Kova tuuli juhannuksen viettäjien riesana – noin 20 000 taloutta sähköttä

Matalapaine liikkuu yön aikana Pohjanmaan yli kohti Lappia. Matalaineen keskuksen eteläpuolelle on annettu kovan tuulen varoituksia.

sähkökatkot
Sähkömies korjaamassa vaurioituneita sähkölinjoja.
Yle

Eri puolilla Suomea on sähköt poikki noin 20 000 asiakkaalta (siirryt toiseen palveluun) kymmenissä eri kunnissa. Eniten katkoja oli illalla Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Etelä-Karjalassa ja myös Vaasan eteläpuolen rannikkoseudulla. Yhtiöistä eniten katkoja oli Järvi-Suomen Energian, Lappeenrannan Energiaverkkojen ja Carunan verkoissa.

Kovimmillaan tuulten odotetaan puhaltavan (siirryt toiseen palveluun) illan ja yön aikana maa-alueilla matalapaineen keskuksen eteläpuolella. Kovan tuulen varoituksia, noin 15 metriä sekunnissa puhaltavista tuulista, on annettu muun muassa Vaasan eteläpuoliselle alueelle, Keski-Suomeen ja Itä-Suomeen.

– Matalapaineen keskus on Keski-Pohjanmaalla ja sen vuoksi juuri sillä kohtaa on melko tyyntä, mutta heti sen eteläpuolella on koviakin tuulia, etenkin puuskissa. Esimerkiksi Kaskisissa keskituuli on 22–23 metriä sekunnissa, Ylen meteorologi Matti Huutonen kertoi iltaseitsemän aikaan.

Matalapaine liikkuu illan ja yön aikana Pohjanmaan yli kohti Lappia.

Huutosen mukaan päivän mittaan etenkin Pohjanmaan rannikolla on tullut reippaasti vettä taivaalta.

Sähköyhtiöiden asentajat ja metsurit kamppailevat sähkövikojen korjaamiseksi

Juhannusaattoiltana Järvi-Suomen Energialta kerrottiin, että sen alueella oli kello 21 aikaan noin 6 000 sähkötöntä asiakasta. Eniten sähköttömiä oli Mikkelissä ja Puumalassa.

Ensimmäisiä yksittäisiä vikailmoituksia yhtiölle oli tullut kello 7 maissa aamulla. Järvi-Suomen Energia oli siirtynyt tehostettuun valmiustilaan (siirryt toiseen palveluun), kun alueelle oli ennustettu myrskypuuskia perjantai-iltapäivästä alkaen.

– Alueellamme on kymmeniä vikapaikkoja, mutta meidän näkemyksemme mukaan tilanne on tällä hetkellä rauhoittumassa. Asentajia on riittävästi maastossa ja nyt rajataan vikapaikkoja. Korjaustyöt jatkuvat varmasti yöhön ja osin aamuun asti, kertoi käyttöpäällikkö Mika Huttu kertoi tilanteesta aiemmin perjantai-iltana.

– Maastossa huomaa, että tuuli on nyt tyyntymään päin, mutta saa nähdä mitä yö tuo tulleessan, kun tuuli näyttäisi voimistuvan jälleen aamukolmen aikoihin, Huttu sanoi.

Hutun mukaan sähköyhtiöllä on sähköjä palauttelemassa maastossa satakunta työntekijää eli viitisenkymmentä asentajaa sekä metsureita. Lisäksi helikopteri on tarvittaessa käytössä.

Yhtiön verkkoalueella on noin 110 000 asiakasta. Hutun mukaan alueen asiakkaista yli puolet on mökkiläisiä.

– Vikojen määrään me emme pysty vaikuttamaan, mutta vikojen kestoon kylläkin, Huttu sanoi.

Kovan tuulen takia muun muassa junaliikenne (siirryt toiseen palveluun) Iisalmen ja Kajaanin välillä oli perjantaina poikki useamman tunnin ajan. Vika johtui kaatuneesta puusta, joka aiheutti sähköratavaurion.

Raumalla juhannusfestarin alkamista lykättiin huonojen sääolosuhteiden takia. RMJ-festarit pääsivät alkamaan myöhässä ja ohjelmaan tuli muutoksia.

Lue lisää:

Tuulee ja sataa, lännessä jopa runsaasti – idässä lämpimintä