Metsäpalovaroitus poistui isosta osasta maata – juhannuskokkojen kohtalo selviää vasta aattona

Metsäpalovaroitus on enää voimassa Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

metsäpalot
juhannuskokko
Turvallisin tapa polttaa kokkoa on tehdä se veden päällä.AOP

Tiistain reippaat sateet saivat aikaan monen juhannuskokon polttamisesta haaveilevan odottaman muutoksen: metsäpalovaroituksesta kertovat merkit poistuivat keskiviikkoaamuna varoituskartoilta isosta osasta Suomea.

Ilmatieteen laitoksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) metsäpalovaroitus on tällä hetkellä voimassa enää Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Varoitus on nyt purettu Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjanmaan, Kymenlaakson ja Kainuun alueilta.

Metsäpalovaroituksen poistumisesta huolimatta avotulen teko saattaa olla kuitenkin vielä kiellettyä. Pelastuslaitokset julistivat toukokuun lopussa isoon osaan maata myös avotulentekokiellon, jonka poistamisesta päätetään laitoskohtaisesti.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jari Hiltunen uskoo, että Pirkanmaalta avotulentekokielto poistetaan todennäköisesti keskiviikkona aamupäivän aikana.

– Pirkanmaalla metsäpaloindeksit ovat nyt reilusti raja-arvojen alle. Päätös avotulentekokiellon poistamisesta tehdään mitä todennäköisimmin päivän aikana, Hiltunen sanoo.

Indeksi lasketaan mittaamalla kosteutta humusmaasta kolmen ja kuuden sentin syvyydestä.

– Näyttäisi siltä, että vettä on tullut sen verran reilummin ja yökosteus on tehonnut. Seuraamme Ilmatieteen laitoksen ennustetta ja sen mukaan indeksi on laskeva ainakin juhannusaattoon asti.

Kokkojen polttolupa vasta juhannusaattona

Metsäpalovaroituksen poistuminen on iso helpotus pelastuslaitoksille. Esimerkiksi Pirkanmaalla pitkä kuiva kausi on aiheuttanut joka päivä työtehtäviä – jakson aikana Tampereella syttyi poikkeuksellisesti kaksi rautatiesiltaa.

Se, saako juhannuksena lopulta polttaa kokkoja, selviää vasta juhannusaattona. Kokon polttoon saa ryhtyä, jos alueella ei ole voimassa olevaa metsäpalovaroitusta eikä avotulentekokieltoa.

– Silti tulee muistaa, että kokot ovat aina polttajien vastuulla. Pitää varoa, ettei tuli leviä metsään tai maastoon, jossa saattaa edelleen olla kuivia kohtia. Jos alkaa tuulla voimakkaasti, maasto myös kuivuu nopeasti, Hiltunen sanoo.