Lukiolainen hurahti terveellisiin elämäntapoihin – sitten niistä tuli pakkomielle: Pelkkää puuroa, kurkkua, omenaa ja tuntitolkulla liikuntaa

Ortoreksiaa sairastaville terveelliset elämäntavat ovat pakkomielle. Kaksi naista kertoo, miten heistä tuli syömistensä supertarkkoja suunnittelijoita.

terveellinen ruokavalio
Marika Ollila
Marika Ollila ryhtyi laihduttamaan neljä vuotta sitten lukiolaisena – lopulta terveysintoilu lähti käsistä.Maija-Liisa Juntti / Yle

Marika Ollila ei ollut aiemmin juuri välittänyt terveellisistä elämäntavoista. Hänen perheessään alettiin puhua painonpudotuksesta, ja 16-vuotias Ollilakin innostui. Ajatus oli pudottaa vähän painoa.

– Se lähti innostuksesta. Olin elänyt sellaista nuoren ihmisen elämää välittämättä ruuan terveellisyydestä, mutta nopea painonnousu sai huolestumaan omasta terveydestä ja ulkonäöstä. Aloin pudottaa painoa ja etsimään tietoa terveellisistä elämäntavoista.

Ensin Ollila jätti karkit. Sitten jäivät loputkin herkut, sitten kerma. Seuraavana karsiutuivat voi, suola ja sokeri.

– Kun pystyi rajoittamaan niitä, tajusi, että voi rajoittaa muutakin. Lopulta en olisi suostunut syömään perunaa, pastaa, riisiä, leipää tai viljaa. Tein kuten ravintosuositukset neuvovat: vaihdoin vaalean viljan täysjyvätuotteisiin.

Sitten Ollila ei enää syönyt niitäkään, sillä hiilihydraatit olivat pahasta joidenkin tutkimusten mukaan.

Paino todella tippui. Niin paljon, että Ollillalle diagnosoitiin anoreksia. Itse hän uskoo, että kyse oli kuitenkin ortoreksiasta, epätyypillisestä syömishäiriöistä. Ortoreksiaa sairastavat vetävät terveelliset elämäntavat överiksi. Aivan kuten Ollila, ja yhä useampi suomalainen.

Fyysisesti terve, ajatusmaailma vääristynyt

Ortoreksia ei ole virallinen sairaus, siihen ei siis saa diagnoosia. Usein raja anoreksia kanssa on epäselvä.

Syömishäiriöliiton kehittämiskoordinaattori Katri Mikkilän mukaan ortoreksian ja anoreksian lisäksi hämärtynyt on myös raja ortoreksian ja normaalin syömisen välillä.

– Ortorektisesta ruokaan suhtautumisesta on tullut osittain uusi normaali viime vuosien aikana. On aika tyypillistä olla kiinnostunut ruokavalioista ja noudattaa jotain tiettyä hyvin tiukasti. Tällainen ajattelu on lisääntynyt todella paljon.

Esimerkiksi anoreksian diagnoosikriteereihin kuuluu tietynasteinen alipaino, joka määritetään painon ja pituuden suhteesta. Ortoreksiaa sairastava voi olla aivan normaalipainoinen tai jopa ylipainoinen, mutta silti ruokaan suhtautuminen saattaa olla pakkomielteistä.

Mikkilä kertoo tilanteesta, jossa opettaja oli huolissaan liikunnanohjaajaopiskelijan hyvinvoinnista. Hän kertoi opiskelijan syövän riittävästi, mutta syömisen suunnitteluun ja ruuan ajatteluun kului kohtuuttoman paljon aikaa. Opettaja kysyi, voiko kyseessä olla syömishäiriö.

– Vastasin, että kyllä. Fyysisesti voi olla täysin terve ja ruokavalio riittävä, mutta ajatusmaailma on vääristynyt ja sairas.

Syömishäiriöt liitetään Mikkilän mukaan liian tiukasti nimenomaan painoon. Siitäkin syystä omia ongelmia saatetaan helposti vähätellä: jos ongelma ei näy ulospäin, onko sitä edes olemassa?

Neuvojen kysyminen lisääntynyt

Syömishäiriökeskukseen tulleita puheluita ei tilastoida, mutta ortorektikoiden määrä ei ainakaan ole laskussa. Puheluita tulee erityisesti kesäaikaan. Ihmiset soittavat ja kysyvät, mikä on oikein ja normaalia.

