Pieni talo preerialla -kirjailijan nimi poistettiin palkinnosta – Syynä asenteet mustia ja intiaaneja kohtaan

Lastenkirjallisuuspalkinto kantoi Laura Ingalls Wilderin nimeä 1950-luvulta lähtien.

kirjallisuuspalkinnot
Laura Ingalls Wilder
Laura Ingalls WilderAOP

Yhdysvalloissa kirjailija Laura Ingalls Wilderin nimeä kantanut lastenkirjallisuuspalkinto on nimetty uudelleen kirjailijan mielipiteistä heränneen huolen takia.

Wilderin kirjoissa olevat kuvaukset mustista ja intiaaneista sisältävät stereotypisiä asenteita, perustelee palkinnon myöntävä American Library Associationin lastenkirjallisuusjaosto ALSC.

Tällaiset asenteet eivät vastaa ALSC:n perusarvoja, järjestö sanoo. (siirryt toiseen palveluun)

Jatkossa palkinto kantaa nimeä Children's Literature Legacy Award, lasten kirjallisuusperintöpalkinto.

Kirjastoalan yhdistys on myöntänyt Laura Ingalls Wilderin nimeä kantavaa palkintoa vuodesta 1954. Ensimmäisen kerran palkinto annettiin Wilderille itselleen.

Wilder tunnetaan etenkin Pieni talo preerialla -kirjoista. Kirjailijan lapsuuteen ja nuoruuteen pohjautuva kahdeksanosainen kirjasarja julkaistiin 1930- ja 1940-luvuilla. Kirjojen pohjalta on tehty myös suosittu tv-sarja.

Wilder kuoli 90-vuotiaana vuonna 1957.