Sateenkaariyhteisö yhdistää voimansa Pohjanmaalla: alueelle kiertävä Pride-tapahtuma

Ensi vuonna pride järjestetään Pohjanmaalla Vaasassa.

Pride-paraatit
Kokkolan sambakoulun tanssija Kokkola Pridessa.
Noora Haapaniemi / Yle

Sateenkaariväki haluaa Pohjanmaalle kiertävän pride-tapahtuman ja yhteistyökuvio on jo tuottanut tulosta.

Ensi vuonna pride on tarkoitus järjestää Vaasassa, jossa edellisestä on aikaa 15 vuotta. Kahden vuoden päästä olisi taas Kokkolan vuoro. Se osuu juuri Kokkolan 400-vuotisjuhlavuoteen.

– Ensi vuonna pride kuuluu ja näkyy taas myös Kokkolassa eli puistopiknik toteutetaan viikkoa ennen Vaasan tapahtumaa, kertoo järjestelyihin osallistunut Tiina Isotalus.

Edellisen kerran sateenkaariväki marssi Pohjanmaalla Pietarsaaressa vuonna 2014. Sen suosio yllätti järjestäjät, ja kulkue keräsi yli 2 500 marssijaa.

Viikonloppuna ensimmäistä kertaa järjestetty Kokkola Pride keräsi selvästi odotettua suuremman osallistujajoukon. Alunperin järjestäjät odottivat paikalle noin neljääsataa kävijää, mutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistön tapahtuma toi Kokkolan keskustaan parituhatta osallistujaa.

– Väkimäärä yllätti, ja tapahtuma sujui yli odotusten. Ehkä somessa käyty negatiivinen keskustelu vain toi lisää osallistujia, arvioi järjestäjiin kuuluva Virpi Karhu.

Kokonaisen pride-viikon ohjelma puristettiin kasaan talkootyöllä eli vapaaehtoisten voimin. Tiina Isotalus arvelee, että saadut tuotot kattavat nippanappa menot.

Lauantaina tapahtumaan kuului puistopiknik Länsipuistossa, ja päivä huipentui keskustan kautta torille matkanneeseen kulkueeseen. Poliisin ja järjestäjien mukaan kulkue sujui rauhallisesti ja ilman järjestyshäiriöitä.