Väyrysen paluu eduskuntaan sekoitti neljän poliitikon elämät: yksi ulos, yksi Brysseliin, yksi viikoksi eduskuntaan ja yksi lopulta kansanedustajaksi

Keskustalainen Hanna-Leena Mattila nousee eduskuntaan juhannuksen jälkeen. Ennen sitä Eija Nivala pistäytyy eduskunnassa.

eduskunta
gif-animaatio
Lehtikuva / Keskusta / Yle Uutisgrafiikka

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen palasi eduskuntaan tiistaina.

Vaikka Väyrynen edustaa nyt Kansalaispuoluetta, pyöritti hän keskustan edustajapaikat uusiksi niin tehokkaasti, että loppujen lopuksi eduskuntaan nousee vielä Oulun vaalipiiristä toiseksi varaedustajaksi jäänyt raahelainen Hanna-Leena Mattila (kesk.).

Sitä ennen kuitenkin ensimmäinen varaedustaja Eija Nivala tekee uskomattoman, vain kahdeksan päivän mittaisen uran kansanedustajana. Iltalehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) kyseessä on peräti kansanedustajan uran lyhyyden Suomen ennätys.

Miten näin oikein kävi?

Kun Väyrynen palasi europarlamentista eduskuntaan, sai hänen tilalleen aiemmin noussut Mikko Kärnä (kesk.) lähteä. Europarlamenttiin Väyrysen tilalle olisi noussut Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjien nykyinen toimitusjohtaja. Pentikäinen päätti kuitenkin jatkaa yritysmaailman parissa (siirryt toiseen palveluun), joten paikka siirtyi EU-vaalien toiselle varasijalle jääneelle oululaiselle kansanedustajalle Mirja Vehkaperälle (kesk.).

Vehkaperän tilalle eduskuntaan nousee Oulaisten vastaava kirkkoherra Eija Nivala (kesk.). Nivala joutui kuitenkin poikkeukselliseen tilanteeseen, sillä hän sai toukokuussa kirkkoherran paikan tuhopoltetusta kirkosta tunnetuksi tulleesta Ylivieskan seurakunnasta.

– Hain jo ennen joulua kirkkoherran virkaan. Silloin tämä kuvio ei ollut selvillä, Nivala kertoo Yle Uutisille.

– Olen alusta asti ilmoittanut, että jos nousen eduskuntaan, aion hakea vapautusta.

Kun Nivala valittiin kirkkoherraksi, hän kertoi esimerkiksi Kotimaa24:lle (siirryt toiseen palveluun), että aikoo olla kansanedustajana uuden työnsä alkamiseen 1. syyskuuta asti. Sittemmin Nivala kuitenkin totesi, ettei ole tarkoituksenmukaista olla kansanedustajana kesäkauden yli, kun hänen tilalleen tulevalla on edessään muutenkin lyhyt kausi ennen ensi kevään vaaleja.

Näin ollen eduskuntaan siis nousee raahelainen kaupunginvaltuutettu Hanna-Leena Mattila. Mattila on ammatiltaan historian ja äidinkielen lehtori yläkoulussa.

Mirja Vehkaperä ja Hanna-Leena Mattila sekä Eija Nivala ja Mikko Kärnä.
Mirja Vehkaperä (vas. yläkulma) lähtee europarlamenttiin, Hanna-Leena Mattila (oik. yläkulma) nousee eduskuntaan loppukuusta. Sitä ennen Eija Nivala (vas. alakulma) käväisee kansanedustajana. Mikko Kärnä joutuu jättämään eduskunnan.Lehtikuva / Keskusta / Yle Uutisgrafiikka

Nivala osallistuu eduskunnan ohjelmaan alle viikon ajan

Kansanedustajan paikasta ei kuitenkaan livetä noin vain, joten seuraavaksi edessä on jokseenkin erikoinen protokolla.

Nivala sai kansanedustajan valtakirjansa perjantaina. Maanantaina hän vie sen tarkistettavaksi oikeuskanslerille, minkä jälkeen hän tapaa puhemies Paula Risikon (kok.). Kello kahden täysistunnossa Nivala todetaan virallisesti kansanedustajaksi.

Tämän jälkeen hän tekee vapautuspyynnön, jonka puhemiesneuvosto käsittelee. Eduskunnan aikataulujen takia Nivalan vapautusta ei kuitenkaan voida myöntää heti.

Kuvio on siinä määrin ennalta tiedossa, että Hanna-Leena Mattila kertoo aloittavansa tehtävässään tiistaina 26. kesäkuuta sen jälkeen, kun hän on käynyt läpi samat muodollisuudet kuin Nivala.

Nivalan viimeiseksi päiväksi jää 25. kesäkuuta, jolloin hän on ehtinyt olla kansanedustajana kahdeksan päivää, maanantaista maanantaihin. Iltalehden mukaan (siirryt toiseen palveluun)myös Paula Lehtomäki (kesk.) oli viime vuonna kansanedustajana kahdeksan päivää, mutta hän istui aiemmin eduskunnassa noin kuudentoista vuoden ajan. Näin ollen Nivalaa voidaan pitää ensisijaisesti ennätyksen haltijana.

Nivala kertoo, että hän aikoo osallistua eduskunnan täysistuntoihin ja äänestyksiin viikon aikana. Iltalehti kertoi aiemmin tällä viikolla, (siirryt toiseen palveluun) että Nivala saa normaalin kansanedustajan palkan tältä ajalta. Lehden laskelmien mukaan Nivala saa palkkaa ja verovapaata kulukorvausta asuinpaikkansa mukaan yhteensä noin 2 000 euroa.

Mattilalle yllätysnousu eduskuntaan

Hanna-Leena Mattilalle lopputulos oli mieluisa yllätys. Hän muistelee, että kolmen vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa äänistä jäi uupumaan noin 148.

– Eihän sitä pidä kauhean todennäköisenä, että tilanne muuttuisi, kun on toisella varasijalla, Mattila kertoo Ylelle.

Raahen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimiva Mattila on ollut aktiivisesti mukana politiikassa vuodesta 2008, jolloin hänet valittiin ensimmäistä kertaa valtuustoon.

Kansanedustajakaudellaan Mattila aikoo olla puolueensa mukana edistämässä sote- ja maakuntauudistusta. Myös Raahen ja lähiseudun asiat ovat mielessä, varsinkin kaikki elinvoimaisuuteen liittyvät teemat.

– Ainakin alueen ääni kuuluu hieman paremmin, vaikka yhden kansanedustajan on vaikea saada aikaan muutosta.

Toiveissa olisi, että Raaheen voitaisiin esimerkiksi kohdentaa enemmän opiskelupaikkoja. Mattilan mukaan kaupungissa on runsaasti työpaikkoja, mutta ei riittävästi opiskelupaikkoja. Opiskeluista olisi helpompi siirtyä töihin samalle paikkakunnalle.

Myös jatko on selvillä: Mattila aikoo olla ehdolla toiselle, tällä kertaa kokonaiselle, vaalikaudelle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Sen sijaan Ylivieskaan lähtevä Eija Nivala ei ole ehdolla, mutta hän ei täysin tyrmää, etteikö olisi enää koskaan politiikassa.

– No, nyt keskityn virkani hoitamiseen, Nivala toteaa.