Vanhat runkovesijohdot vaativat remontteja – vesiyhtiöt aikovat tuplata korjaustöitä tulevina vuosina

Vanhat putkistot voivat heikentää vedenlaatua.

vesihuolto
Vettä valuu hanasta.
Ville Välimäki / Yle

Huonokuntoiset runkovesiputket lisäävät korjaustöitä lähivuosina Kymenlaaksossa.

Kymen Veden toiminta-alueella Kotkan vesihuoltoverkoston kunnossapitoon on käytetty vuosittain noin 3 miljoonaa euroa. Korjausmääriä on tarkoitus kasvattaa, jolloin myös kustannukset nousevat noin 5 miljoonaan euroon.

– Tähän asti putkia on saneerattu vuosittain noin 3–4 kilometrin verran. Tulevien vuosien aikana määrä on tarkoitus tuplata, Kymen Veden toimitusjohtaja Jani Väkevä kertoo.

Väkevän mukaan uudet putkimateriaalit ovat pitkäikäisiä, jolloin myös verkoston kunto paranee saneerauksen myötä.

– Mitä vanhempia putkistot ovat, sitä suurempi riski vedenlaadun heikkenemisellä on. Tämän vuoksi laajat toimenpiteet ovat aiheellisia.

Vedettömyys piinaa Haapasaarta

Kymen Sanomat (siirryt toiseen palveluun) uutisoi viime viikolla Haapasaaren vesiongelmasta. Saareen johtavasta vesijohdosta ei tule vettä putkivian takia. Sateettomalla kaudella saaren asukkailla ei ole ollut käytettävissä sadevettäkään. Kymen Veden toimitusjohtajan Jani Väkevän mukaan vesijohdossa on vika mantereen ja Rankin välillä.

– Putki on syvällä meressä ja se on osittain hautautunut pohjalietteen peittoon. Sukeltajien on haastavaa paikantaa ongelmaa.

Vesijohto on nykyisin Kotkan kaupungin hallinnassa, mutta Kymen Vesi on asiantuntijaroolissa mukana auttamassa. Tähän mennessä putkea on korjattu kilometrin alueelta, mutta ongelmat jatkuvat silti. Putkirikko on luultavasti syntynyt jo talven aikana.

– Tässä on ollut huonoa onnea matkassa. Johdossa voi olla esimerkiksi tukos, Väkevä toteaa.

Vaikka vesijohtoverkoston kunto on kohtuullisella tasolla, 1960-luvulta peräisin olevan putkiston käsittely on vaikeaa.

– Putket ovat elinkautensa päässä ja ne voivat rikkoutua herkästi.

Haapasaaren menevä vesiputki oli tarkoitus saada kuntoon juhannukseen mennessä. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, ettei ongelmaa saada ratkaistua.

– Jos putkea ei saada kuntoon, vettä on mahdollista viedä aluksella välisäiliöön Rankkiin, Väkevä kertoo.

Vesikatkokset vaikuttavat harvoin laajalla alueella

Myös Kouvolan vesijohtoverkostoa kunnostetaan eri puolilla kaupunkia kesän aikana. Kouvolan Veden verkostoinsinöörin Pekka Mäkitalon mukaan kesän aikana keskitytään niihin kohteisiin, joissa putkistot ovat todella huonossa kunnossa.

– Kaupungissa on aika paljon 1950–1960-luvun vesijohtoja. Tilanne näyttää synkältä siihen nähden, mitä saadaan saneerattua, Mäkitalo toteaa.

Käytännössä resurssit ohjataan sinne, missä putket vuotavat. Putkia uusitaan myös silloin, kun kaupungilla on saneeraushankkeita.

– Jos kaupunki laittaa rakenteita uusiksi, niin myös vesijohtoverkostot kannattaa samalla uusia, Mäkitalo tähdentää.

Tänä vuonna Kouvolan Vesi on varannut saneerausinvestointeihin noin 4 miljoonaa euroa. Kouvolan Veden toimitusjohtajan Timo Kyntäjän mukaan saneerausinvestointeja on pyritty kasvattamaan vuosittain.

– Tulevaisuudessa tavoittelemme vuosittaiseksi saneerausinvestointitasoksi kaksinkertaista määrää, Kyntäjä kertoo.

Kesän aikana tehtävien putkiremonttien ei pitäisi juurikaan vaikuttaa kaupungin asukkaisiin.

– Toki vesikatkoksia tulee, mutta katkokset koskevat vain muutamia taloja kerrallaan. Harvemmin katkokset vaikuttavat isoon alueeseen, Mäkitalo mainitsee.