Hiv-tartuntoja torjutaan estolääkityksellä: Maailmalla käytetty prep-lääke yleistymässä myös Suomessa – Väärin käytettynä voi lisätä seksitautitartuntoja

Suomessa ei vielä ole virallista ohjeistusta ennaltaehkäisevään prep-hoitoon liittyen.

Truvadaa käytetään Suomessa hi-viruksen hoidossa, mutta sitä voi käyttää myös tartunnan ehkäisemiseen. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Ennaltaehkäisevät, niin sanotut prep-lääkkeet ovat tutkitusti tehokkaita torjumaan uusia hiv-tartuntoja. Maailman terveysjärjestö WHO alkoi suositella niitä hi-virusta vastaan jo vuonna 2015 ja nyt lääkkeet ovat jo käytössä monessa länsimaassa.

Estolääkitys on tarkoitettu henkilöille joilla on paljon suojaamatonta seksiä ja paljon seksikumppaneita. Sitä käytetään muun muassa Yhdysvalloissa, Norjassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa.

Lääke on tehokas, mutta ei suojaa muilta seksitaudeilta, eikä korvaa kondomin käyttöä.

– On kiistatonta, että prep-lääkkeellä pystytään erittäin tehokkaasti estämään uusia tartuntoja. Maailman terveysjärjestö WHO ja Euroopan tautikeskus suosittelevat sitä yhdeksi menetelmäksi hiv-epidemian pysäyttämiseksi. Prep-lääkkeen käyttö on turvallista, kunhan ihminen käyttää lääkettä säännöllisesti ja osallistuu seurantaan ohjeiden mukaan, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Kirsi Liitsola.

Prep-lääkkeiden ohella hi-virusta ennaltaehkäisevään hoitoon kuuluvat myös säännölliset testaukset. Kuva: Antti Haanpää / Yle

– Kahdessa isossa eurooppalaisessa tutkimuksessa suojateho on ollut 86 prosenttia ja seurantatutkimuksissa teho on ollut parempikin. On arvioitu, että säännöllisesti prep-lääkitystä käyttävän ihmisen riski saada hiv-tartunta on vähentynyt jopa 99 prosenttia, sanoo HUS:in infektiopoliklinikan infektiolääkäri Pia Kivelä.

Jotta ennaltaehkäisevä prep-lääkitys toimii, sitä on otettava säännöllisesti lääkärin ohjeiden mukaan.

– Tabletti otetaan kerran päivässä. Joillakin tarve voi olla kuukausien, joillakin todennäköisesti muutamien vuosien mittainen, Kivelä sanoo.

Tabletit maksavat monta sataa euroa kuukaudessa – Saksasta saa halvemmalla

Suomessa tietoisuus prep-lääkkeiden olemassaolosta on Hivpointin seksuaalineuvojan Sami Tuunaisen mukaan kasvussa.

– Tällä hetkellä käyttäjiä on jo jonkin verran, puhutaan ehkä joistakin kymmenistä ja meille tulee todella paljon homo- ja bi-miehiltä kysymyksiä prepistä ja sen saatavuudesta. Kyselyjä tulee viikottain, eli ihmiset ovat ihan oikeasti kiinnostuneita lääkkeestä, Tuunainen sanoo.

Hivpoint saa viikottain monta kyselyä prep-lääkkeistä ja niiden saatavuudesta, kertoo Hivpointin seksuaalineuvoja Sami Tuunainen. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Alkuperäisvalmisteen noin 800 euron kuukausihinta on kuitenkin este suurimalle osalle lääkkeestä kiinnostuneelle.

Suomessa ei ole voimassa virallista ohjeistusta prep-lääkitykseen liittyen. Se, miten hi-virusta ennaltaehkäisevä hoito pitäisi järjestää ja kuka sen maksaisi on myös vielä auki. THL:n erikoistutkijan Kirsi Liitsolan mukaan tavoitteena on saada Suomeen jonkinlainen prep-ohjeistus tämän vuoden aikana.

Monessa Länsi-Euroopan maassa prep-lääke on käyttäjälle ilmainen tai sitten sitä voi ostaa kohtuulliseen hintaan. Hinnat vaihtelevat maakohtaisesti. Suomessa on mahdollista ostaa lääkärin reseptillä Truvada-nimistä prep-lääkettä hiv-tartunnan ehkäisemiseen. Laillisesti on myös mahdollista ostaa lääkettä EU-reseptillä esimerkiksi Saksasta.

– Silloin hinta on noin 50 euroa tai 70 euroa kuukaudessa riippuen valmisteesta, Kirsi Liitsola sanoo.

Siitä, kuinka paljon Saksasta ostetaan lääkettä Suomeen ei ole Liitsolan mukaan virallista tietoa.

"Prep suojaa vain, jos sitä käytetään oikein"

Yliopiston Apteekin johtavan proviisorin Laura Ahosen mukaan Truvadan myynti apteekeista on hyvin vähäistä.

