Jemenin armeija: Hodeidan lentokenttä on vallattu

Saudi-Arabian tukemat hallituksen joukot ovat kiristäneet otettaan Hodeidan satamakaupungista Jemenissä.

Jemen
Jemenin hallituksen joukot lähestyivät perjantaina Hodeidan satamakaupunkia.
Jemenin hallituksen joukot lähestyivät perjantaina Hodeidan satamakaupunkia.NAJEEB ALMAHBOOBI / EPA

Jemenin hallituksen joukot kertovat ottaneensa hallintaan Hodeidan satamakaupungin kansainvälisen lentokentän. Saudi-liittouman tukemat joukot hyökkäsivät lentokentälle lauantaina.

Jemenin armeijan virallisen Twitter-tilin mukaan lentokenttä on nyt saatu vallattua takaisin huthi-kapinallisilta, ja aluetta raivataan parhaillaan miinoista ja muista räjähteistä.

Tilanteesta lentokentällä on ristiriitaisia tietoja. Uutistoimisto AP:n mukaan lentokenttä ei ole vielä kokonaan Jemenin hallitusta tukevien joukkojen hallinnassa. Uutistoimiston haastattelemien silminäkijöiden mukaan taistelut jatkuvat edelleen.

Huthi-kapinalliset eivät ole toistaiseksi vahvistaneet menettäneensä lentokentän hallintaa.

Punaisenmeren rannalla sijaitseva Hodeida on Jemenin kolmanneksi suurin kaupunki, jossa asuu noin 600 000 ihmistä. Huthi-kapinallisten hallitsema kaupunki on tärkeä huolto- ja ruoankuljetusreitti sisällisodan repimässä maassa. Ennen sodan syttymistä Hodeidan kautta tuotiin yli 70 prosenttia Jemenin ruoasta ja polttoaineesta.

Toistaiseksi taistelut eivät ole levinneet kaupungin satamaan tai keskustaan. Punaisen ristin kansainvälinen komitea uskoo kymmenientuhansien asukkaiden pakenevan Hodeidasta lähipäivinä.

YK on varoittanut, että taistelu kaupungissa voisi pahimmillaan johtaa jopa 250 000 ihmisen kuolemaan.

Lue lisää:

Saudi-liittouman joukot hyökkäsivät Jemenissä elintärkeään satamakaupunkiin – järjestöt pelkäävät humanitaarisen kriisin kärjistyvän

Jemenin ulkoministeri: Liittouman joukot pysyvät toistaiseksi tärkeän satamakaupungin ulkopuolella Satamakaupunki Hodeida on Saudi-Arabian johtaman liittouman joukoille ensimmäinen kaupunkitaistelu Jemenissä.

Lähteet: AP, Reuters