Moni verkkovihan tuottaja kokee itsensä verkkovihan uhriksi – taustalla korkeaa impulsiivisuutta ja pahoinvointia

Verkkovihan tuottajilla on usein vähän mielekkäitä sosiaalisia suhteita verkon ulkopuolella ja vahvoja sosiaalisia suhteita verkossa.

vihapuhe
Millaista nettiviha on eri maissa?
Millaista nettiviha on eri maissa?

Vihaviestinnän kohteeksi joutuminen saattaa vääristää ihmisten käsityksiä yhteiskunnan mielipideilmastosta, kertoo nettivihasta väitellyt Tampereen yliopiston tutkija Markus Kaakinen Ylen aamu-tv:ssä.

– Jos ihmiset kertovat nähneensä verkkovihaa, he myös kokevat muita useammin, että yhteiskuntaa leimaa pelon ilmapiiri. Ja jos kokee, että muut pelkäävät, se lisää omaakin pelkoa, Kaakinen tiivistää.

Verkkovihan kohteeksi joutuminen voi tutkijan mukaan aiheuttaa selkeitä oireita, kuten esimerkiksi masennusta.

– Verkkoviha voi todella satuttaa ihmistä ja aiheuttaa hyvinvoinnin laskua monilla tasoilla, Kaakinen sanoo.

Mielenkiintoista on, että suurin osa verkkovihan tuottajista kokee itsensä myös sen uhriksi. Verkkoyhteisöissä näkyvät hahmot ovat usein sekä uhreja että tekijöitä.

Verkkovihan uhriksi joutuneet ovat usein aggression kohteena myös verkon ulkopuolella. Kaakisen mukaan taustalla voi olla koulukiusaamista tai työpaikalla tapahtunutta häirintää.

Vihamateriaalin näkeminen saattaa hämärtää näkemystä verkkokeskusteluissa vallitsevista normeista.

– Jos näkee paljon vihamateriaalia verkossa, se saattaa laskea kynnystä myös tuottaa itse vihamielistä sisältöä, Kaakinen kertoo.

Verkkovihaa tuottavat enimmälti miehet, naiset kokevat häiritsevämpänä

Tyypillistä verkkovihan tuottajaa on tutkijan mukaan vaarallista lähteä määrittelemään, mutta tiettyjä yhtäläisyyksiä voidaan löytää. Miehet tuottavat verkkovihaa enemmän kuin naiset. Nuoret tuottavat verkkovihaa enemmän kuin iäkkäämmät ihmiset.

Tärkeä löytö Kaakisella oli väitöskirjassaan se, että verkkovihan tuottajilla on keskimäärin vähemmän mielekkäitä sosiaalisia suhteita verkon ulkopuolella, ja samaan aikaan heillä on vahvoja sosiaalisia suhteita verkossa.

– Usein myös verkkovihan uhreilla on vähäisiä suhteita verkon ulkopuolella ja vahvoja suhteita sosiaalisessa mediassa, Kaakinen luonnehtii.

Verkkovihan tuottajien taustalta löytyy tutkijan mukaan myös perinteisiä aggressiivisuuteen liittyviä ominaisuuksia, kuten korkeaa impulsiivisuutta ja pahoinvointia.

Vaikka vihapuhetta harrastavat enemmälti miehet, vihapuheen uhreissa on tasaisesti sekä naisia että miehiä. Naisten määrä ei ollut kokonaisuudessaan lisääntynyt edellisestä mittauksesta.

Sen sijaan naiset kokevat verkkovihan usein häiritsevämpänä kuin miehet.

– Naiset raportoivat korkeaa ahdistuneisuutta verkon sisällöistä miehiä enemmän, Kaakinen sanoo.

Suomessa verkkoviha on valitettavan yleistä

Suomi ryhmittyy verkkovihan kokemisen ja näkemisen yleisyydessä Kaakisen mukaan lähelle Yhdysvaltoja. Näissä maissa puolet vastaajista kertoo nähneensä verkkovihaa.

Sen sijaan Saksassa ja Iso-Britanniassa nettiviha on ilmiönä huomattavasti harvinaisempi.

– Iso-Britanniassa ja Saksassa verkkovihaa on nähnyt vain 30–40 prosenttia ihmisistä. Kyse on aika isoista eroista, Kaakinen arvioi.

Tutkija uskoo, että kansallisella lainsäädännöllä voisi olla vaikutusta siihen, kuinka paljon verkkovihaa koetaan ja verkkohäirintää tapahtuu.

– Lainsäädäntö on olemassa, mutta sitä ei hyödynnetä kovin aktiivisesti. Suomessa on vähän nostettu rikosjuttuja verkossa tapahtuneesta häirinnästä, Kaakinen arvioi.

Hän jakaa verkkovihan kolmeen alakategoriaan: impulsiivinen vihaan, ryhmäilmiöihin liittyvään viha ja ideologiseen vihaan.

Impulsiivista vihaa voi Kaakisen mukaan torjua harkintaan kehottamisella nettikirjoittelun yhteydessä.

Ryhmäilmiöiden torjumisessa tärkeää olisi sosiaalisen monimuotoisuuden lisääminen. Ideologista vihaa on kaikkein vaikea torjua ja tunnistaa.

Lue lisää:

Me tiedämme missä asut.

Viharikoksissa ei käytetä koventamisperustetta, vaikka laki niin vaatisi – "Tulokset ovat karua luettavaa"