Jyväskylän kauppakeskuspaloa tutkitaan rikosasiana – palon syyksi varmistumassa kalansavustusvaunu

Vahingot tulevat nousemaan miljoonaluokkaan.

tulipalot
Palomiehet nosturissa kauppakeskuksen palossa Palokassa Jyväskylässä.
Niko Mannonen / Yle

Palokan kauppakeskuksen palon esitutkinta on edelleen kesken ja paloa tutkitaan rikosasiana, yleisvaaran tuottamisena. Viime perjantaisen palon alkulähteeksi on varmistumassa kalansavustusvaunu.

Poliisin tutkinnanjohtaja Timo Hännisen mukaan ulkopuolinen ihminen havaitsi poikkeuksellista savua vaunun tienoilla. Kun hän meni tiedustelemaan asiasta, katon havaittiin olevan tulessa.

Hänninen kertoo, että savu poistuu savustusvaunun katolla olevista piipuista ja se aiheuttaa lämpöä. Kuivuuden huomioon ottaen kuumuus voi aiheuttaa lähellä olevien materiaalien syttymistä palopaikalla.

– Vaikuttaa siltä, että seinän vierellä tapahtuneella savustuksella olisi osallisuutta palon syttymiseen. Toisaalta ei ole mitään muutakaan syytä, Hänninen toteaa.

Vahinkojen arviointi on myös vielä kesken, mutta ne nousevat tutkinnanjohtajan mukaan miljoonaluokkaan.