Migreenistä kärsivä abi joutui kirjoituksista kahdesti sairaalaan, koska lautakunta ei joustanut – Hallinto-oikeus: koe on saatava tehdä paperisena

Ylioppilastutkintolautakunta ei ole hyväksynyt toistaiseksi yhtään hakemusta, jossa opiskelija on pyytänyt lupaa tehdä sähköinen ylioppilaskoe paperilla.

ylioppilaskirjoitukset
Iida Hämäläinen sai tänään hallinto-oikeuden päätöksen, jonka mukaan hänellä on oikeus tehdä ylioppilaskoe tietokoneen sijaan paperilla.
Iida Hämäläinen sai tiistaina hallinto-oikeuden päätöksen, jonka mukaan hänellä on oikeus tehdä ylioppilaskoe tietokoneen sijaan paperilla.Iida Hämäläinen

Savonlinna18-vuotiaan Iida Hämäläisen äänestä kuuluu ilo ja helpotus. Posti on tuonut Etelä-Savoon Kerimäelle mukanaan ilosanoman: hallinto-oikeuden mielestä Iidalla on oikeus tehdä ylioppilaskoe vaikean migreenin takia paperiversiona.

– Ei tarvitse pelätä enää ensi syksynä kirjoituksiin menemistä, Hämäläinen huokaisee iloisena.

Ennen tiistaina tullutta päätöstä Hämäläinen on joutunut kaksi kertaa suoraan ylioppilaskokeesta sairaalaan migreenikohtauksen takia. Nykyisin osa aineista suoritetaan sähköisesti tietokoneella, ja tietokoneet aiheuttavat Hämäläiselle vaikeaa migreeniä.

Hämäläinen anoi ylioppilaskokeiden suoritustavoista päättävältä Ylioppilastutkintolautakunnalta YTL:ltä lupaa tehdä kokeet perinteisesti paperilla, mutta se ei lautakunnalle käynyt.

Hämäläisen piti suorittaa sähköiset yo-kokeet tietokoneella muiden tavoin. Edes neurologin lausunto ei lautakunnan kantaan vaikuttanut.

Ylioppilastutkintolautakunta tarjosi avuksi esimerkiksi omaa tilaa, avustajaa ja suurempaa kirjasinkokoa, mutta tietokone jäi.

Ylioppilastutkintolautakunta ei kommentoi yksittäisiä tapauksia. Lautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä kertoo kuitenkin, että ovat vastaanottaneet hallinto-oikeuden päätöksen, johon seuraavaksi aikovat nyt perehtyä.

– Pitää perehtyä huolella hallinto-oikeuden päätökseen ja perusteluihin. Johtopäätösten aika on vasta tämän jälkeen, Tähkä sanoo.

Yo-kokeesta tiputukseen

Hämäläisellä todettiin vaikea migreeni vuonna 2015 syksyllä, kun hän aloitti opinnot Savonlinnan taidelukiossa. Oopperamusiikkia harrastava, ja taidelukiossa laulua pääaineena opiskeleva Hämäläinen huomasi, että migreeni vaikeuttaa opintoja.

– Hyvin nopeasti huomattiin, että en pysty sähköisesti kursseja suorittamaan. Minulle tuli oireita, ja pahoja kohtauksia, Hämäläinen muistelee.

Hämäläinen valitsi kursseja osittain sen mukaan, missä ei tietokoneita tarvittu. Hämäläinen kiittelee opettajien apua lukiossa.

– Esimerkiksi musiikki- ja atk- luokkiin asennettiin sinisen valon suodattimet kaikkiin koneisiin, jotta pystyin tekemään lyhyissä erissä musiikkia.

Mieltä vaivasi kuitenkin sähköiset ylioppilaskirjoitukset. Kaksi ensimmäistä lukiovuotta koululla uskottiin, että kirjoitukset pystytään hoitamaan.

– Luotettiin siihen, että kyllä systeemi toimii, Hämäläinen toteaa.

Kun kirjoitukset lähenivät, Hämäläiselle haettiin erityisjärjestelyjä yo-kokeita varten eli esimerkiksi juuri mahdollisuutta tehdä sähköiset kokeet paperilla.

Tutkintolautakunnan vastaus oli kuitenkin yllätys.

