Menestystarina voi alkaa omalle lapselle ommellusta piposta – tylsät lastenvaatteet tekevät äideistä yrittäjiä

Irtiotto normaalista työstä voi sysätä aivot uusille kierroksille. Joillekin se voi tarjota jopa uuden uran yrittäjänä. Näin kävi äitiyslomalla soinilaiselle Pauliina Peuralle.

lastenvaatteet
Pauliina Peura ompelemassa tuubihuivia
Pauliina Peuran yrityksen hittituotteita ovat tuubihuivit ja rusettipipotMerja Siirilä / Yle

"Life is too short to wear boring clothes" -teksti vastaanottaa vieraat Soinissa sijaitsevan omakotitalon kylkeen rakennetussa tilassa. Teksti tylsistä vaatteista ei ole tuulesta temmattu, sillä siitä ajatuksesta syntyi uusi yritys kuusi vuotta sitten. Silloin Pauliina Peura oli tuore äiti, joka harmitteli vaatteiden laatua ja tylsyyttä.

Peura päätyi tekemään yksivuotiaalle pojalleen itse pipon, joka herätti tuttavapiirissä ihastusta - ja myös tilauksia. Kun Peura latasi kuvan piposta Facebookiin, alkoivat tilausmäärät kasvaa nopeasti. Kun tradenomi-opintoihin piti keksiä päättötyön aihe, päätyi Peura perustamaan verkkokaupan.

– En olisi silloin arvannut, että teen tätä vielä joskus ammatikseni, vähän puolivahingossa lähdettiin liikenteeseen. Puolitoista vuotta sitten irtisanoin itseni vanhasta työpaikasta, ja nyt ollaan sitten tällä tiellä, Pauliina Peura muistelee.

Äitiyslomalla perustettavat yritykset eivät ole ihmetyksen aihe

Vaatteiden valmistuksen toimialalla työskentelee Suomessa yhteensä 900 yritystä, joista 65 prosentti on toiminimiyrittäjiä. Yksi voimakkaasti kasvava osa on lastenvaatteet.

Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen tunnistaa ilmiön äitiyslomalla perustettavista yrityksistä.

– Monesti nämä lastenvaateyritykset ovat syntyneet tietynlaisesta tarpeesta. Äiti on alkanut miettiä, että millaisia vaatteita on ollut tarjolla ja vastaako tarjonta sitä, mitä omalle lapselleni haluaisin. Silloin on irrottauduttu sieltä perinteisestä oravanpyörästä, missä on oltu, Auvinen kertoo.

Lastenvaateala on kehittynyt viimeisten kymmenen vuoden ajan todella vauhdikkaasti. Suomen Tekstiili & Muoti ry:n arvioiden mukaan tällä vuosikymmenellä Suomessa on perustettu kymmeniä lastenvaatteisiin erikoistuneita yrityksiä. Auvisen mukaan yrityksillä on paljon yhteneväisyyksiä. Usein tuotteet on tehty värikkäistä trikoomateriaaleista, joissa on voimakas kuosi.

– Mukavat materiaalit on monesti yhdistävä asia. Ne mahdollistavat lasten olon lapsina. Ei pueta välttämättä lapsia pieniksi aikuisiksi. Sellaisesta pukeutumisesta on todennäköisesti ollut pulaa, Auvinen kertoo.

Samurai Shopin myymälä sijaitsee Soinissa
Samurai Shopin myymälä sijaitsee SoinissaMerja Siirilä / Yle

Kysyntää riittää – jopa liiaksi asti

Samurai Shopin Pauliina Peura ei ole ainut, joka on aloittanut yrittäjyyden äitiyslomansa aikana. Vaikka tekijöitä on paljon, riittää myös vaatteiden tilaajia.

Pinjan-toiminimellä erityisesti Facebookissa markkinoiva nurmijärveläinen Saara Heikkinen on joutunut jopa rajoittamaan tilauksien määrää.

– Tilauskyselyitä tulee paljon ja ylipäänsä tuntuu, että tällä hetkellä ompelijoilla teetetyt vaatteet ovat kysyttyjä ja kovassa nosteessa, Heikkinen kertoo.

Coconut Organic työllistää espoolaisen Julia Mattilan tällä hetkellä puolipäiväisesti. Kysyntää kuitenkin olisi kokopäiväiseen ompeluun, sillä tilauksia kuukaudessa tulee 100-200..

– Unelmana olisi tehdä tätä jatkossa kokopäiväisesti, Mattila kertoo.

Ruth Moilanen perusti Nuun tikki -yrityksensä viime vuonna. Tilausmäärä työllistää Moilasen kokopäiväisesti.

– Suunnitteilla on alkaa teettämään osa työstä alihankkijalla. Lisäksi ompelen vastikään avattuun verkkokauppaani. Minulle on tullut jo paljon vakioasiakkaita, joista olen erityisen kiitollinen, Moilanen kertoo.

Moilasen toiminta on jo laajentunut muun muassa omien kankaiden suunnitteluun. Ensimmäinen oman tuotannon kangas, Ponitaivas, ilmestyi muutama viikko sitten.

Itseoppineita ompelijoita

Monella ompelijalla ei välttämättä ole alan koulutusta, vaan alalla on menestytty itseoppineina. Pauliina Peuran lisäksi tällainen yrittäjä on Saara Heikkinen. Kokemusta kuitenkin on kertynyt aktiivisena käsityöharrastajana.

– Vihasin kouluaikoina käsitöitä, paljastaa Moilanen.

