Väitöskirjasta huussilukemistoon – Timo J. Tuikka kuunteli lapsena etelän herroille irvailua, käänsi selkänsä yliopistolle ja kirjoittaa nyt satiiria vessassa lukeville

Kirjoittamisen sekatyöläisen Timo J. Tuikan mielestä suomalainen politiikka on riittävää sirkusta ilman, että siitä tarvitsee edes tehdä erikseen pilaa.

kirjallisuus
Timo J. Tuikka katsoo kameraan.
Jaana Polamo / Yle

JyväskyläTimo J. Tuikka tietää, mistä päin Jyväskylää löytyy hyviä ulkohuusseja. Ne sijaitsevat uimarannalla Säynätsalontien varrella, jonne Tuikka saapuu kahden tuolin kanssa. Ne asetetaan vessojen viereen.

Käymälässä ei nimittäin pysty haastattelemaan, sillä ne haisevat liikaa, jopa vessakirjailijalle.

Juuri huussikansaa varten Tuikka on julkaissut viimeisimmän hengentuotoksensa, kirjan nimeltään Täysistunto.

Kirja kakalla kävijöille.

Miksi Kekkosesta väitellyt akateemikko päätyi kirjoittamaan vessalukemistoa?

Lapissa lapsi oppii rehevää puhetta

Tuikka kävi syntymässä Oulussa, mutta kasvoi ja asui parikymppiseksi asti Muoniossa. Juuri Muoniosta tuli myös varhainen kasvualusta Tuikan rakkaudelle satiiriin ja kielenkäyttöön, jota on luonnehdittu jopa alatyyliseksi (siirryt toiseen palveluun)(Kaltio).

Timo J. Tuikka on suurelle yleisölle tuttu mediassa käytettynä politiikan, ja erityisesti poliittisen historian asiantuntijana.

Useimmiten toimittajat kääntyvät Tuikan puoleen esimerkiksi vaalien alla, kun tarvitaan suorasukaista lausuntoa vaaliteemoista tai silloin kun puoluepolitiikan mielekkyyttä halutaan ruotia.

Jotkut muistavat hänet myös tutkijana, joka ilmoitti julkisesti olevansa äänestyslakossa.

Timo J. Tuikka nojaa huussiin
Jaana Polamo / Yle

Tuikan satiirirakkauden suurena innoittajana on lappilainen herroille irvailemisen perinne ja rehevä puheenparsi, jota etenkin Tuikan nyt 95-vuotias vaari harjoitti tiuhaan tahtiin. Pohjoisen "herraviha" on Tuikan mukaan tyystin omaa lajiaan, sillä etäisyys etelän päättäjistä luo otollisen tilaisuuden kritiikille.

Etäisyys vaikuttaa Tuikan mielestä jopa poliittisten puolueiden tyyliin.

– On kiintoisaa verrata vaikka kokoomuslaisuutta Helsingissä ja Muoniossa. Jos kuuntelee Muonion kokoomuslaisia, ei heitä välttämättä erota kommunisteista.

Lapsuus Muoniossa vaikutti paitsi Tuikan tyyliin, myös tulevan koulutuksen ja myöhemmin myös uran muotoutumiseen.

Aamu-uniselle pojalle oppitunneille ehtiminen kaamosaamujen olemattomassa kajastuksessa oli nimittäin liki mahdotonta. Lopputuloksena oli surkea ylioppilastodistus.

Vaikka välivuodet ja pääsykoemenestys lopulta takasivat akateemisen opiskelupaikan, juuri yliopistoon ja sen maailmaan tulisi Tuikka myöhemmin myös tympääntymään.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen

Tuikalla oli fiksaatio kaljuun presidenttiin jo lapsena, ainakin jos sukulaiden puheisiin on uskomista.

– Tätini Kekkos-tarinan mukaan minun ensimmäinen sanani on ollut Kekko, joka on tarkoittanut minulle kaljua miestä, Tuikka sanoo.

Vaikka Tuikka oli 6-vuotias kun Urkki luopui vallastaan, muodostui presidentistä sukupolvikokemus. Tuikan muistoissa Kekkonen oli 1970- ja 80-luvun lapsille politiikan Puuha-Pete, jopa hieman hassu hahmo.

