"Vielä ehdit kääntyä pois" – Puolanka saa huiman näkyvyyden huumorikyltillään, ja lisää on tulossa

Puolanka toivottaa kuntaan tulijat tervetulleeksi omintakeisella kyltillä, joka on herättänyt paljon huomiota sosiaalisessa mediassa.

markkinointi
Puolanka tervetuloa kuntaan -kyltti.
Puolanka markkinoi itseään rohkeasti ja persoonallisesti.Heikki Rönty/Yle

– Niin on ollut tarkoituskin, Puolangan kunnan elinkeinopäällikkö Heikki Kanniainen nauraa viime viikolla pystytetyn tienvarsikyltin herättämälle huomiolle.

Kirkkaan keltainen kyltti seisoo Utajärventien varrella runsaat kolme kilometriä Puolangalta Oulun suuntaan. Kyltissä lukee suurilla mustilla kirjaimilla: Seuraavana Puolanka. Vielä ehdit kääntyä pois.

Kajaanin suunnalta tulevien pysäyttämiseksi pystytetään vielä tällä viikolla toinen kyltti. Siinä sanotaan hieman vinoillen: Olet kohta Puolangalla – oletko eksynyt?

– Perinteisiä tervetuloa-kylttejä on useassa kunnassa, mutta halusimme erottua joukosta. Meillä on tunnetusti vahva pessimismibrändi , ja kylteissä on samaa henkeä. Pientä itseironiaa, mutta ainakin meidän mielestä hyvää huumoria, Kanniainen kertoo.

Keltainen kyltti näkyy kauas. Lähempää katsottuna kyltin pohjasta erottuvat vaalealla värillä upotetut kuvat lehmästä, traktorista ja moottorikelkasta. Kyltin alakulmassa lukee pienemmällä tekstillä lausahdus: Mitäpä se hyvejää. Kanniaisen mukaan myös se kertoo Puolangasta.

Puolangan tervetuloa-kyltin yksityiskohdat.
Läheltä katsottuna kyltistä huomaa useita yksityiskohtia.Heikki Rönty/Yle

Kyltti on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa (siirryt toiseen palveluun) (MTV). Kanniaisen mukaan pääosa kommenteista on ollut positiivisia. Hän on huomannut, että monilla kyltin kuvaa jakaneista tai kommentoineista ei ole välttämättä ollut mitään kytköksiä Kainuuseen tai Puolangalle.

– Huomio yllätti positiivisesti, koska ensimmäinen kyltti on ollut paikoillaan vasta toista viikkoa. Ehkä me peräänkuulutamme tässä hieman rohkeuttakin ajatella ja tehdä asioita eri tavalla. Me olemme Puolangalla tottuneet tekemään asioita muutenkin aina vähän toisin, Kanniainen sanoo.

Osuma suomalaisuuden syvimpiin syövereihin

Puolangan positiivinen pessimismi sai alkunsa kymmenen vuotta sitten kesätapahtumasta. Vaikka tapahtuma kuopattiin pari vuotta sitten, pessimismi sai jatkoa somevideoissa ja grillin annoksissa.

Pessimismistä kasvoi kunnan markkinointibrändi, ja esimerkiksi viime keväänä se nousi kuntamarkkinoinnin SM-kisoissa lehdistön suosikiksi (siirryt toiseen palveluun)(Kainuun Sanomat).

– Pessimismi elää niin pitkään kun meillä vain innostusta riittää. Sen täytyy kuitenkin kasvaa matkan varrella ja löytää uusia muotoja. Silloin sillä on mahdollisuus elää pitkäänkin, sanoo kunnan elinkeinopäällikkö Heikki Kanniainen.

Me peräänkuulutamme tässä hieman rohkeuttakin ajatella ja tehdä asioita eri tavalla.

Heikki Kanniainen

Kanniaisen mukaan pessimismi on tuottanut myös tulosta. Esimerkiksi YouTube-videoiden katsojamäärät yltävät satoihin tuhansiin, paras yli puoleen miljoonaan.

– Yhtä suuriin määriin ei kovalla työllä ja isolla rahallakaan moni pääse. Asiat on tehty todella pienellä budjetilla, mutta ehkä siinä on osuttu suomalaisuuden syvimpiin syövereihin, Kanniainen naurahtaa.

Kanniaisen mukaan suomalaisuuden ytimeen on osuttu myös omintakeisilla tienvarsikylteillä, ainakin ensivaikutelma näyttää siltä. Yhden kesän ihme ne eivät ole, vaan kyltit tulevat toivottamaan tulijat tervetulleeksi kuntaan vielä kymmeniä vuosia.