"Isä, isä!", itkee siirtolaislapsi ääninauhalla – Yhdysvaltain rajalla erotetaan perheitä, kun vanhemmat pidätetään ja lapset otetaan huostaan

Tutkivaan journalismiin erikoistunut yhdysvaltalaisjärjestö ProPublica on julkaissut ääninauhan, jonka sanotaan olevan nauhoitettu säilöönottokeskuksessa Yhdysvaltain rajalla.

Meksikon ja Yhdysvaltojen raja
Tältäkö Yhdysvaltain rajalla kuulostaa nyt?
Tältäkö Yhdysvaltain rajalla kuulostaa nyt?

Äänite alkaa itkulla.

– Kappas, meillä on täällä orkesteri, toteaa miesääni myöhemmin.

Ääninauhalla kuuluu, kuinka vanhemmistaan erotetut siirtolaislapset itkevät ja kyselevät isänsä tai äitinsä perään.

Ääninauhan on julkaissut voittoa tavoittelematttomaksi uutistoimitukseksi itseään kuvaileva ProPublica-järjestö (siirryt toiseen palveluun). Järjestön mukaan ääninauha on peräisin säilöönottokeskuksesta Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalta Teksasissa.

Järjestön mukaan äänite olisi nauhoitettu viime viikolla. Neljästä kymmeneen vuotiaiden siirtolaislasten lisäksi sillä ovat ProPublican mukaan äänessä rajavirkailijat sekä konsulityöntekijät.

Tutkivaan journalismiin erikoistunut, arvostetun Pulitzer-palkinnon voittanut ProPublica kertoo saaneensa nauhoitteen ihmisoikeusjuristi Jennifer Hardurylta. Hardury puolestaan kertoo saaneensa ääninauhan säilöönottokeskuksessa olleelta asiakkaaltaan.

Ääninauhan alkuperää ei ole voitu varmentaa.

Sen ovat kuitenkin julkaisseet useat kansainväliset mediat kuten yhdysvaltalainen CNN (The sound of children crying for their parents at the border (siirryt toiseen palveluun)), Britannian yleisradioyhtiö BBC (The sound of migrant children separated from parents (siirryt toiseen palveluun)) sekä yhdysvaltalainen laatulehti Washington Post (A secret recording captures the sounds of crying children separated from parents at the border (siirryt toiseen palveluun)).

Tiukkaa rajapolitiikkaa

Lapset joutuvat eroon vanhemmistaan Yhdysvaltain entisestään tiukentuneen siirtolaispolitiikan vuoksi (siirryt toiseen palveluun).

Tarkemmin kyseessä on niin kutsuttu "nollatoleranssi". Yhdysvaltoihin laittomasti pyrkivät siirtolaisperheet hajotetaan tavallaan pakon edessä: huhtikuussa Yhdysvaltain oikeusministeriö linjasi, että jokainen laitonta maahantuloa yrittävä saa syytteen.

Kun vanhempi saa syytteen, hänet pidätetään ja mukana mahdollisesti olevat lapset otetaan huostaan.

Vanhempien ja lasten erottaminen ei ole kokonaan uusi asia, mutta tähän saakka perheiden on useimmiten annettu odottaa oikeudenkäyntiä yhdessä.

Lue lisää:

Lasten ja vanhempien erottaminen kuohuttaa Yhdysvalloissa – Myös Melania Trump liittyi arvostelijoihin

Aiheesta muualla:

The Trump administration’s separation of families at the border, explained (siirryt toiseen palveluun)

Separated at the Border From Their Parents: In Six Weeks, 1,995 Children (siirryt toiseen palveluun)

Julma siirtolaispolitiikka erottaa Yhdysvalloissa satoja lapsia vanhemmistaan – Jopa pikkulapsia sijoitetaan telttakyliin (siirryt toiseen palveluun)