1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kouvola

Kaivoveden käyttörajoitukset lieventyvät edelleen kemikaalionnettomuuden jäljiltä

Onnettomuudessa valunut MTBE ei rajoita kaivovesien käyttöä talousvetenä.

Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kaivoveden käyttörajoituksia lievennetään edelleen Pohjois-Kymenlaaksossa Mäntyharjun kemikaalionnettomuuden jäljiltä.

Tutkimukset ovat edenneet Sarkavedeltä Vuohijärven pohjoisosaan Torviniemelle saakka. Pajulammen ja sen purkuojia lukuun ottamatta kaikkien tutkittujen kaivojen MTBE-pitoisuudet ovat alle riskirajan. MTBE ei tällä hetkellä rajoita kaivovesien käyttöä talousvetenä.

Vuohijärven alueella kaivovesien näytteenotto on vielä kesken. Viime viikolla näytteitä on otettu Kinansaaresta ja sen läheisyydestä. Tuloksista ilmoitetaan suoraan kaivojen haltijoille.

Huhtikuussa ympäristöön pääsi 35 tonnia vaarallista bensiinin lisäainetta kemikaalivaunun suistuttua raiteilta.