Asiantuntija: Putinin ja Trumpin tapaaminen Suomessa tekisi Helsingistä hetkeksi maailman keskipisteen

Suurvaltojen mahdollisesta Suomen-kokouksesta on kertonut muun muassa Politico-lehti. Tapaaminen saattaa toteutua jo heinäkuun puolivälissä.

Helsinki
Putin ja Trump tapaavat.
Presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin tapasivat marraskuussa 2017 Vietnamissa järjestetyssä huippukokouksessa.Mikhail Klimentyev / EPA

Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien saapuminen Suomeen tekisi Helsingistä hetkeksi maailman keskipisteen. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola pitää päivänselvänä, että mediahuomio olisi valtava. Samalla Aaltola kuitenkin toppuuttelee arvioita siitä, että kokous kielisi Suomen roolista välittäjänä idän ja lännen välissä.

Kokouspaikan valinnassa etsitään hänen mukaansa parhaita mahdollisia puitteita, ja vaakakupissa painavat ensisijaisesti turvallisuus ja logistiikka. Donald Trumpin valtiovierailu Britanniaan toisi Yhdysvaltain johtajan sopivasti Eurooppaan, ja Vladimir Putin ehtisi Helsingistä hyvissä ajoin Venäjälle jalkapallon MM-kisojen loppuotteluun.

– Isäntämaalle kokouksen järjestäminen ei tarkoita erityistä asemaa, hän korostaa.

Helsingin puolesta puhuu sekin, että odotettavissa tuskin olisi valtavia mielenosoituksia. Aaltola huomauttaa, että Trumpin valtiovierailua Britanniaan on aiemmin siirretty juuri mielenosoitusten pelossa.

– Trump pitää tapaamisista, jotka ainakin ulospäin näyttävät sujuvan hyvin. Se tuo paineita myös järjestäjälle.

Suomellakin on kuitenkin paljon pelissä siinä, mitä jo pitkään suunnitellusta historiallisesti tapaamisesta seuraa – riippumatta siitä, missä se järjestetään. Maiden välillä on paljon ristiriitoja, ja Putinin tapaaminen on Aaltolan mukaan Yhdysvalloissa sisäpoliittisesti tulenarka aihe.

Lue lisää:

Trump ja Putin saattavat tavata Helsingissä heinäkuussa