Se jätti lähtemättömiä muistijälkiä.

Yliopistossa Muonion pojalle maistui valtio-oppi ja historia. Yksi gradu ei riittänyt, vaan niitä tuli tehtailtua kaksi, ja myöhemmin Tuikka ahkeroi vielä väitöskirjan.

Ne kaikki kertovat Kekkosesta.

Nauroin puoli tuntia itselleni, että kuinka ihminen voi olla näin saatanan pöljä.

Timo J. Tuikka

Maisteriksi valmistuttuaan Tuikka lähti opettajaksi, sillä akateeminen ura ei vielä kutsunut. Hän ehti opettaa historiaa Jyväskylän Steiner-lukiossa kolmisen vuotta.

Uran kohtaloksi koitui kuitenkin sama ongelma, jonka Tuikka oli kohdannut jo kouluaikoina.

Aamuherätykset eivät olleet Tuikan puolella.

Kun aivot ja ajatukset tanssivat kongaa vielä kahdelta–kolmelta yöllä, palautumisaikaa jäi vähän. Tuikka syyttää siitä maanviljelykseen perustuvaa yhteiskuntarytmiä.

– Koko kouluaika oli ihan samanlaista. Ensin juoksin kouluun aamuisin 12 vuotta, ja ollessani opettajana juoksin kouluun jälleen.

Se riitti.

Kun tuli tilaisuus ryhtyä politiikan tutkijaksi, Tuikka vetäytyi aamujen tyranniasta oitis.

Väitöskirjasta irtisanoutuminen

Tuikan akateeminen ura Jyväskylän yliopistossa eteni aivan mukavasti parin vuoden ajan.

Valtio-opin gradu koski Kekkosen politiikkakäsityksiä, historian gradu Kekkosen historiakäsityksiä ja väitöskirja Kekkosen historian politiikkakäsityksiä.

Tuikan myöhemmästä tyylistä tuttu satiiri oli kuitenkin vielä piilossa. Akateemisessa tekstissä ei sovi olla ivaileva, joten Tuikka piti yllä tieteellisen kirjoittamisen tapaa ja kirjoitti tutkimuksessaan odotuksien mukaista tekstiä. Asiallista ja teoreettista.

Se risoi.

– Voin rehellisesti sanoa, etten ikinä jaksanut lukea omaa väitöskirjaani, enkä varmaan ymmärtäisikään, mitä siellä lukee. Se on aivan kauhea, Tuikka toteaa.

Nykyään Tuikka sanoo irtisanoutuvansa väitöskirjastaan tyylimielessä, sillä pitää sitä tappavan tylsänä. Se ei kuitenkaan aivan pysäyttänyt miehen akateemista uraa, sillä Kekkosessa marinoituminen jatkui vielä seuraavaan aiheeseen.

Juuri tuo aihe koitui lopulta Tuikan akateemisen uran kohtaloksi.

presidentin uudenvuodenpuhe Presidentti Urho Kekkonen 1.1.1972
Tuikka selvitti, että UKK:n ajattelutapaan vaikutti voimakkaasti Kaarlo Hillilä, moninkertainen ministeri sekä maaherra ja Kansaneläkelaitoksen johtaja.Håkan Sandblom / Yle

Presidentin elämää tutkiessa Tuikka törmäsi henkilöön, jonka nimesi pian "Kekkosen takapiruksi" tulevaa tietokirjaansa varten.

Tuo pirulainen oli mies nimeltään Kaarlo Hillilä. Moninkertainen ministeri sekä maaherra ja Kansaneläkelaitoksen johtaja (siirryt toiseen palveluun) (Kansallisbiografia).

– Hän oli täysin uskomaton mies. Suurin piirtein Mannerheimin, natsien ja KGB:n agenttien sekä tietysti Kekkosen paras kaveri, Tuikka tokaisee.

Moinen mies sai Tuikan entistä uteliaammaksi. Hillilän vaikutus Kekkosen ajatteluun oli Tuikan tutkimusten mukaan niin suurta, että hän ryhtyi penkomaan presidentin ja takapirun suhdetta.