– Paperista koetta en saanut. Vähän siinä meni sormi suuhun. Sitä ei edes ollut vaihtoehdoissa, mutta pyydettiin sitä silti, että jos se olisi mahdollista.

Syksyllä 2017 Hämäläinen aloitti ylioppilaskirjoituksensa, jotka hän oli jakanut kolmelle eri kirjoituskerralle. Syksyllä hän kirjoitti ongelmitta matematiikan, jossa koe suoritettiin perinteisesti kynällä ja paperilla.

Sitten tuli ensimmäinen sähköinen koe, sillä historian ylioppilaskoe tehtiin tietokoneella. Hämäläinen sai kokeen aikana migreenikohtauksen, ja joutui sairaalaan.

– Jouduin muutamaksi tunniksi tiputukseen. Tuli sen verran paha kohtaus, tosi kovaa kipua päässä, Hämäläinen muistelee.

Toisella kirjoituskerralla keväällä 2018 Hämäläinen kirjoitti äidinkielen kokeen paperilla, mutta uskonto oli jälleen sähköisenä. Hämäläiselle järjestyi Ylioppilastutkintolautakunnan suostumuksella oman tilan lisäksi avustaja.

Avustaja luki aineistoja ja kysymyksiä tietokoneelta. Lisäksi hän auttoi Hämäläistä kirjoittamalla ruudulla olevat koetekstit paperille, josta Hämäläinen luki ne. Sitten Hämäläinen tarttui kynään, ja kirjoitti paperille vastauksensa. Avustaja kirjoitti ne tietokoneelle.

– Olihan se vaivalloista, mutta saatiin se ihan hyvin tehtyä.

Mutta kohtaus tuli silti.

– Vaikka oli se oma tila, niin siellä oli ne kaksi tietokonetta. Sieltä sitten taas kokeesta sairaalaan muutamaksi tunniksi letkun päähän, Hämäläinen kertoo.

Hallinto-oikeus: YTL:n toimet eivät olleet riittäviä

Syksyllä 2017 Hämäläinen valitti asiasta Helsingin hallinto-oikeuteen. Yhdeksän kuukautta myöhemmin oikeus linjasi, että Ylioppilastutkintolautakunnan myöntämät erityisjärjestelyt eivät ole olleet riittäviä.

Hallinto-oikeuden mielestä migreenistä kärsivällä Hämäläisellä on oikeus tehdä ylioppilaskoe tulostettuna paperisena versiona siltä osin kuin se on mahdollista.

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä kertoo, että vuosien varrella YTL on vastaanottanut muutamia erityisjärjestelyhakemuksia, joissa on pyydetty, että abiturientti saisi tehdä sähköisen kokeen paperisena.

Jokainen hakemus on kuitenkin hylätty.

– Varmaan tämän tapauksen yhteydessä pohditaan nyt tätäkin asiaa, Tähkä sanoo.

Lautakunta myöntää ylioppilaskokeisiin erityisjärjestelyjä vuosittain sairauksien tai muiden erityisten tilanteiden takia. Tähkä kertoo, että yleisimmät erityisjärjestelyt ovat lisäaika ja erillinen tila.

Kaikki erityisjärjestelyhakemukset eivät kuitenkaan mene läpi, vaikka olisi lääkärintodistus.

– Kaikki hakemukset arvioidaan lautakunnassa, ja opiskelijalla ei ole subjektiivista oikeutta erityisjärjestelyyn. Lausunnot suhteutetaan yleiseen tilanteeseen. Aina niitä ei voida toteuttaa. Esimerkiksi useita avustajia tai jos pyydetään niin pitkää lisäaikaa, että se ei ole mahdollista toteuttaa, Tähkä kertoo.

Hämäläinen puolestaan toivoo, että hallinto-oikeuden päätös tarkoittaisi sitä, että ensi syksynä yhteiskuntaopin ja englannin sähköiset kokeet olisi mahdollista tehdä paperilla.

– Laitetaan kyllä YTL:n suuntaan viestiä, että olisi tosi hyvä, jos ottaisivat nyt huomioon tämän. Heillä on koko kesää aikaa miettiä järjestelyjä. Toivon, että pystyisin tekemään paperilla, koska tiedän, että paperilla pystyn parempaan suoritukseen, Hämäläinen pohtii.

Hämäläisestä kertoi ensimmäisenä sanomalehti Itä-Savo. (siirryt toiseen palveluun)