– Joitakin pakkauksia myydään vuodessa. Suurin osa potilaista saa lääkkeen sairaala-apteekin kautta ja sen vuoksi sitä ei kuluttajille lääkkeitä myyvien apteekkien kautta samalla tavalla liiku kuin muita lääkkeitä, Ahonen sanoo.

Suomessa Truvadaa käytetään lähinnä hiv-infektion hoitoon, eli sairaala-apteekeista Truvadaa ei voi saada hi-virusta ennaltaehkäisevään tarkoitukseen. Ehkäisevään hoitoon ei tällä hetkellä myöskään voi saada Kela-korvausta.

Yliopiston Apteekin johtavan proviisorin Laura Ahosen mukaan Truvada-lääke ei ole koskaan loppunut apteekista kesken. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Koska prep-lääkettä jonkin verran Suomessa jo käytetään Hivpoint on kääntänyt WHO:n laatiman prep-ohjeistuksen myös suomen kielelle (siirryt toiseen palveluun).

Maailmalla prep-lääkitys on jopa osin vähentänyt kondomin käyttöä miesten välisessä seksissä.

– Väärin käytettynä prep voi pahimmassa tapauksessa jopa lisätä hi-virusten määrää ja aiheuttaa vastustuskykyisiä viruskantoja. Prep suojaa vain, jos sitä käytetään oikein. Prepin suhteen on tärkeää muistaa, että oikein käytettynä lääke ehkäisee vain hiv-tartunnalta. Kondomin käyttö on edelleenkin yksi tärkeä strategia muiden seksitautien estämisessä ja tietenkin myös säännöllinen testeissä käynti, sanoo Tuunainen.

Ehkäisylääkkeen käyttöön liittyy yhä stigmaa

– Työkokemukseni mukaan prepin käyttäjät ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä. Monilla on ollut hiv-tartunnan pelkoa ja sen jälkeen kun on aloittanut prepin niin seksistä pystyy nauttimaan enemmän, ja tietysti samalla huolehtii siitä omasta ja kumppanin seksuaaliterveydestä, sanoo Hivpointin seksuaalineuvoja Sami Tuunainen.

Hänen mukaansa ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä kovin avoimesti halua kertoa prep-lääkkeiden käytöstä.

Kondomin käytön merkitys ei pienene prep-lääkkeiden käytön myötä. Kuva: Antti Kolppo / Yle

– Jos ihminen käyttää prep-lääkettä se tarkoittaa, että hän on seksuaalisesti aktiivinen ja yhteiskunnassa sitä on stigmatisoitu hyvinkin paljon. Jossain vaiheessa kun prep tuli yleisempään käyttöön Yhdysvalloissa, prepin käyttäjät käänsivät stigman nurinpäin. He painattivat t-paitoja, joissa luki "Truvada whore", he olivat siis ylpeitä siitä, että ovat prepillä ja suojaavat itsensä hiv-tartunnalta, sanoo Tuunainen.

Juttua korjattu 6.7 kello 14:12: Jutussa aiemmin mainittua lääkevalmistetta nimeltä Tenofovir Disoproxil Mylan, jonka kuukausihinta on noin 270 euroa, ei käytetä prep-lääkkeenä, sillä siitä puuttuu toinen vaikuttava aine eli emtrisitabiini. Lääkettä käytetään hiv-infektion hoitoon, ei infektion ennaltaehkkäisyyn. Emtricitabine/Tenofovir disoproxil Mylan-valmistetta voidaan käyttää prep-lääkkeenä. Sitä ei kuitenkaan myydä apteekeissa Suomessa tällä hetkellä, sillä alkuperäisvalmisteen patentille haettu lisäsuojaus on näillä näkymin voimassa vuoteen 2020 saakka.

Tästä on kyse-laatikossa ja leipätekstissä on korjattu 28.6 kello 16:44 virheellinen tieto siitä, että alkuperäisvalmiste Truvada olisi ainut Suomessa saatavilla oleva prep-lääke. Korvaavia valmisteita, joiden hinta on halvempi kuin Truvadan, on jo nyt myynnissä apteekeissa. Jutun ensimmäinen väliotsikko on muokattu muodosta "Tabletit maksavat 800 euroa kuukaudessa – Saksasta saa halvemmalla" muotoon "Tabletit maksavat monta sataa euroa kuukaudessa – Saksasta saa halvemmalla".

Jutun otsikkoa muokattu 28.6. kello 13:03 muodosta "Väärin käytettynä voi lisätä hiv-riskiä" muotoon "Väärin käytettynä voi lisätä seksitautitartuntoja". Prep-lääke ei suojaa muilta seksitaudeilta. Lääkkeiden epäsäännöllinen käyttö ohjeiden vastaisesti alentaa suojavaikutusta hi-viruksia vastaan.

Lue myös: