1. yle.fi
  2. Uutiset

Pysäköinninvalvonta sunnuntaisin ei ollutkaan rahasampo

Jyväskylä
Henkilö asettaa sakkolappua auton pyyhkimen alle.
Yle

Jyväskylän keskustassa aloitettu pysäköinnin sunnuntaivalvonta on tuottanut odotettua vähemmän sakkoja.

Keskustassa aloitettiin kesäkuun alkupuolella pysäköinnin valvonta sunnuntaisin, kun kaupunki sai runsaasti palautetta villiintyneestä pysäköinnistä. Vajaan kuukauden kokemusten perusteella ongelmat ovat pienempiä, kuin valitusten määrä antoi ymmärtää.

– Ehkä viesti valvonnasta on mennyt perille. Autot ovat olleet siellä missä pitääkin ja sehän on vaan hyvä asia, palvelupäällikkö Kari Sröm kommentoi.

Sunnuntaivalvonta jatkuu vuoden loppuun

Yksi valituksen kohteista oli uusi asuinalue Kangas. Sunnuntaisin kiertäneet pysäköinnin valvojat eivät kuitenkaan ole havainneet alueella erityisiä ongelmia.

– Jos näin jatkuu, niin ainakaan tällä tiheydellä sunnuntaivalvontaa ei tarvitse järjestää ensi vuonna, Sröm laskee.

Pysäköinnin valvontaa sunnuntaisin jatketaan Jyväskylässä vuoden loppuun saakka. Saatujen kokemusten perusteella päätetään, jatketaanko valvontaa ja jos, niin miten.

Kävelykadun liepeiden pysäköinti tarkkaan syyniin

Jyväskylän pysäköinninvalvonnassa aiotaan kiinnittää jatkossa erityistä huomiota kävelykadun liepeillä tapahtuvaan pysäköintiin.

Kävelyalueiden reunamilla pysäköinti on kielletty, vaikka tilaa näyttäisi olevan. Pysäköintikieltoa rikotaankin usein ja räikeästi.

– Asemakadun ja Kauppakadun suunnasta kun tullaan kävelyaluetilaan. Ja Ilmarisenkatu sekä Puistokatu, niistä tulee koko ajan tietoa, että siellä pysäköidään väärillä paikoilla, Ström listaa.

Nämä alueet otetaan nyt tehoseurantaan, palvelupäällikkö Kari Sröm lupaa.

Lue seuraavaksi