Kari Enqvistin kolumni: Musta aukko on älyllisen huvipuiston vuoristorata – se yllättää, pelottaa ja kutkuttaa vatsaa

Mustaan aukkoon liittyy paljon mystiikkaa ja aikamatkailua. Se kiehtoo oudolla tavalla ja tunkeutuu elokuviin. Sanaparille musta aukko löytyy Googlesta yhtä paljon osumia kuin vastavalitulle arkkipiispalle, mutta vähemmän kuin Jenni Haukio, kirjoittaa Kari Enqvist.

mustat aukot
Kari Enqvist
Kari Enqvist.Henrietta Hassinen / Yle

Tällä hetkellä Google tarjoaa sanaparille ”musta aukko” 108 000 osumaa. Saman tuloksen saa myös juuri arkkipiispaksi nimitetty Tapio Luoma. Historian ystävien aikakauslehti ”Historiallinen aikakauskirja” jää tästä neljännekseen, mutta ”Jenni Haukio” puolestaan rökittää mustat aukot yli tuplasti.

Näiden lukujen voi ajatella asemoivan mustat aukot paikalle, joka niillä on ihmisten mielissä. Ne kiinnostavat meitä yhtä paljon kuin vastavalittu arkkipiispa mutta vähemmän kuin presidentti Niinistön puoliso.

Mitä se kertoo meistä ihmisistä?

Arkkipiispa on monin tavoin hyödyllinen ja tärkeä henkilö suomalaisten ja erityisesti kirkkonsa jäsenten kannalta. Mustista aukoista ei sen sijaan ole mitään hyötyä eikä käytännön iloa.

Musta aukko on puhtaasti teoreettinen käsite. Se on vuonna 1915 muotoillun Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian yhtälöiden eräs ratkaisu. Se kuvaa massakeskittymää, jota ympäröi tapahtumahorisontiksi kutsuttu laskennallinen etäisyys. Sen sisältä ei edes valo pääse karkaamaan pois.

Matematiikka on oma maailmansa, joten aina pitää kysyä: miten käy todellisuudessa? Ja käy hyvin. Vuonna 1939 Robert Oppenheimer ja eräät muut nimittäin osoittivat, että Aurinkoa paljon massiivisempi tähti romahtaa elinkaarensa päässä mustaksi aukoksi.

Tähdet ovat yksinkertaisia olioita. Niiden oma massa pyrkii koko ajan pusertamaan tähden kasaan. Samaan aikaan tähden kuuman keskustan ydinreaktioiden aikaansaama säteilypaine puskee tähden atomeja poispäin. Näin syntyy kaunis pyöreä kaasupallo. Mutta tasapaino rikkoutuu, kun ydinpolttoaine loppuu. Painovoima saa kaiken vallan, ja tähti romahtaa hetkessä.

Oppenheimer siirtyi Yhdysvaltain salaisen atomipommiohjelman johtoon, ja hänen matemaattista ratkaisuaan alettiin kutsua nimityksellä ”gravitationaalisesti täydellisesti romahtanut tähti”. Jos nimitys olisi jäänyt elämään,tänään Goole-osumia tuskin olisi kourallista enempää.

Onneksi vuonna 2008 kuollut fyysikko John Wheeler ymmärsi runouden päälle. Hän toi termin ”musta aukko” laajaan tietoisuuteen vaikkei ollutkaan sen varsinainen keksijä. Alkuperä on hämärän peitossa mutta arvellaan, että joku olisi jossakin 1960-luvun fyysikkokokouksessa tullut maininneeksi Kalkutan mustan aukon, polttavan kuuman vankityrmän, jonne vuonna 1756 Bengalin Nawab sulki yhdeksi kesäkuun yöksi joukon brittiläisiä sotavankeja.

Mustia aukkoja on havaittu epäsuorasti niihin putoavan kuuman kaasun aiheuttaman röntgensäteilyn perusteella. Myös yhteen sulautuvien mustien aukkojen lähettämiä gravitaatioaaltoja on äskettäin pystytty havaitsemaan jopa Nobelin arvoisesti. Parhaillaan eri puolilla maapalloa olevien radioteleskooppien dataa ollaan yhdistämässä, jotta saataisiin näkyviin Linnunratamme keskustan usean miljoonan auringon massaisen mustan aukon tapahtumahorisontin silhuetti.

Tämän kaiken pitäisi innostaa vain kourallista nörttejä. He pohdiskelevat työkseen, mitä tapahtumahorisontin sisällä tapahtuu ja kuinka kvanttifysiikka muuttaa tilannetta. Mutta suuri yleisökään ei jää kylmäksi. Heille Stephen Hawking 193 000:lla suomenkielisellä Google-osumallaan on tutumpi nimi kuin arkkipiispa Tapio Luoma.

Mustat aukot siis kiehtovat oudosti. Ne tunkevat itsensä Interstellarin kaltaisiin elokuviin. Hiljattain televisiosta tullessaan Interstellar oli Nelosen viikon katsotuin elokuva ja löi muun muassa ”Kauhea kankkunen 3”:n, mikä osittain palauttaa uskon suomalaisiin.

Mustaan aukkoon liitetään mystiikkaa ja aikamatkailua. Se on kuin intellektuaalisen huvipuiston vuoristorata, yllättävä, pelottava ja vatsaa kutkuttava. Mutta miksi? Miksei samoja tuntemuksia koeta esimerkiksi Larin Parasken patsaalla?

Kuulen sieluni korvin Matti Apusen ankaran äänen vaativan minua lopettamaan yliopistolla loisimisen ja painumaan rakennuksille kärräämään tiiliä.

En osaa selittää sitä muutoin kuin toteamalla, että tällainen on meidän ihmisten luonto. Älyllisen uteliaisuuden kipinä hehkuu meissä jokaisessa.

Joskus tunnen syyllisyyttä siitä, että puuhastelen mustien aukkojen kanssa veronmaksajien rahoilla. Kuulen sieluni korvin Matti Apusen ankaran äänen vaativan minua lopettamaan yliopistolla loisimisen ja painumaan rakennuksille kärräämään tiiliä. Silloin lohduttaudun ajatuksella, että ilman hyödyttömiä asioita ihminen ei olisi kuin vaatetettu työmuurahainen. Että innostus mustiin aukkoihin on osa siitä, mitä voimme kutsua sieluksi.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.