Moilanen myöntää että alku oli hieman räpellystä vetoketjujen, taskujen ja huppujen kanssa, mutta taidot kehittyivät nopeasti. Innostus vei mukanaan ja lopulta kankaisiin hupeni kotihoidon tuet.

Coconut Organicin Julia Mattilalla ei myöskään ole varsinaista alan koulutusta.

– Mutta takana on tuhansien vaatekappaleiden teko, minkä myötä taidot ovat harjaantuneet, Mattila kertoo.

Mikä sitten kaupan vaatteissa ei itse ompelijoita miellytä? Saara Heikkisen vaatekaapeista löytyy myös kaupoista ostettuja lastenvaatteita, mutta hän yrittää suosia mahdollisimman paljon kotimaisia merkkejä.

– Itse tehdyistä tulee kuitenkin hyvä fiilis, kun tietää mistä kangas on tullut, Heikkinen kertoo.

Monien muiden tavoin, Mattila ei löytänyt kaupasta mieluisia vaatteita.

– Tärkeimpänä seikkoina oli laadukkaat kankaat. Luomupuuvilla sekä sertifioidut myrkyttömät tuotteet. Kotimaisuus on myös lähellä sydäntä, samoin pienyrittäjyys, kaksi vuotta sitten hoitovapaansa aikana yrityksensä perustanut Mattila kertoo.

Mietelause talon ovessa
Tämä lause innoitti Pauliina Peuran perustamaan oman yrityksenMerja Siirilä / Yle

Kasvua myös ulkomaiden suuntaan

Kouvolalainen Leeni-Elina Haimi perusti viime vuonna KaislaStar-nimisen yrityksen. Yrityksen ensimmäinen tuote olivat nukkumiseen tarkoitetut vauvanpesät, mutta yritys on nopeasti laajentanut tuotevalikoimaansa vaatteisiin ja erityisesti jumpsuitteihin.

– Työllistän tilauksilla itseni kokopäiväisesti. Myös alihankkijoita on useampi, jotka tekevät kaiken mitä itse en ehdi. Puhutaan siis tuhansista tilauksista vuositasolla. Jokainen vuosi on ollut tuplasti parempi, joten saa nähdä mihin tässä vielä päästään, Haimi kertoo.

KaislaStarin toiminta on kasvanut hyvin nopeasti 1,5 vuodessa. Tänä keväänä myyntiin tuli oma vaatemallisto oman tuotannon kankaista. Suunnitelmissa on avata oma ompelimo ja myymälä Kouvolaan.

– Lisäksi meillä on valmiina kansainvälistymissuunnitelmat tiettyihin kohdemaihin, jota lähdemme toteuttamaan ensi vuonna. Tarkoitus on siis jatkaa kasvua entiseen malliin, ellei nopeammin, Haimi kertoo.

Lastenvaatteet miljoonabisnes

Lastenvaatteiden tekeminen voi parhaimmillaan olla miljoonabisnes ja lähteä pienyrittäjyydestä liikkeelle. Myös kasvu voi olla todella vauhdikasta. Auvinen nostaa esimerkiksi vaatekutsuilta tutun Noshin, joka on nopeassa tahdissa saavuttanut kahdeksan miljoonan liikevaihdon.

– Yrityksen tuotteita tulee saataville vain tietyn verran ja tietyn aikaa. Tuotteisiin herää äkkiä mielenkiinto, että nyt ne loppuvatkin ja siksi tilauksia tehdään etukäteen, Auvinen kertoo.

Joukkorahoituksistaankin tuttu Papu Designin arvioidaan saavuttavan tänä vuonna 3,5 miljoonan liikevaihdon, Gugguu ja Vimma puolestaan ovat liikevaihdoltaan parin miljoonan euron arvoisia.

– Kun Vimman ja Gugguun vaatteita tai kangasta tuli myyntiin, myymälän takana saattoi olla pitkä jono tai verkkokaupat saattoivat kaatua, jos sinne oli tuotu tietty erä legginssejä, Auvinen kertoo.

Monet yritykset osaavat hyödyntää menestymiseensä sosiaalista mediaa. Kaikkien yritysten ei kuitenkaan tarvitse olla suuria. Auvisen mukaan paljon on pieniä ompelimoita, jotka ovat tyytyväisiä toimimaan esimerkiksi juuri alihankkijana eivätkä haaveile niinkään omasta brändistä.

– Siinä on win-win molemmin puolin, että voi työskennellä kotona ja sitten on kumppani, joka tilaa säännöllisesti tietyt määrät ja tuo tasaista virtaa yrittämiseen.

Saumurilla ompelua
Tänä kesänä kankaissa on kiehtonut erityisesti kukkakuositMerja Siirilä / Yle

Elintilaa alalla löytyy

Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n mukaan pienilläkin yrityksillä on elintilaa alalla ja hyvät kasvumahdollisuudet.

– Kilpailu on tietysti kovaa ja siinä saa tehdä töitä, että löytää oman paikkansa. Jos löytyy hyvän kumppani tai osaa tehdä mielenkiintoisia vaatteita tai brändätä itsensä, niin varmasti on kasvun mahdollisuuksia, Auvinen toteaa.

Myös Samurai Shopilla on kasvupaineita. Pauliina Peura kertoo vielä pärjänneensä yksin, mutta sesonkiaikoina, esimerkiksi syksyisin työtä alkaa olla jo liikaakin.

– Kun lapset ovat menneet nukkumaan ja tuolla yömyöhään liimailee rusetteja, niin kyllä sitä miettii, että voisihan tähän apuakin saada. Mutta vielä olen halunnut olla täysin yksin vastuussa kaikesta.