Trump vetäytyy siirtolaisasiassa – antaa määräyksen, jolla perheiden erottelu loppuu

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi keskiviikkona Valkoisessa talossa, että haluaa turvallisuutta maalleen, mutta samalla pitää perheet yhdessä.

Yhdysvaltojen politiikka
Donald Trump puhuu siirtolaisasiasta kongressin edustajien kanssa.
Donald Trump puhui siirtolaisasiasta kongressin edustajien kanssa keskiviikkona.Mandel Ngan / AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antaa uuden presidentillisen määräyksen, jolla laittomasti Yhdysvaltoihin tulleiden perheiden erottelu Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla loppuu.

Trump kertoi asiasta tänään keskiviikkona.

Määräyksen sisältö ja se, miten määräys saadaan menemään läpi, on kuitenkin vielä epäselvää, kertoo tilannetta paikan päällä Washingtonissa seuraava Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.

Trump sanoi Valkoisessa talossa, että haluaa allekirjoittaa asetuksen nopeasti.

– Olemme vahvoja rajalla. Haluamme turvallisuutta maallemme, mutta samalla meillä on myötätuntoa. Haluamme pitää perheet yhdessä, Trump sanoi.

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan sanoi aiemmin keskiviikkona, että kongressi äänestää siirtolaispolitiikasta huomenna torstaina. Trump toivoi allekirjoittavansa määräyksen rinnakkain lainsäädännön läpiviemisen kanssa.

Yhdysvaltojen tapa erottaa Yhdysvaltoihin pyrkivät siirtolaislapset vanhemmistaan on herättänyt viime aikoina laajaa arvostelua.

Perheiden erottelu Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla aloitettiin Trumpin hallinnon aikana maan oikeusministerin Jeff Sessionsin päätöksestä toukokuussa.

20.6. klo 21.40 täsmennetty tietoa toukokuun päätöksestä.

Lue lisää:

Maailmalla tuomitaan Yhdysvaltojen tapa erottaa lapset vanhemmistaan – mielipiteensä ovat ilmaisseet jo Elon Musk, Mark Zuckerberg ja paavi

Itkevä lapsi tienposkessa, kanaverkkoa ja telttaleiri – kuvat vanhemmistaan erotetuista lapsista näyttävät kylmän todellisuuden Yhdysvaltojen rajalla

"Isä, isä!", itkee siirtolaislapsi ääninauhalla – Yhdysvaltain rajalla erotetaan perheitä, kun vanhemmat pidätetään ja lapset otetaan huostaan