Metsäpalo aiheutti runsaasti savua Kirkkonummella – Palo saatu jo hallintaan

Pelastuslaitos antoi palosta vaaratiedotteen maanantaina iltapäivällä.

maastopalot
Maastopalo Kirkkonummella
Maastopalo Kirkkonummella

Kirkkonummella maanantaina syttynyt metsäpalo aiheutti niin runsaasti savua, että pelastuslaitos antoi asiasta vaaratiedotteen iltapäivällä.

Savu huononsi paikoin näkyvyyttä ajoväylillä Kirkkonummen lisäksi Espoossa asti. Paloalue oli noin 50 x 500 metrin suuruinen metsäalue Kantatie 51:n ja viereisen rautatien välissä.

Maastopalo kartalla.
Yle Uutisgrafiikka

Iltapäivällä kello viiden jälkeen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Stig Granström kertoi, että palo on saatu hallintaan.

– Olemme vetäneet letkut koko paloalueen ympärille, ja nyt alkavat alueen kasteleminen ja jälkivartiointi, Granström sanoi.

Palon syttymissyy ei ole tiedossa. Navakka tuuli on Granströmin mukaan paitsi vaikeuttanut sammutustöitä, myös hajottanut savua tehokkaasti. Sammutusten odotetaan jatkuvan pitkään, sillä rutikuiva maasto kytee veden ruiskutuksesta huolimatta.

Vaaratiedotteessa kehotettiin alueen ihmisiä hakeutumaan sisätiloihin ja sammuttamaan ilmastoinnin. Vaaratiedote purettiin hieman ennen iltakuutta.

Maastopalot ovat viime päivinä työllistäneet useita palolaitoksia eri puolilla maata. Lähes koko Suomessa on voimassa metsäpalovaroitus ainakin tiistaihin asti muutamaa Lapin maakuntaa lukuun ottamatta.

Juttua päivitetty klo 18.15: Lisätty tieto siitä, että sammutusten oletetaan jatkuvan pitkään.