Erikoinen ilmiö itärajalla: Kisaturistit hakevat turvapaikkaa Suomesta Venäjän MM-kisojen varjolla

Jalkapallon MM-kisoihin pääsee matkustamaan ilman viisumia pelkällä passilla ja ottelulippuun liitetyllä fani-ID:llä.

viisumit
Rajavyöhyke -kyltti
Viime sunnuntaina kolme marokkolaista miestä ylitti maastorajan Vaalimaalla.Tommi Parkkinen / Yle

Viime viikolla alkaneet jalkapallon MM-kisat ovat houkutelleet tuhansia faneja ympäri maailman Venäjälle. Matkustaminen Venäjälle vaatii lähes poikkeuksetta viisumin, mutta kisaturistien osalta paperisotaa on helpotettu.

Ottelulipun ostaneet fanit pääsevät maahan ilman viisumia, kunhan ovat ensin hankkineet virallisen fanitunnuksen eli fani-ID (siirryt toiseen palveluun):n. Viime päivinä fani-ID.tä on käytetty myös keinona päästä EU:n alueelle.

Tällaisia tapauksia tuli viikolla ilmi useita. Perjantaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla vastaanotettiin turvapaikkahakemus kolmannen maan kansalaiselta, joka kertoi hankkineensa Fan‑ID‑passin ja otteluliput ainoana tarkoituksenaan päästä turvapaikanhakijaksi Suomeen.

Vauhdikkaasti lähti kisat meidän osalta käyntiin.

tutkinnanjohtaja Ville Mihl, Kaakkois-Suomen rajavartiosto

Samoin perjantaina Nigerian kansalainen jäi kiinni Vainikkalassa, kun hän yritti Suomeen väärennetyksi epäillyllä Brasilian passilla. Sunnuntaina kolme nuorta marokkolaista miestä ylitti maastorajan Vaalimaalla. Molempia tapauksia tutkitaan valtiorajarikoksina, ja nigerialaista miestä epäillään lisäksi väärennyksestä.

Kaikki neljä kaakkoisrajalla kiinni otettua epäiltyä olivat saapuneet Venäjälle ilman viisumia, jalkapallon MM-kisoihin liittyvän fani-ID:n turvin.

– Vauhdikkaasti lähti kisat meidän osalta käyntiin. On iso mahdollisuus olemassa, että tätä fani-ID:tä käytetään väärin. Tämä oli tosin odotettavissa ja olimme varautuneet, sanoo tutkinnanjohtaja Ville Mihl Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.

Kaikki epäillyt ilmoittivat saman tien hakevansa turvapaikkaa Suomesta.

Passintarkastus
Petri Kivimäki/Yle

Laittomia ylityksiä odotettiin vasta kisojen lopussa

Rajavartiolaitoksen tilanne- ja riskianalyysiyksikön päällikkö Marko Saareks sanoo myös, että kaakkoisrajalla ilmi tulleet tapaukset eivät tulleet yllätyksenä.

– Teimme oman analyysin näistä kisoista ja oli odotettavissa, että näitä tapauksia tulee. Se hieman yllätti, että näitä tapauksia tuli heti näin alkuun näinkin paljon. Odotimme, että näin tapahtuisi vasta kisojen loppuvaiheessa, kun maita alkaa pudota pois, sanoo Saareks.

Urheilukisojen käyttäminen EU-alueelle pääsemiseksi on Saareksen mukaan uusi ilmiö. Venäjällä järjestettiin viime vuonna MM-kisojen esikisoiksi luonnehdittu Confederations Cup, jossa oli käytössä samanlainen viisumivapaus kuin nyt varsinaisissa kisoissa. Silloin vastaavia tapauksia ei Suomen rajalla nähty.

Maastorajan kautta tapahtuvia valtiorajarikoksia on ollut noin 5-10 tapausta vuodessa viime vuosien aikana. Tapauksia, joissa henkilö yrittää maahan väärennetyillä matkustusasiakirjoilla, paljastuu vuosittain noin 20-30.