Rap-artisti Uniikki kehottaa ihmisiä puhumaan: "Masennusta ei pidä hävetä"

Rap-artisti Uniikki teki biisin masennuksesta. Hän ei halua vaieta sairaudestaan vaan puhua siitä avoimesti.

Ylen aamu
Uniikki ja kamppailu mielenterveysongelmien kanssa
Uniikki ja kamppailu mielenterveysongelmien kanssa

Mieti pahin pelkos, lisää ehkä puolet, tiätsä oikeesti miltä tuntuu et sä kuolet.

Tällaisia tunteita koki rap-artisti Uniikki eli Dan Tolppanen, kun päälle iski paniikkihäiriö. Hän makasi lattialla, sykkeen lähennellessä kahta sataa. Edes hätänumero ei muistunut mieleen.

Yhdeksän vuotta sitten alkanutta paniikkihäiriötä seurasi masennus.

– Se hiipi jostain puun takaa. Havahduin siihen, etten saanut iloa mistään. Saattoi kulua päiviä, etten saanut itseäni sängystä ylös.

Mielenterveyshäiriöt ja etenkin masennus ovat yleistyneet nuorilla. Siksi Uniikki haluaa puhua avoimesti mielenterveysongelmistaan. Hän julkaisi toukokuun lopussa biisin Valitsen elämän, jossa purkaa tuntemuksiaan. Kappaleessa on feattaamassa muusikko Jannika B., joka on myös kertonut avoimesti mielenterveysongelmistaan.

– Aika monet artistit sairastuvat jonkinlaisiin mielenterveyshäiriöihin. Ala on aika stressaava, koska tulevaisuus on hyvin epävarmaa. Koskaan ei tiedä, kuinka kauan suosio ja keikkailu jatkuvat.

Masennuslääkkeet turruttivat tunteet

Uniikki tuli tutuksi jo Kapasiteettiyksikkö-yhtyeestä, joka oli tunnetuimpia kotimaisia rap-yhtyeitä. Uniikki jatkoi soolouralla bändin hajoamisen jälkeen.

Päällepäin Uniikin ura ja elämä vaikutti helpolta ja hyvältä. Hän pystyi pitkään peittämään masennuksensa läheisiltäkin.

– Kukaan ei voi auttaa, jos ei puhu ongelmistaan. Siksi kehotan: puhukaa ihmiset, puhukaa!

– Masennusta ei pidä hävetä. Siihen pitää suhtautua samoin, kuin mihin tahansa jalkavammaan. Hakea apua ja saada hoitoa.

Uniikki sai apua ongelmiinsa, kun avasi suunsa. Puhuminen auttoi ja lisäksi hän söi vuoden verran lääkkeitä masennukseen. Se tosin, ei sopinut luovaa työtä tekevälle muusikolle.

– Masennuslääkkeet eivät sopineet minulle. Elin kuin sumussa sen vuoden. Lääkkeet leikkasivat tunteiden ääripäät. Kaikki oli samaa tasaista.

Palauteryöppy on ollut valtava

Valitsen elämän -biisin julkaisun jälkeen Uniikki on saanut valtavasti palautetta. Yhä edelleen päivittäin tulee lähes sata viestiä.

– Olen lukenut aika rajuja tarinoita. Ihmiset ovat kokeneet kamalia tragedioita ja ovat silti päässeet pystyyn.

Masennukseen sairastuneet joutuvat usein taistelemaan koko elämänsä sairautta vastaan. Uniikki sanoo asioiden olevan nyt hyvin, vaikka tulevaisuus aina hieman pelottaakin. Hän kehottaa kaikkia masennukseen sairastuneita uskomaan tulevaisuuteen, vaikka kaikki tuntuisi synkältä ja päässä pyörisi vain itsetuhoisia ajatuksia.

– Ajattelen myös itse, että aina tulee parempia päiviä. Täytyy vain uskoa ja luottaa tulevaan.

Suurimman ilon Uniikki saa työstään.

– Olen onnellisimmillani saadessani olla lavalla esiintymässä. Siinä unohtaa kaikki huolet.