Tutkimus: muukalaisvastaista nationalismia eniten Italiassa, vähiten Ruotsissa – Suomi listauksen kärkipäässä

Tutkimuksen mukaan iältään vanhemmat ja poliittisesti oikealle itsensä mieltävät olivat muita todennäköisemmin nationalisteja ja muukalaisvastaisia.

asenteet
Italian Pohjoisen liiton johtoa osallistui maahanmuuton vastaiseen mielenosoitukseen Venetsiassa.
Italian äärioikeistolaisen Pohjoisen liitto -puolueen johtoa osallistui maahanmuuton vastaiseen mielenosoitukseen Venetsiassa.Andrea Merola / Epa

Italiassa suvaitaan maahanmuuttajia, juutalaisia ja islaminuskoisia vähiten ja Ruotsissa eniten Länsi-Euroopassa.

Näin voidaan tiivistää keskeinen tulos kyselytutkimuksesta, joka selvitti ihmisten suhtautumista maahanmuuttajiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin 15:ssä Länsi-Euroopan maassa. Kysely selvitti myös vastaajien kansallismielisiä asenteita.

Tutkimuksen takana on riippumaton tutkimuslaitos Pew Research Center, joka teki kyselyt keväällä ja kesällä 2017.

Kyselyn perusteella ihmisten maahanmuutto- ja vähemmistövastastaisuus sekä kansallismielisyys vaihtelevat maittain. Eri maiden erot eivät ole valtavia varsinkaan listauksen keskivaiheilla, mutta esimerkiksi suvaitsevaisen Ruotsin ja vähiten suvaitsevan Italian välinen asenne-ero on silmiinpistävä.

Infografiikka
Yle Uutisgrafiikka

Asenteita tarkasteltiin väittämillä

Vertaillakseen asenne-eroja tutkijat loivat asenteita kuvaavan indeksin. Kyselyyn osallistuneille esitettiin 22 väittämää (siirryt toiseen palveluun) liittyen kansallismielisyyteen, maahanmuuttajiin ja uskonnollisten vähemmistöjen edustajiin.

Väittämiin lukeutui seuraavanlaisia esimerkkejä:

– On hyvin tai jokseenkin tärkeää olla syntynyt Ranskassa ollakseen todella ranskalainen (maan ja kansalaisuuden tilalla on kunkin vastaajan kotimaa ja kansalaisuus).

– Maahanmuuttajat itäisestä Euroopasta, kuten Puolasta, eivät ole rehellisiä.

– En halua, tai en tiedä haluaisinko hyväksyä muslimia perheeni jäseneksi.

– En halua, tai en tiedä haluaisinko juutalaisia naapureikseni.

– Islamin usko on perustavalla tavalla yhteensopimaton kotimaani kulttuurin ja arvojen kanssa

Vastausten perusteella tutkijat pisteyttivät osallistujat ja asettivat heidät maittain ryhmiin, joiden indeksin keskiarvoa selvitys vertaili.

Yksinkertaisesti sanottuna: mitä korkeampi indeksiluku on, sitä enemmän vastaajalla on nationalistisia sekä maahanmuuttajien ja uskonnollisten vähemmistöjen vastaisia mielipiteitä.

Italialaisten vastaajien keskimääräinen indeksi oli 4,1, kun se ruotsalaisilla oli 1,2.

Suomi sijoittui vertailun kärkipäähän nationalistisissa ja muukalaisvastaisissa asenteissa. Vastaajien keskimääräinen indeksiluku oli 3,1, joka on lähes kolminkertainen ruotsalaisiin vastaajiin verrattuna.

Äärijyrkät asenteet eivät yleisiä

Tutkijoiden luoman indeksin maksimiluku oli 10. Yli 5 indeksiin yltäneet olivat kaikissa maissa vähemmistössä.

Ruotsissa heitä oli noin kahdeksan prosenttia, Italiassa 38 ja Suomessa 23.

Tutkimus selvitti vastaajien taustatietojen perusteella, että poliittisesti oikealle itsensä mieltävät olivat vasemmalle kallistuvia todennäköisemmin nationalisteja ja muukalaisvastaisia.

Henkilökohtainen side muslimeihin, kuten muslimin tunteminen oli usealla vastaajalla yhteydessä matalaan indeksilukuun. Uskonnolliseen vähemmistöön kuuluvan tunteminen siis vähensi kielteisiä asenteita heitä kohtaan.

Tutkijat panivat myös merkille, että nuoremmilla ihmisillä nationalistiset ja muukalaisvastaiset asenteet olivat harvinaisempia kuin vanhemmilla ihmisillä.

Lue lisää:

Pakolaisongelma nostaa äärioikeiston suosiota Italiassa

Podcast: Uhkaako oikeistopopulismi Euroopan demokratiaa?