Kierrätyspisteiden törkyisyydestä kanneltiin ministeriöön, mutta tuoreet kuvat kertovat muuta – kerro omat kokemuksesi

Savo-Pielisen alueella ympäristönsuojeluviranomaiset ovat joutuneet lisäämään valvontakäyntejä siivottomille pisteille.

kierrätys
Kuopion Prisman ekopiste.
Kuopion Prisman parkkipaikalla oleva ekopisteen vaatekeräyskontit olivat täynnä ja tekstiilipusseja oli jätetty maahan. Muutoin ekopiste oli siistissä kunnossa.Matti Myller / Yle

Rinki-ekopisteiden siisteyttä arvostellaan ajoittain rajustikin eri puolilla Suomea. Esimerkiksi juhlapyhien aikaan, kuten joulun jälkeen kierrätyspisteet pursusivat jätteitä (siirryt toiseen palveluun) (HS, tilaajille). Rinki on kuitenkin toistuvasti kertonut, että palautemäärä on laskeva. Ringin toimitusjohtajan mukaan tämänhetkinen tilanne on hyvä.

Kävimme kierrätyspisteillä ympäri Suomea ja useat pisteet olivat moitteettomassa kunnossa. Poikkeuksen tekee Savo-Pielisen alue, jossa on kyllästytty epäsiisteihin kierrätyspisteisiin.

Pahveja maassa kierrätyspisteellä.
Lappeenrannan Citymarketin ekopiste kuvattuna maanantaina. Maassa oli myös muun muassa pari maalipönttöä. Yleisilmeeltään kierrätyspiste oli siisti.Kare Lehtonen / Yle

Ekopisteiden törkyisyydestä on kanneltu ministeriöön asti. Osassa Keski-Suomea, Savoa ja Pohjois-Karjalaa toimiva Savo-Pielisen jätelautakunta teki kannanoton keräysjärjestelmän toimivuudesta ympäristöministeriölle. Kannanotto lähetettiin ministeriölle, koska ministeriö alkaa valmistella uutta jätehuoltoa koskevaa lainsäädäntöä.

Kuntien ympäristösuojeluviranomaiset ovat joutuneet lisäämään valvontaa ekopisteillä, koska niiden epäsiisteydestä on tullut lukuisia valituksia. Viranomaiset ovat käyneet tarkastamassa kierrätyspisteitä ja soittaneet Ringille pisteiden tarvitsevan siistimistä.

– Ongelmia on ollut erityisesti Kuopiossa ja Pieksämäellä, harmittelee lautakunnan vastaavan palvelupäällikön sijainen Hanna Kisonen.

Vaikka Kuopion kaupunki antoi keväällä tiukkaa palautetta ekopisteistä, ne eivät siistiytyneet.

– Keväällä jouduimme käymään tarkastamassa samoja pisteitä useita kertoja viikossa, Kuopion kaupungin ympäristöjohtaja Tanja Leppänen sanoo.

Koska Rinki-ekopisteet eivät siistiytyneet Kuopion ympäristösuojeluviranomaisten mielestä tarpeeksi, se muistutti myös ekopisteen maanomistajia vastuusta.

Ringin toimitusjohtaja sanoo, että Savo-Pielisen jätelautakunta on ainoa taho, joka on antanut lyttäävää palautetta.

– Saamme noin 10 000 puhelua vuodessa asiakaspalvelupuhelimeen. Aika monet soitoista koskee lajitteluohjeita, Ringin toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen kuvailee.

Rinki-ekopiste Kemissä.
Kemin Prisman pihalla olevalla kierrätyspiste oli lähes moitteettomassa kunnossa.Jutta Huovinen / Yle

Samainen jätelautakunta huomauttaa, että kierrätyspisteiden siivoaminen on ollut paikoin riittämätöntä.

– Meillä on säännöllinen siivous. Kaupan pihassa olevasta pisteestä roskat siivotaan vähintään kerran viikossa. Hypermarkettien pisteet siivotaan useamman kerran viikossa.