Tuikka löysi miesten ajattelusta suuntauksen liittyen kansalliseen yhtenäisyyteen, jota hän kutsui "ruutulaiseksi ajatteluksi" poliitikko Yrjö Ruudun vaikutuksen mukaan.

Tästä löydöstä Tuikka oli erityisen mielissään. Hän ehtikin vetää montakymmentä sivua teoreettisia johtopäätöksiä siitä, millaisia yhteyksiä Kekkosella ja Hillilällä oli Ruudun ajatuksiin ja millaisia vaikutuksia asialla olisi.

Tutkimusta oli kulunut puoli vuotta, kunnes Tuikan käsiin päätyi käänteentekevä aineisto.

– Löysin yhden Hillilän paperin, jossa hän sanoi, että he Kekkosen kanssa eivät muuten ymmärtäneet Ruudun ajattelusta yhtään mitään, Tuikka sanoo.

Sitten hän hekottaa päälle kovaa ja hartaasti.

– Nauroin puoli tuntia itselleni, että kuinka ihminen voi olla näin saatanan pöljä. Laitoin raksit puolen vuoden työni päälle ja mietin, että nyt lähden tekemään jotain ihan uudestaan. Ja oikeastaan olen nyt sillä tiellä.

"Oho, tulikin tällainen hallitus"

Siihen loppui Tuikan akateeminen intressi. Vaikka kirja Hillilästä lopulta syntyikin, Tuikka oli jo kypsynyt tutkimuspiireihin. Alun perin tutkimukseksi ajateltu kirja muutti muotoaan, ja siitä tulikin tarinallinen tietokirja.

Tuikka itse koki Hillilä-episodin takia, ettei niin sanotulla tieteellisellä ajattelulla päässyt käsiksi mihinkään oikeaan. Hän koki jääneensä yliopistoinstituution vangiksi.

Tiedeartikkeleita tehdään Tuikan mielestä vain toisten tutkijoiden kaluttavaksi eikä niinkään suurelle yleisölle. Hän pitää vanhanaikaista stereotypiaa yliopiston norsunluutornissa istuvista ajattelijoista melko paikkansapitävänä, joskin tietää myös monia hyviä akateemisia kirjoittajia.

Kaverit sanoivat, että historia-aiheisia tietokirjoja lukee vessassa kakalla.

Timo J. Tuikka

Tuikka itse pitää mukavampana mahdollisuutta sanoa mitä lystää, vailla yliopiston tuomaa painolastia ja edustusvaatimusta.

Kun ei edusta ketään, voi myös sanoa, mitä haluaa.

Siksi Tuikka voikin kirjoittaa esimerkiksi seuraavanlaisia lauseita uudessa Täysistunto-kirjassaan:

On vaikea nukkua yönsä levollisesti, kun tietää, ketkä kaikki maassamme toimivat asiantuntijoina ja päättävät maan asioista. Pääministeriksi naamioitunutta Juha Sipilää kuunnellessani mietin, uskooko hän aivan vakavissaan siihen, ettei suomalaisjärjestelmä tee virheitä turvapaikanhakijoiden palautuksissa. Jos hän on tosissaan, mieshän on hengenvaarallinen ja pitäisi pikaisesti palauttaa turvalliseksi todistettuun lähtöpaikkaansa.

Ei siis ihme, että Tuikka pesi kätensä tutkijan roolista ja haluaakin kutsua itseään ex-politiikan tutkijaksi ja kaikista mieluiten kirjoittamisen sekatyöläiseksi.

Timo J. Tuikka nauraa
Tuikka kyllästyi yliopiston tärkeilevään tyyliin ja päätti lopulta ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi.Jaana Polamo / Yle

Tuikka ryhtyi vapaaksi kirjoittajaksi kahdeksan vuotta sitten. Tilanteeseen ei liittynyt dramatiikkaa Jyväskylän yliopiston kanssa: osapuolet vain kasvoivat hiljalleen erilleen, kuin huonosti yhteensopiva pariskunta.

