Harvinainen petovahinko Kolin kansallispuistossa – aitauksessa olleet lampaat joutuivat hyökkäyksen kohteeksi

Kolmestatoista lampaasta vain kolme säilyi hyökkäyksessä ehjin nahoin.

Petovahingot
Seppälän tila
Tiina Hakkarainen, Metsähallitus

Kolin kansallispuistossa on sattunut harvinainen petovahinko. Metsähallituksen mukaan luultavasti ahma tai ilves hyökkäsi luonnonhoitotyössä olleen lammaskatraan kimppuun tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Metsähallituksen suunnittelija Tarja Teppo kertoo, että Ilveksen jälkiä oli nähty tapahtumapaikalla, mutta myös ahman tiedetään liikkuneen seudulla. Teppo epäilee, että peto on luultavasti päässyt lammasaitaukseen aidan vieressä olevien puiden kautta.

Kolmestatoista lampaasta vain kolme säilyi hyökkäyksessä täysin vahingoitta. Yksi lammas oli kuollut heti. Kuusi lammasta oli raadeltu niin pahoin, että ne jouduttiin lopettamaan paikan päällä.

Lampaat olivat Metsähallituksen mailla Seppälän tilalla hoitamassa perinneympäristöä. Tarja Teppo kertoo, että vastaavaa ei ole aikaisemmin sattunut, vaikka vastaavia paimenviikkoja on järjestetty Seppälässä ja yli kymmenessä muussa Metsähallituksen kohteessa jo useita vuosia.

Seppälän tila sijaitsee Kolin kansallispuiston eteläosassa. Tilalla oli vahinkohetkellä Metsähallituksen lammaspaimen. Vuorossa olleille paimenille ei aiheutunut tilanteesta vaaraa.

Teppo kertoo, että toistaiseksi lampaita ei enää pidetä Seppälässä. Noin kilometrin päässä sijaitsevalla toisella metsähallituksen tilalla, Lakkalassa lammaspaimennus jatkuu normaalisti.

Tepon mukaan lampaiden omistajan päätöksestä riippuu, jatkuuko lampaiden pito vielä Seppälässä.

– Tarkoitus ei ole laittaa pedoille ruokapaikkaa pystyyn, Teppo toteaa.