Miksi lemmikkikani ei säiky kuten villi veljensä? Kesyttäminen näkyy kanin aivoissa

Tutkijat löysivät selviä eroja kesyjen ja villien kaniinien aivojen alueista, jotka kontrolloivat pelkoa ja pakenemista.

Aivot ja hermojärjestelmä
Iso harmaa kani makaa selällään tutkimuspäydällä.
Kesykaniini tuomarin tutkittavana näyttelyssä Boguchwalessa Puolassa.Darek Delmanowicz / EPA

Luonnossa vastaan tuleva kaniini vilistää välittömästi ihmistä karkuun, mutta lemmikkikanien omistajat tietävät, että kotikanit jäävät odottelemaan syötävää tai voivat jopa köllötellä mielikseen ihmisen sylissä. Kansainvälinen tutkimus osoitti, ettei kesyyntymisessä ole kyse vain tottumuksesta, vaan ero näkyy myös aivoissa.

Kaniini on monille muille elämille ruokaa, joten voimakas pakoreaktio on mitä järkevin. Turvallisissa oloissa elelevältä kesykanilta se on kadonnut – tai kuten Charles Darwin kirjoitti evoluutiotutkimuksen perusteoksessa Lajien synty: "Harvoja eläimiä on niin vaikea kesyttää kuin villikaniinin poikasia, ja harvat eläimet ovat niin kesyjä kuin kotikanien poikaset."

Uppsalan yliopiston (siirryt toiseen palveluun) johtama tutkimus todistaa samaa. Lemmikki- ja villien kanien aivoista tehtiin tarkka magneettikuvaus ja havaittiin selviä eroja alueilla, jotka kontrolloivat pelkoa ja sen aiheuttamaa pakenemista.

Pelottomalla on pienemmät aivot

Tutkijat olivat jo aiemmin todenneet eroja geeneissä, jotka ovat tärkeitä kaniinien aivojen kehittymiselle. Uudessa tutkimuksessa selvitettiin, miten nämä geenien eroavaisuudet näkyvät aivojen anatomiassa.

Tutkijat kasvattivat kahdeksan villiä ja kahdeksan kesyä kaniinia samanlaisissa olosuhteissa, jotta ympäristövaikutuksen erot olisivat mahdollisimman pienet. Aivokuvien analysoijat eivät tienneet, kumpaan ryhmään kukin kani kuului.

Tutkimuksessa havaittiin ensimmäiseksi, että kesyillä kaneilla on ruumiinsa kokoon verrattuina pienemmät aivot kuin villikaneilla.

Toisekseen myös mantelitumake oli kymmenyksen pienempi, mutta mediaalinen etuotsalohko puolestaan saman verran suurempi. Kesykaneilla oli lisäksi valkoisessa aineessa selvästi vähemmän myelinaatiota kuin villeillä sukulaisillaan.

Aivojen tehtävänjaossa mantelitumake havaitsee vaaran, mediaalinen etuotsalohko kontrolloi pelkoa ja aggressiota ja myelinaatio nopeuttaa signaalien kulkua.

Kaikki nämä erot sopivat hyvin yksiin sen kanssa, että kesykani on villikania pelottomampi ja hitaampi reagoimaan, eikä se sen vuoksi pakene yhtä herkästi, tutkijat sanovat.

Takaapäin otettu kuva ruohikkoon katoavasta kaniinista.
Villikani painelee karkuun floridalaisen Ponte Vedra Beachin golfkentältä, kun pelaajat lähestyvät.Erik S. Lesser / EPA

Uraauurtavaa aivotutkimusta

Kesykanin aivojen evoluutio on ihmisen tekoa. Ihminen valitsi seurakseen sukupolvi sukupolvelta ne kanit, jotka olivat luonnostaan kesyimpiä, joten ne pääsivät siirtämään geenejään seuraavalle polvelle.

Minkään kesyn eläimen ja sen villin alkumuodon aivojen eroja ei ole koskaan verrattu yhtä tarkasti, kertoo Uppsalan yliopiston eläingenetiikan professori Leif Andersson. Työhön ryhdyttiin ilman mitään käsitystä siitä, löytyisikö eroja ylipäätään tai olisivatko ne niin pieniä, etteivät ne näkyisi tarkassakaan magneettikuvassa, Andersson sanoo.

Hänen mukaansa tulokset eivät kerro vain kesyttämisen vaikutuksista, vaan lisäävät perustavanlaatuista tietoa siitä, miten muutos aivojen anatomiassa voi vaikuttaa pelkoreaktion kaltaisiin monimutkaisiin toimintoihin.

Tutkimus on vapaasti luettavissa tiedelehti PNAS (siirryt toiseen palveluun):n verkkosivulta.