Kokkolan rikkidioksidivuodon taustalla sähkökatko – tilanteesta ei enää aiheudu vaaraa

Toimitusjohtajan mukaan kyse oli varotoimesta, ei vuodosta.

rikkidioksidi
Korkealta otettu yleiskuva teollisuusalueesta
Petri Puskala / Yle

Kokkolan suurteollisuusalueella sattunut rikkidioksidivuoto on ohi. Pelastuslaitoksen mukaan ihmisille ei enää aiheudu vaaraa.

Vuodon syynä oli sähkökatkos, jonka vuoksi Bolidenin pasutto jouduttiin ajamaan alas. Alasajossa rikkidioksidikaasut johdettiin hetkellisesti ohituskaasupiipun kautta ilmaan.

– Ihan normaalin ohjeistuksen mukaan tällaisessa tilanteessa uunissa oleva kaasu päästetään piippuun. Vuodosta ei ollut kyse, määrittelee Bolidenin toimitusjohtaja Jarmo Herronen.

Jos kaasua ei olisi ohjattu ilmaan, se olisi mennyt tuotantotiloihin ja aiheuttanut siellä vaaran ihmisille. Nyt kukaan tehtaassa ei altistunut.

– Kaasumäärä on kuitenkin niin pieni, että on katsottu tämän olevan paras tapa, sanoo Herronen.

Sähkökatkot suurteollisuusalueella ovat nykyään hyvin harvinaisia. Tiistainen katko johtui kaapelin vaurioitumisesta kaivuutöissä.

Tuuli vei kaasua merelle

Tuuli levitti terveydelle vaarallista kaasua alueen pohjoispuoliselle merialueelle eli Trullevin suuntaan. Pelastuslaitos kehotti Kokkolan suurteollisuusalueen pohjoispuolella merialueella ihmisiä siirtymään vaara-alueelta sivutuuleen pois, pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihdon.

Asiasta annettiin myös valtakunnallinen vaaratiedote.

Terveydelle haitallinen alue oli noin neljä kilometriä Harriniemestä eli Harrbådasta pohjoiseen.

Työterveyslaitoksen mukaan rikkidioksidikaasu ärsyttää silmiä (siirryt toiseen palveluun), kosteita ihoalueita ja hengitysteitä. Se aiheuttaa kirvelyä silmissä, kyynelvuotoa, yskää ja suurina pitoisuuksina hengitysvaikeuksia.