Vapaan kirjoittajan leipä on joskus tiukassa. Yliopistorahoitus ei koskaan ollut järin suurta, mutta ainakin se oli Tuikan mukaan tasaista. Kirjailija on laskeskellut, että esimerkiksi tarinallisesta Suomen demokratian historiasta kertovan teoksen tuntipalkaksi jäi käteen vain pari euroa.

Siispä Tuikka tekee nykyään monenlaisia tekstityöhön liittyviä töitä: kirjoittaa kirjoja sekä Keskisuomalaisen kolumneja ja opettaa kursseja.

Kuka nyt oikeasti on enää viiteen vuoteen uskonut, että sote-uudistuksesta tulee yhtään mitään?

Timo J. Tuikka

Yliopistomaailmaan kyllästymisen rinnalle hiipi myös täyskyllästyminen politiikkaan.

Tuikka on muun muassa lausunut puoluekentän pyörivän kuin karuselli ja ilmaissut vahvasti eriävän mielipiteensä siihen, että puolueet tekevät vaaliohjelmaansa vasta vaalien jälkeen.

Tuikka pitää sitä äänestäjän sumuttamisena.

– Puolueet vain sopivat hallitusohjelman jollakin ihmeellisellä matemaattisella kaavalla vaalien jälkeen ja toteavat: "Oho, tulikin tällainen hallitus", Tuikka puuskahtaa.

Tuikka kuvaileekin itseään nykyään politiikan sangen huvittuneeksi sivustaseuraajaksi. Hän kokee, ettei ironiaa tai satiiria edes tarvita, sillä poliitikot tekevät parhaat vitsit aivan omin voimin.

Kuten esimerkiksi sote-uudistus.

– Kuka nyt oikeasti on enää viiteen vuoteen uskonut, että sote-uudistuksesta tulee yhtään mitään?, Tuikka kysyy, ja nauraa jälleen.

Joka vuosi Tuikka on Korpilahden Alkio-opistossa pitämillään kursseilla todennut, ettei sote-uudistus tule toteutumaan. Viimeksi sote-uudistus jäikin jäähylle heti juhannuksen jälkeen. Tuikan sanoin: tilanne ei "kovin raposelta" näytä.

Vessapalaute kirjan innoittajana

Vaikka Tuikalla on usein sokka irti sanojensa suhteen, ei pahaa palautetta ole tullut, edes poliitikoilta. Kiukkuisia kirjeitä ei saapunut edes silloin, kun Tuikka kirjoitti kirjan_Vuosisadan sankarit ja pelurit_, jossa hän kertoo kaunistelematta suomalaisesta kansanvallasta ja sen puutteesta.

– Tutkijana sai paljon enemmän suoraa palautetta silloin 2000-luvun lopussa. Ihmisiä tuntui kiinnostavan enemmän esimerkiksi se, minkälaisen Kekkos-kuvan annoin, Tuikka toteaa.

Tuikka arvio, että satiiriin ollaan pikkuhiljaa totuttu. Jopa urheilun ivaamista siedetään. Aikaisemmin se oli varma reitti siihen, että sähköposti lauloi palautteesta.

Timo J. Tuikka lukee kirjaa.
Tuikka on koonnut uuteen kirjaan vanhoja tekstejään sopivissa mitoissa ja lisännyt niiden väliin aasinsiltoja, jotka johdattelevat aiheesta toiseen.Nadja Mikkonen / Yle

Ja oikeastaan juuri palautteen takia Tuikka päätyi kirjoittamaan huussikirjansakin.

– Kaverit sanoivat, että historia-aiheisia tietokirjoja lukee vessassa kakalla. He totesivat, että ne ovat kiinnostavia, mutta luvut ovat niin pitkiä, että jalat menevät kuolioon, Tuikka kuvailee.

Yhteiskuntavastuullisena kirjailijana Tuikka päätti ratkaista kansanterveydellisen vaivan. Huussikirjaan tuli sen pituisia juttuja, että niitä kestää lukea ikiomassa täysistunnossa ilman verenkierron katkeamista.

Mutta oli taustalla toki muitakin syitä.

– Jos olisin kirjoittanut kokoelman nimeltä Timo J. Tuikan yhteiskunta- ja mediakriittisiä esseitä, media olisi tarttunut vähän huonommin asiaan.

Iva on osuva.