Alvar Aallon suunnittelema Villa Skeppet avaa ovensa yleisölle, mutta vain hetkeksi ja liputkin menivät jo – Kurkista täältä, miltä harvinaisen talon sisällä näyttää

Alvar Aallon viimeiseksi yksityiskodin suunnittelutyöksi jäänyt Villa Skeppet Tammisaaressa avautuu yleisölle ensimmäistä kertaa tänä kesänä.

Alvar Aalto
Villa Skeppet sijaitsee meren tuntumassa Tammisaaren keskustassa. Pihalla kävelee Jennifer Dahlbäck.
Villa Skeppetin muoto mukailee merelle suuntaavaa laivaa. Pihalla kävelee Jennifer Dahlbäck.Paula Tiainen / Yle

Ulko-ovi johtaa korkeaan ja valoisaan aulaan. Oikealla on keittiö ja pesutilat, vasemmalla työhuone. Suoraan edessä ikkunan takana avautuu takapiha. Jopa lammen kaarevat muodot ovat talon suunnitelleen Alvar Aallon käsialaa.

Aalto kaavaili takapihalle itse asiassa uima-allasta, mutta talon isäntäpari, Christine ja Göran Schildt, oli lammikon kannalla.

Parhaillaan siellä kukkivat lumpeet.

Villa Skeppetin eteisen seinällä on Alvar Aallon maalaama taulu.
Villa Skeppetin eteisen seinällä on Alvar Aallon maalaama taulu.Paula Tiainen / Yle

Villa Skeppetin suunnittelutyö on Aallon lahja ystävilleen. Hän uhosi suunnittelevansa niin hienon talon, että Välimerellä viihtynyt pariskunta muuttaisi pysyvästi Suomeen. Aalto onnistui kuitenkin vain osittain. Schildtit oleskelivat Tammisaaressa lähinnä kesäisin sekä noin kuukauden ajan sydäntalvella, kun pääsi hiihtämään. Ehkä juuri siksi talo on säilynyt kaikki menneet 48 vuotta suurimmaksi osaksi alkuperäisasussa ja esittelykunnossa.

Alvar Aalto antoi viime silauksen myös takalle

Suomenruotsalainen kirjailija ja taidehistorioitsija Göran Schildt menehtyi vuonna 2009. Puoliso Christine Schildt asui Villa Skeppetissä viime vuodenvaihteeseen asti. Nyt talo irtaimistoineen on pariskunnan nimeä kantavan säätiön omaisuutta. Se halusi avata ovet yleisölle heti.

Villa Skeppetin olohuoneen kruunaa Aallon viimeistelemä takka.
Villa Skeppetin olohuoneen kruunaa Aallon viimeistelemä takka.Paula Tiainen / Yle

Säätiön toiminnanjohtaja Jennifer Dahlbäck toimii itse oppaana yleisökierroksilla. Villa Skeppetin olohuoneessa katse kiinnittyy ensimmäisenä näyttävään takkaan, jonka tulenliekkejä mukaileviin muotoihin on viimeiset laastin vedot tehnyt Alvar Aalto itse.

Göran Schildt oli puolestaan jo tuolloin kirjoittanut kirjan Aallon veistoksista.

– Kun takka valmistui, Alvar sanoi Göranille, että nyt sinulla on veistos, jonka minä olen tehnyt sinulle, Dahlbäck kertaa hymyillen.

Hänen oma lempipaikkansa talossa on sisääntuloaula, josta hahmottaa Villa Skeppetin tilajaon pikaisella silmäyksellä.

Villa Skeppetissä on runsaasti Alvar Aallon suunnittelemaa esineistöä.
Villa Skeppetissä on runsaasti Alvar Aallon suunnittelemaa esineistöä.Paula Tiainen / Yle

Talon alakerrassa on ruskeat laattalattiat ja toiseen kerrokseen johtavassa portaikossa ja olohuoneessa parketit. Portaissa on puisten kannakkeiden päällä lepäävä ohut ja pyöreä, nurkan ympäri kiertyvä kaide.

Ikkunalaudat ovat kapeaa suorakaiteen muotoista kaakelia. Keittiön ja ruokailutilan välissä on molempiin suuntiin avautuvat kaapit liukuovineen, Aallon avohyllyjä ja jakkaroita unohtamatta.

– Tämä on viimeinen Alvar Aallon suunnittelema asuintalo, joten täällä näkyy oikeastaan kaikki, mitä Aalto on vuosien varrella kehittänyt, Dahlbäck miettii.

Tanskalaisopiskelijat Alvar Aallon jalanjäljissä

Viime hetkillä ennen ensimmäisiä yleisökierroksia Villa Skeppetissä vierailee Royal Danish Academy of Fine Artsin opiskelijaryhmä Kööpenhaminasta. He ovat vaikuttuneita näkemästään.

– Erittäin inspiroiva ja kiinnostava kohde, erityisesti pidän eri materiaalien käytöstä ja niiden yhdistelmistä, arkkitehtiopiskelija Nicole Raley kommentoi.

Villa Skeppetin keittiön ja ruokailutilan välissä on kahteen suuntaan aukeavat kaapit.
Villa Skeppetin keittiön ja ruokailutilan välissä on kahteen suuntaan aukeavat kaapit.Paula Tiainen / Yle

– Vaneri materiaalina ja sen taivuttamistekniikka kiinnostivat eniten. Onhan tämä muutenkin todella kaunis ja kiehtova paikka, huonekalumuotoilun opiskelija Julie Wittrup-Jensen puolestaan arvioi.

Ryhmä jatkaa matkaansa Raaseporista Paimion parantolaan, joka sekin on Aallon käsialaa. Itse asiassa koko viisi päivää kestävä Suomen matka on rakennettu Alvar Aallon kohteiden ympärille.

Ikkunakoriste tarjoaa näkösuojaa naapureihin päin.
Ikkunakoriste tarjoaa näkösuojaa naapureihin päin.Paula Tiainen / Yle

Tanskalaisen korkeakoulun apulaisprofessori ja arkkitehtuurin opettaja Tom Mose Petersen huokaa syvään, kun häneltä kysyy Alvar Aallon merkityksestä.

– Ajattomuus, tyyli, tilankäyttö, materiaalit. Hän on tärkeä, kun puhutaan tyypillisestä pohjoismaisesta arkkitehtuurista. Esimerkiksi Villa Skeppet on upea talo, se on pieni, mutta tilava. Haluan ehdottomasti tulla tänne uudestaan!

Christine ja Göran Schildtin säätiön toiminnanjohtaja Jennifer Dahlbäck ei ainakaan vielä pysty lupaamaan jatkoa yleisökierroksille.

– Toivon, että talo on jatkossakin auki yleisölle, mutta kaikki riippuu säätiön hallituksesta. Teemme parhaillaan kuntokartoitusta ja sen jälkeen päätetään, että mitä tapahtuu.

Tanskalaisopiskelijoita Villa Skeppetin takapihalla.
Tanskalaisopiskelijoita Villa Skeppetin takapihalla.Paula Tiainen / Yle

Aivan meren äärellä Tammisaaren keskustan tuntumassa sijaitseva Villa Skeppet on avoinna yleisölle heinäkuun loppupuolelle saakka. Pääsyliput on kuitenkin myyty loppuun jo ennen ensimmäistäkään yleisökierrosta.

– Näin kova kysyntä on iloinen yllätys ja puhelin soi edelleen koko ajan. Ainakin nämä tanskalaiset vieraat tuntuivat ottavan kohteen hyvin vastaan. Kotimaan kaukaisimmat vieraat ovat tulossa Rovaniemeltä, Dahlbäck iloitsee.