1. yle.fi
  2. Uutiset

Juhannuksen paluuliikenne mateli pitkälle iltaan – keskikesää juhlitiin rauhallisesti

Juhannusta vietettiin Päijät-Hämeessä melko rauhallisissa merkeissä. Paluuliikenne mateli jonoissa etenkin valtatiellä 5.

Päijät-Häme
Autoletka vitostiellä.
Heidi Sullström / Yle

Juhannuksen paluuliikenne jatkui sunnuntaina vilkkaana myöhäiseen iltaan saakka. Heinolan ja Mikkelin välillä Kuortin kohdalla oli jonoja vielä iltakymmenen aikaan.

Valtatie 5 oli yksi juhannusliikenteen ruuhkaisimmista osuuksista, liikenne jonoutui jo päivällä. Ruuhkahuippu koettiin noin klo 16-17 välillä, arvioitiin Tieliikennekeskuksesta. Myös moottoritie Lahdesta Helsinkiin ruuhkautui pian puolen päivän jälkeen.

Paluuliikenne sujui varsin rauhallisesti. Tieliikennekeskuksen tietoon ei ollut myöhäiseen iltaan mennessä tullut yhtään kuolonkolaria ja vakavilta loukkaantumisiltakin vältyttiin.

Juhannuksen paluuliikenne oli tänäkin vuonna hieman hiljaisempaa kuin menoliikenne torstaina ja perjantaina, koska monet suomalaiset aloittavat juhannukselta kesäloman ja jäävät esimerkiksi mökille.

Kaksi ihmistä katosi – molemmat löytyivät

Keskikesän juhlaa vietettiin viranomaisten mukaan Päijät-Hämeessä sangen rauhallisissa merkeissä. Poliisia työllistivät lähinnä rattijuopumukset ja muut liikennerikkomukset.

Juhannuksen aikana katosi kaksi henkilöä, toinen Orimattilassa lauantaina ja toinen sunnuntaina Lahdessa. Molemmat löydettiin melko nopeasti.

Lauantai-iltana poliisi jahtasi Lahdessa bensavarkaita. Takaa-ajo kesti parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen poliisi sai pitkäkyntiset kiinni. Kukaan ei loukkaantunut.

Lue seuraavaksi