– Sanotaanko näin, etteivät siellä ainakaan samat roskat ole kovin pitkään, Ringin toimitusjohtaja muotoilee.

Muovinkeräyspiste kauppakeskuksen parkkipaikalla.
Kuva on otettu huhtikuussa Joensuun Rinki-ekopisteeltä. Myös Kuopiossa kierrätyspisteet ovat olleet epäsiistejä keväisin ja valvontakäyntejä on jouduttu lisäämään.Matti Myller / Yle
Kierrätyspiste
Joensuun kierrätyspiste kuvattuna maanantaina 25.6.Ari Haimakainen / Yle

Savo-Pielisen kunnat ovat huolissaan, että ihmisten kierrätysinto laskee sotkuisten kierrätyspisteiden vuoksi. Alueen jäteyhtiön asiakaskyselyn mukaan tyytyväisyys ekopisteisiin on laskenut, kun kierrätys siirtyi kunnalliselta jäteyhtiöltä Rinki Oy:n vastuulle.

– Jos käy toistuvasti ekopisteellä, joka on hyvin roskainen, tulee sellainen käsitys, että ne ovat aina sotkuisia. Asiakkailta on tullut sellaista palautetta, että se laskee kierrätysintoa, Kuopion ympäristöjohtaja Tanja Leppänen kuvailee.

Inarin kirkonkylän kierrätyspiste.
Inarin kirkonkylän kierrätyspiste oli siisti maanantaina.Vesa Toppari / Yle

Kierrätysinto ei saisi laskea, sillä kierrätystavoitteet tulevat kiristymään EU:n määräyksellä. Suomen kierrätysasteen pitäisi olla vuonna vähintään 65 prosenttia. Kaksi vuotta sitten suomalaiset kierrättivät noin 42 prosenttia yhdyskuntajätteestä.

Ringin toimitusjohtaja ei nimeä, mitä kierrätysfirma aikoo tehdä, että asiakastyytyväisyys nousisi. Yritys aikoo käydä läpi Savo-Karjalan alueen ongelmat yhdessä lautakunnan jäsenten kanssa.

Turun Itäharjun Rinki-ekopiste.
Turun Itäharjun Rinki-ekopiste oli maanantaina 25.6. siistissä kunnossa.Carolus Manninen / Yle

Kuntien ylläpitämiä kierrätyspisteitä vähennettiin vuonna 2016, kun laki velvoitti tuottajat järjestämään pakkausjätteidensä keräys ja kierrätys. Rinki on hoitanut työtä yritysten puolesta.

Osa Suomen kunnista on jättänyt kierrätyksen kokonaan Ringin hoidettavaksi. Osa järjestää lisäksi omia kierrätyspisteitä. Esimerkiksi Savo-Pielisen alueella on päädytty päällekkäisiin järjestelmiin, jotka kunnat kokevat aiempaa tehottomimmiksi ja kalliimmiksi. Kuluttajalle se tarkoittaa sitä, että osa suomalaisista maksaa jätteistä kaksi kertaa, ensin käydessä kaupassa ja vielä roskia viedessä.

Keminmaan Citymarketin kierrätyspiste.
Keminmaan Citymarketin pihalla oleva ekopiste oli maanantaiaamuna siisti.Jutta Huovinen / Yle

Kun keräys ja kierrätysvastuu siirtyivät Ringille, kierrätyspisteiden määrä putosi. Jätehuoltoa valtion puolesta valvova ylitarkastaja Tuomo Aunola Pirkanmaan ELY-keskuksesta sanoo, että ihmiset valittavat eniten, että kierrätyspisteitä on liian vähän.

Ringin toimintaa määrittää laki. Sen toiminnalle on asetettu minitasopalvelutaso. Nyt yritys aikoo lisätä muovinkeräystä joissakin pisteissä.

– Se on pitkä prosessi, kun edellytetään asianmukaiset luvat keräykselle, Juha-Heikki Tanskanen sanoo.