Mikä herätysliike syntyi naisen kokemasta heräämisestä ja minkä laulukirja on Siionin Kannel? – testaa tunnetko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon liikkeet

Suomessa herätysliikkeet toimivat osana evankelis-luterilaista kirkkoa. Niiden joukkoon katsotaan kuuluvan viisi eri liikettä.

Luterilaiset herätysliikkeet
Kirkon torni ja etualalla jyhkeä risti.
Petri Ukura / Yle

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimii herätysliikkeitä (siirryt toiseen palveluun) (Suomen evankelis-luterilainen kirkko). Perinteisesti herätysliikkeiksi lasketaan viisi eri liikettä: rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus, lestadiolaisuus ja viidesläisyys. Ne ovat syntyneet 1700–1900-luvuilla protesti- ja uudistusliikkeinä.

Herätysliikkeillä on esimerkiksi omat kesäjuhlansa ja lehtensä. Tänä viikonloppuna on vietetty vanhoillislestadiolaisten Suviseuroja Äänekoskella sekä evankelisen liikkeen Evankeliumijuhlaa Kalajoella (siirryt toiseen palveluun) (Evankeliumijuhla).

Alla olevalla testillä pääset kokeilemaan, kuinka hyvin tunnet eri herätysliikkeet.