Kouvolan matkakeskushanke uusiksi – uusi teatteri ehkä keskuksen yhteyteen

Kouvolan kaupunginhallitus käsitteli matkakeskushanketta kokouksessaan maanantaina.

matkailu
Kouvolan matkakeskuksen bussikatos
Pyry Sarkiola / Yle

Suunnitelma uuden matka- ja tapahtumakeskuksen rakentamiseksi Kouvolaan on muuttunut. Kaupungin kumppanina projektissa ollut rakennusyhtiö Jatke Oy ei jatka hankkeessa, koska yhtiö ei onnistunut neuvotteluissa hotellioperaattorin saamiseksi. Kaupungin ja rakennusyhtiön välinen yhteistyösopimus päättyi toukokuun lopussa. Jatkeen mukaan se jatkaa kuitenkin muiden Kouvolan keskustan hankkeidensa kehittämistä.

Teatteri osaksi matkakeskusta?

Kaupungin mukaan suunnittelua lähdetään tekemään nyt uudelta pohjalta, sillä Kouvolan teatterin tuoreen kuntokartoituksen vuoksi on syntynyt tarve selvittää uuden teatterin rakentamista. Kustannuksiltaan nykyisen teatterirakennuksen korjaaminen lähestyy uudisrakennusta.

– Kaupunki haluaa selvittää ainutlaatuisen konseptin. Kouvolan asemanseudun kehittäminen ja tapahtumakeskus ovat Kouvolan tärkein kaupunki-imagoon vaikuttava hanke lähivuosina. Hanke konkretisoi Kouvolan logistista asemaa Suomessa ja tuo siihen uusia ulottuvuuksia, sanoo kaupunginjohtaja Marita Toikka kaupungin tiedotteessa.

Optio hotellille ja asunto- ja liikerakentamiseen säilytetään matkakeskuksen jatkosuunnittelussa. Hankkeen muuttuneen sisällön ja toimintaympäristön vuoksi rakentaminen ja suunnittelu pitää kilpailuttaa. Hotellioperaattorin etsintä jatkuu edelleen.

Tapahtumakeskuksen kokonaislaajuudeksi on kaavailtu 8 500-10 000 neliötä riippuen ravintola-, kokous- ja aulatiloista. Kaupungin mukaan olennaista on tilojen muunneltavuus.

Kouvolan tavoitteena on ollut rakentaa tapahtumakeskus nykyisen kaukoliikenteen bussiterminaalin ja pysäköintialueen paikalle. Suunnittelu alkaa syksyn aikana, jolloin tarkastellaan myös infratöiden aikatauluja. Infratöistä osa, kuten ydinkeskustan kokoojakatujen kaksisuuntaistaminen sekä kävelykadun jatkaminen asemalle saakka toteutetaan joka tapauksessa.

Uusi teatteri voisi maksaa 29 miljoonaa euroa

Kouvolan teatterissa on kärsitty sisäilmaongelmista. Teatterirakennuksen varalle on ainakin kolme erilaista vaihtoehtoa.

Vastikään valmistuneen hankesuunnitelman mukaan rakennukseen voidaan tehdä vain välttämättömimmät muutokset eli sähkötöitä, sekä vesi- ja lämpöputkien uusimista. Pieni korjaus voisi maksaa runsaat kaksi miljoonaa euroa.

Teatterin peruskorjaus ja laajennus voisi maksaa runsaat 20 miljoonaa euroa. Se toisi rakennukselle lisää ikää noin 50 vuotta.

Kokonaan uuden teatterin rakentaminen Kouvolaan voisi maksaa hankesuunnitelman mukaan 29,3 miljoonaa euroa.