Hallituspuolueet torppasivat lakivaliokunnan sote-avoimuuden - valiokunta ei kuule asiantuntijoita

Eduskunnan lakivaliokunta äänesti keskiviikkona kahdesti. Hallituspuolueiden äänin valiokunta päätti olla kuulematta asiantuntijoita. Hallituksen soten liittyvä vastine valiokunnalle pysyy salaisena.

sosiaali- ja terveyspalvelut
Yksityiskohta lakivaliokunnan asiakirjasta.
Yle

Hallituksen suuri sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus eli sote työllistää nyt eduskunnassa monia valiokuntia, myös lakivaliokuntaa. Se antaa esityksestä oman lausuntonsa sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.

Hallitus lähetti lakivaliokunnalle erillisen vastineen sote-muutoksista , jotka liittyvät muun muassa valinnanvapauslain kohtiin potilaan oikeusturvasta ja asiakassuunnitelmasta.

Keskiviikon kokouksessa valiokunnan varapuheenjohtaja Eva Biaudet (rkp) esitti, että valiokunta järjestäisi asiasta julkisen kuulemisen. SDP:n Suna Kymäläinen kannatti ehdotusta. Pääministeripuolueen Antti Rantakangas (kesk.) vastusti kokoomuksen Kaj Turusen tukemana esitystä.

Valiokunta äänesti ja hallituspuolueiden vastustava kanta voitti äänin 9-7. KD:n Antero Laukkanen äänesti tyhjää.

Äänestystappion jälkeen opposition kansanedustajat Katja Hänninen ( Vas.) ja Johanna Karimäki (vihr.) esittivät, että asiantuntijoita kuultaisiin valiokunnan omassa, suljetussa kokouksessa.

Hallituspuolueiden äänin 9-8 myös tämä esitys kaatui.

Viime viikolla sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyi täysin päinvastaiseen ratkaisuun. Valiokunta järjesti julkisen kuulemisen ja samalla hallituksen laaja vastine valiokunnalle tuli julkiseksi.

Hallituksen vastine pysyy salaisena

Lakivaliokunnan puheenjohtajan Kari Tolvasen mukaan julkiselle kuulemiselle ei ole perusteita, sillä valiokunta antaa asiasta vain lausunnon , ei tee siitä mietintöä kuten sosiaali- ja terveysvaliokunta.

– Olisi ollut outoa, jos me olisimme järjestäneet julkisen kuulemisen. Olemme niitä kyllä järjestäneet esityksistä, joissa meillä on ollut mietintövastuu, Tolvanen perustelee ratkaisua.

Kari Tolvanen
Lakivaliokunnan puheenjohta Kari TolvanenEmmi Korhonen / Lehtikuva

Asiantuntijoiden kutsumiselle valiokunnan kokoukseen ei Tolvasen mielestä ollut perusteita, koska heitä on jo kuultu ennen vastineen tuloa kolmen päivän ajan.

Tolvanen harmittelee kuitenkin sitä, että hallituksen vastine jää nyt salaiseksi. Tolvasen mukaan eduskunnan työjärjestyksen mukaan vastine on julkinen vain julkisen kuulemisen yhteydessä. Kun valiokunta ei järjestä kuulemista, vastinetta ei voi julkistaa.

Sote-valiokunnan työ pahasti kesken

Sote-uudistuksen ja makuntavaalien aikataulu on nyt kiinni sosiaali- ja terveysvaliokunnan työn etenemisestä. Puolueista varsinkin keskusta hoputtaa valiokuntaa.

Valiokuntaa johtaa suurimman oppositiopuolueen kansanedustaja Krista Kiuru (sd).

Kiuru kuvaa sote-uudistuksen laajuutta kertomalla, että valiokunnan on laadittava seitsemän mietintöä ja kaksi lausuntoa. Ne ovat kaikki vielä kesken. Valiokunta on saanut tarvitsemiaan esityksiä vielä viime viikkoina ja myös osa muiden valiokuntien lausunnoista puuttuu yhä.

Valiokunta jatkoi tänäänkin hallituksen vastineeseen liittyviä asiantuntijakuulemisia, ja myös ne jatkuvat vielä.

Huomisaamuna sosiaali- ja terveysvaliokunta päättää omasta työaikataulustaan eli siitä jatkaako valiokunta työtään heinä- ja elokuussa. Käytönnön ongelmaksi voi koitua se, että asiantuntijoita on vaikea saada lomalta kuultavaksi.

Puhemiesneuvosto purki keskiviikkona koko eduskuntaa koskeneen istuntovarauksen heinäkuun ensimmäiseltä viikolta eli käytännössä ratkaisevat sote-äänestykset on jo siirrretty syksyyn.

Perustuslakivaliokunta kokoontuu tällä tietoa seuraavan kerran vasta syyskuun alussa tai puheenjohtaja Annika Lapintien (vas.) kutsusta tarvittaessa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö menee vielä perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi ennen ratkaisevia äänestyksiä.