Älä jää ilman mansikoita! Satokausi tänä vuonna normaalia aikaisemmin ja lyhyempi – Nyt on paras hetki ostaa mansikat

Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto arvioi, että avomaan mansikan pääsatokausi jatkuu heinäkuun puoliväliin saakka.

marjat
Mansikka Mansikat
Orna Ben Lulu / Yle

Tuusulassa marjatila Juhmossa on ollut juhannuksena vilskettä. Avomaan mansikan pääsatokausi on alkanut noin pari viikkoa normaalia aikaisemmin.

Itsepoimintana mansikkaa myyvän marjatilan yrittäjäpariskunta päätti pitää ovet auki läpi juhannuksen – ensimmäisen kerran urallaan.

– Mansikkasesonki on alkanut poikkeuksellisen aikaisin. Ihmiset ovat tulleet sankoin joukoin itse poimimaan mansikkaa ja ostamaan valmiiksi poimittua. Meillä on ollut täällä kyllä hulinat, marjatila Juhmon yrittäjä Johanna Matilainen nauraa.

Johanna Matilainen on marjatila Juhmon yrittäjä Tuusulasta.
Johanna Matilainen on marjatila Juhmon yrittäjä Tuusulasta.Joni Tammela / Yle

Hedelmän-ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki toteaa, että mansikkaa näyttää tulevan tänä vuonna hyvin, vaikka avomaan mansikan pääsatokausi jääneekin normaalia lyhyemmäksi.

– Puhutaan ehkä kolmesta neljästä viikosta. Kauden ensimmäinen viikko on mennyt, mutta kausi jatkuu vielä heinäkuun toiselle ja kolmannellekin viikolle.

Jos sää jatkuu epävakaana, saattaa mansikkakausi jatkua vielä tätäkin pidempään. Mansikka menestyy parhaiten kun lämpötila on alle 20 astetta ja sadetta saadaan aika ajoin.

Ilomäki kuitenkin suosittelee suuntaamaan ajoissa mansikkaostoksille. Sen verran lyhyt kaudesta näyttää tulevan, ettei kannata odotella heinäkuun loppuun.

– Nyt kannattaa jo juhannuksen jälkeen ja heinäkuun alussa käydä mansikkakaupoilla, niin saa varmasti marjoja.

Kiusana helteitä ja hallaa

Helteinen ja kuiva alkukesä on ollut haaste mansikanviljelijöille. Mansikat ovat vaatineet helteiden vuoksi runsasta kastelua päivällä. Kesäkuussa kastelua jouduttiin järjestämään myös öisin, jotta hallayöt eivät rokottaisi satoa.

– Etelä-Suomessa oli yksi viikko, jolloin oli useampi hallayö. Silloin oli pakkasta alimmillaan 2,5 astetta. Meillä ei tullut hallan vuoksi satomenetyksiä, mutta olen kuullut, että muualla Suomessa on ollut todella ankaraa hallaa ja siellä tilanne on toinen, Matilainen sanoo.

Esimerkiksi Suonenjoella Polka-lajikkeen kukat tuhoutuivat hallan vuoksi joiltakin viljelijöiltä lähes kokonaan.

Vastoinkäymisistä huolimatta sesonki on nyt saatu käyntiin.

– Marjakoko tällaisena kesänä ei ole niin iso kuin muina kesinä, mutta mansikat ovat makeita, Matilainen lupaa.

Tuusulalainen Minka Tilli esittelee keräämiään mansikoita Juhmon marjatilalla Tuusulassa.
Tuusulalainen Minka Tilli poimi tällä kertaa vain pari pienempää rasiaa mansikoita. "Tulee kavereita kylään, niin syödään vaniljajäätelöä ja mansikoita", Tilli kertoo.Joni Tammela / Yle