytää oma äänensä.

– Hollywood on teollisuus, joka dominoi tapaa, jolla repliikit kirjoitetaan, jolla näytellään ja miten naiset esitetään. On tavallista, että alistettu kopioi alistajan toimintamallin, koska sitä on iskostettu päähän niin kauan, eikä alistettu muusta tiedä. Se on siirtomaavallan käyttöä ajatteluamme ja mieliämme kohtaan.

Mahamat-Saleh Haroun
- On tärkeää, että afrikkalaiset nuoret löytävät elokuvan, painottaa maansa ensimmäinen elokuvaohjaaja Mahamat-Saleh Haroun.Uula Kuvaja / Yle

"Siirtomaaherruus jatkuu yhä"

Siirtomaavalta jatkuu Harounin mielestä monessa muussakin asiassa kuin elokuvassa. Se näkyy esimerkiksi tavassa, jolla Ranska kohtelee entisten alusmaidensa kansalaisia tänä päivänä.

Harounin viime vuonna valmistunut elokuva A Season in France kuvaa keskiafrikkalaisten karua ja korutonta elämää Ranskassa. Hänen piti tehdä tämä elokuva, sillä syntyperäiset ranskalaiset eivät Harounin mielestä ole kiinnostunut postkolonialismin käsittelystä.

– Postkolonialismi ei ole läsnä eurooppalaisessa elokuvassa, se ei ole kiinnostuksen kohde. Toisaalta inhoan koko postkolonialismin käsitettä, sillä se antaa ymmärtää siirtomaavallan olevan taaksejäänyttä elämää. On kuitenkin lukuisia tapoja, joilla sitä harjoitetaan edelleen.

Harounin uusimmassa elokuvassa on repliikki, jossa todetaan, että Afrikka on fiktiota. Ohjaajan mielestä olisi tarpeellista pohtia, milloin siirtomaaherruus oikeasti loppuu.

– Edelleen on maita, kuten Norsunluurannikko, jonka virallinen nimi on ranskaa, Côte d'Ivoire. Miltä tuntuisi, jos Suomi ei olisi Suomi, vaan La Finlande?