Meri-Lapissa alkoi Mehiläisen aika – sote-yhteisyritys lupaa vähentää pompottelua ja jonottamista

Paljon julkisuutta osakseen saanut Meri-Lapin sote-yhteisyritys Mehiläinen Länsi-Pohja on aloittanut tänään toimintansa. Yhteisyritys lupaa parantaa alueen sote-palveluita ja tuoda kustannussäästöjä.

yhteisyritykset
Länsi-Pohjan keskussairaalan ovissa tarrat Mehiläinen Länsi-Pohja.
Yle / Antti Heikinmatti

Länsi-Pohjan keskussairaalan ovissa oli tänä aamuna uudet tarrat. Ne kertovat tarinaa alueen sote-yhteisyrityksen toiminnan alkamisesta.

Mehiläinen Länsi-Pohjan toimitusjohtaja Lasse Männistö on toiminnan alkamiseen tyytyväinen.

– Tietysti ollaan nyt hirvittävän iloisia, että ollaan nyt päästy tähän pisteeseen. Tällaisessa isossa ulkoistushankkeessa vaatii valtavan paljon töitä, että päästään siihen lähtöviivalle, josta toiminta sitten käynnistyy.

Joulun alla allekirjoitettu sopimus yhteistyöstä terveyspalveluyhtiö Mehiläisen kanssa konkretisoitui tänään maanantaina yhteisyrityksen ottaessa haltuunsa Länsi-Pohjan keskussairaalan erikoissairaanhoidon palvelut. Yhteisyritykseen eivät siirry psykiatria ja ensihoito, jotka jäävät edelleen sairaanhoitopiirin vastuulle.

Osakkaina sote-yhteisyrityksessä Meri-Lapin kunnista ovat Simo, Kemi, Keminmaa ja Tornio. Lisäksi Tervola ja Ylitornio hankkivat erikoissairaanhoidon palvelunsa yhteisyritykseltä.

Kunnilta yhteisyrityksen vastuulle siirtyivät Kemin ja Tornion vastaanottopalvelut, kuntoutus, työterveyshuolto ja suun terveydenhuolto. Keminmaan terveysaseman kaikki palvelut siirtyvät Mehiläiselle omalla sopimuksellaan. Simo hankkii yhteisyritykseltä erikoissairaanhoidon lisäksi myös kuntoutuspalvelut.

Palvelut sujuvammiksi, vähemmän pompottelua luukulta toiselle

Kulmakivenä yhteisyrityksen toiminnan järjestämisessä on ollut tuoda sekä erikoissairaanhoidon että perusterveydenhuollon palvelut samojen palvelulinjojen alle.

– Tällä on tarkoituksena, että asiakasta ei enää juoksutettaisi eri pisteissä, vaan asiakas saisi palvelunsa mahdollisimman nopeasti ja jonottamatta. Sitä kautta parannetaan palvelun laatua ja asiakkaan tyytyväisyyttä, sanoo Mehiläinen Länsi-Pohjan lääketieteellinen johtaja Paavo Uusimaa.

Konkreettisina muutoksina tämän pitäisi näkyä nopeampana hoitoonpääsynä sekä panostuksena kuntoutukseen ja kiireelliseen hoitoon.

– Olemme nostamassa kuntoutusta painopistealueeksi. Tarkoitus on, että kuntoutus alkaa jo silloin kun leikkausta suunnitellaan ja sama henkilöstö huolehtii sitä myös eteenpäin. Kuntoutusta viedään myös asiakkaalle kotiin, Uusimaa selventää.

Resursseja on tarkoituksena lisätä myös terveysasemien kiirevastaanottotoimintaan, jotta terveysongelmia voidaan hoitaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja siten välttyä kalliimmilta hoitomuodoilta.

Asiakkaille palveluiden tuottajan vaihtuminen näkyi tänään ovessa olevien uusien tarrojen lisäksi vain sairaalan aulassa tarjolla olleesta täytekakusta. Muutosten on tarkoitus näkyä hiljalleen syksyn koittaessa, kertoo Paavo Uusimaa.

Henkilöstön ideat otetaan huomioon uudistamisessa

Yhteisyrityksen toimitusjohtaja Lasse Männistö sanoo, että heidän kokemuksensa mukaan yhdeksän kymmenestä uudistamisideasta kumpuaa ruohonjuuritasolta. Männistö lupaa, että henkilökunnan ideoita tullaan hyödyntämään myös Meri-Lapin sote-yhteisyrityksessä.

– Me teimme jo haltuunottovaiheessa henkilöstölle ennakkotietokyselyn ja siihen saatiin 640 vastausta. Henkilöstöllä on tosi paljon kehittämisideoita ja ajatuksia ja niistä on hyvä lähteä viemään kehittämistä eteenpäin, kertoo yhteisyrityksen haltuunottoprojektia vetänyt Seija Parviainen.

Mehiläinen Länsi-Pohjan vastaanottopalvelujen palvelulinjajohtajaksi siirtyvä Seija Parviainen lisää, että palveluiden saatavuutta on tarkoitus parantaa ja kustannussäästöjä hakea myös digitaalisilla palveluilla. Virtuaalipalvelut ovat etenkin nuorten suosiossa.

– Monenlaista sähköistä asiointia, digiklinikkapalveluita, chat-palveluita. Palveluita saadaan varmasti valjastettua käyttöön syksyn ja kevään aikana, Parviainen sanoo.

Uusien sähköisten palveluiden on määrä löytyä juuri avatuilta yhteisyrityksen verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun). Sivuilta löytyvät jo nyt ohjeet hoitoon hakeutumisesta.

Ulkoistuksen myötä Mehiläisen palvelukseen siirtyi yhteensä 811 Meri-Lapin kuntien sekä Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin työntekijää. Lisäksi Keminmaa on ulkoistanut Mehiläiselle erillisellä sopimuksellaan 74 sote-työntekijää.

Eläköitymistahti siirtyvän henkilöstön keskuudessa on kiivas. Männistön mukaan säästöjä saadaan aikaan myös siitä, että kaikkia eläköitymisten myötä vapautuvia tehtäviä ei tarvitse täyttää, kun palvelulinjoja saadaan ensin sujuvoitettua.