Marko Ahtisaari Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi

Ahtisaari vastaa Juhlaviikkojen taiteellisesta suunnittelusta vuosina 2019-2020.

Marko Ahtisaari
Marko Ahtisaari Aamu-tv:n sohvalla.
Yle

Helsingin juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on valittu yllätysnimi Marko Ahtisaari. Hän vastaa Pohjoismaiden suurimman monitaiteellisen kaupunkifestivaalin ohjelmistosta ensi vuodesta alkaen. Kausi on kaksivuotinen.

– Ahtisaaren persoonassa yhdistyvät laaja musiikin ja taiteen asiantuntemus, teknologinen osaaminen sekä johtajakokemus, Helsinki-viikon säätiön hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Juhana Vartiainen kuvailee Ahtisaarta tiedotteessa.

– Tänä päivänä taide leviää jakamisen ja suositusten kautta, Marko Ahtisaari puolestaan toteaa samassa tiedotteessa ja viittaa sosiaalisen median mahtiin.

Ahtisaari toimii tällä hetkellä Moskovaan rakennettavan GES-2-monitaidekeskuksen teknologia-asiantuntijana. Sitä ennen hän työskenteli Yhdysvalloissa. Ahtisaari on työskennellyt myös Nokian muotoilujohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Marko Ahtisaari on työskennellyt myös ammattimuusikkona. Hänen instrumenttinsa on bassokitara. Hänet muistetaan tietysti myös presidentti Martti Ahtisaaren poikana.

Helsingin juhlaviikot perustettiin 50 vuotta sitten ja se on kävijämäärältään Suomen suurimpia kesätapahtumia. Juhlaviikkoja on luotsannut kolmen vuoden ajan oopperalaulaja Topi Lehtipuu.

Lue myös:

Topi Lehtipuu jättää Juhlaviikot – jatkokausi ei kiinnostanut