Kajaanilaiselle peliyritykselle yli viiden miljoonan rahoitus – Business Finland tukee yritystä kasvavilla mobiilipelimarkkinoilla

Kajaanilaisen Critical Forcen uusin peli nähdään juhannusviikonloppuna myös Amazonin järjestämässä Mobile Masters -turnauksessa, joka järjestetään Seattlessa Yhdysvalloissa.

e-urheilu
Critical Force aikoo panostaa kilpailullisiin moninpelattaviin mobiilipeleihin jatkossakin.
Critical Force

Kajaanilaisen peliyrityksen Critical Forcen mobiilipeli Critical ops on kerännyt jo 40 miljoonaa latausta, vaikka peli on edelleen kehitysvaiheessa. Yritys sai nyt myös miljoonaluokan tuen, kun Business Finland myönsi yritykselle 5,45 miljoonaa euroa.

Critical Forcen toimitusjohtajan Veli-Pekka Piiraisen mukaan yrityksen saama tuki on suomalaisten pelifirmojen suurimpia tukia Business Finlandilta tai aiemmalta Tekesiltä. Rahoitusta käytetään yrityksessä useisiin eri kohteisiin.

Peliä kehitetään jatkuvasti, mutta yritys kehittää myös uusia prosesseja ja työkaluja kehitystyön nopeuttamiseksi.

Rahoitusta käytetään myös verkkomoninpelin palvelinpuolen tietoliikenneteknologian, sekä analytiikkatyökalujen kehittämiseen. Analytiikkaa käytetään pelaajiin ja heidän käyttäytymiseensä liittyvien tietojen käsittelyssä.

Yritys kehittää myös nopeasti kasvanutta organisaatiota ja sen viestintää.

– Meillä työskentelee 14 eri kansallisuutta ja haluamme saada heidät kotoutumaan Kajaaniin. Haluamme saada työnteon sekä arjen sujuvaksi, Piirainen kertoo.

Kuvakaappaus Critical OPS -pelistä.
Critical opsin varsinainen versio julkaistaan loppukesästä tai alkusyksystä.Critical Force Ltd

Critical Force on mukana mobiilipelaamisen murroksessa

Critical ops on mukana tulevana viikonloppuna Amazonin järjestämässä mobiilipelien e-urheilutapahtumassa Yhdysvaltojen Seattlessa. Piiraisen mukaan yrityksen tavoitteena on myös kehittää mobiilipelin e-urheilupuolta.

– Rahoituksen avulla voimme hankkia uusia pelaajia ja yhteistyökumppaneita maailmanlaajuisesti. Aiomme myös järjestää omia liigoja eri maihin ja maanosiin, sekä kehittää maailmanlaajuisen liigajärjestelmän.

Tällä hetkellä mobiililaitteiden e-urheilu on vielä pientä muuhun e-urheiluun verrattuna. Piiraisen mukaan ala on murroksessa ja kasvaa koko ajan. Myös suositut pelit, kuten Fortnite ja PUBG ovat lähteneet mobiilipuolelle mukaan.

– Nuorille pelaajille puhelin on ensimmäinen peliväline ja sillä pelaaminen on heille luontevaa. Nuoret myös oppivat pelaaman mobiililaitteella joukkueissa ja kilpaa. Tästä on suora polku isoihin mobiililaitteiden turnauksiin, Piirainen kertoo.