– Se on niin yleistä ja normaalia, ettei ortoreksiaa tunnisteta, vaikka sitä onkin koko ajan enemmän, väittää Syömishäiriöliiton Mikkilä.

Mutta miksi?

Yhden arvion esittää Syömishäiriökeskuksen sisätautikirurginen sairaanhoitaja Lea Attila.

– Fitnessbuumi ei ole ainakaan asiaa parantanut.

Nuori nainen kuntosalilla.
Neniya Lanti / AOP

Mikkilä muistaa, miten 2000-luvun alussa välteltiin rasvoja. Nyt esimerkiksi maidoton ja viljaton ruokavalio ovat pinnalla. Ja seuraava trendi on hänen mukaansa todennäköisesti jo odottamassa tulemistaan nurkan takana.

– On se ruokavalio mikä tahansa, se ei ole toista riskittömämpi tai terveempi, jos siihen suhtautuminen on äärimmäistä ja mustavalkoista.

Osittain kyse on hänen mukaansa siitä, että terveellisillä elintavoilla halutaan osoittaa, kuka minä olen.

Olet mitä syöt -ajattelusta on tullut ruoka edustaa, sitä mitä olen.

Mikkilä pitää ongelmallisina myös liikuntakeskuksien tarjoamia ruokavalio-ohjeistuksia: kirjeenä asiakas saa listan ruoka-aineista ja grammantarkoista määristä, joita tulee syödä.

– Se ohjeistaminen on täysin syömishäiriömaailmasta otettua.

Puoli vuotta salailua

Muutamassa kuukaudessa Marika Ollilan elämä muuttui. Kontrolloitu ruokavalio rajoitti elämää lomareissullakin. Hän muistaa kirjoittaneensa päiväkirjaansa, kuinka syömisestä on kehkeytymässä ongelma.

– Seuraavalla viikolla olin kirjoittanut, että olin syönyt voileipää, enkä ollut liikkunut tarpeeksi ja tunsin huonoa omaatuntoa.

Jos Ollila olisi saanut itse päättää, hän olisi syönyt vain valkuaista, kurkkua, omenaa, kaurapuuroa, rasvatonta jogurttia ja keittokinkkua.

Puoli vuotta pakkomielle pysyi salassa Ollilan perheessä: osin siitäkin syystä, että perheen äiti halusi perheen syövän yhteisen pöydän ääressä, jolloin lukion ensimmäistä vuosikurssia käyvälle Marikalle ei juuri jäänyt toista vaihtoehtoa.

Paitsi juosta kalorit pois kehosta ruuan jälkeen.

Juoksija vesisateessa
Laura Hossi / Yle

Lenkkipakkoa ja kieltäytymistä

Syömishäiriöön sairastuminen ei katso ikää tai sukupuolta. Kaikista syömishäiriöihin sairastuneista noin 10–20 prosenttia on miehiä, mutta Mikkilän mukaan ortoreksiaa sairastavista tuo osuus saattaa olla suurempi, sillä lihaksikkuudeen tavoitteluun liittyy helposti ortorektisiä piirteitä.

Valtaosa syömishäiriöistä sairastavista sairastaa epätyypillistä häiriöitä – kuten ortoreksiaa.

Myös 42-vuotias Johanna Yli-Jaskara on käynyt ortoreksian ja anoreksian rajalla noin seitsemän vuotta sitten. Tuolloin Yli-Jaskara ryhtyi harrastamaan liikuntaa – ja jäi Marika Ollilan tavoin laihtumiseen koukkuun.

– Vaikka olin kuinka väsynyt, kun töistä tulin, silti oli vaan pakko lähteä liikkumaan.

Yli-Jaskara kertoo syöneensä lähinnä salaattia ja niin paljon porkkanaa, että hampaat alkoivat lohkeilla. Rutiinit määrittivät elämää. Ruoka-ajat katsottiin kellosta ja töiden jälkeen piti päästä lenkille. Drinkki ystävien kesken ei tullut kuuloonkaan, ellei sitä oltu aiemmin päivällä ansaittu.

Syömishäiriöliiton mukaan tämä on juuri se merkki, jonka pitäisi hälyttää kelloja: kun syöminen tai syömättömyys ohjaa valintoja ja tekemisiä.

Useiden vuosien ajan Yli-Jaskara kokeili erilaisia terapiamuotoja: työterveyshuoltoa, terapeutteja ja muutamia viikkoja psykiatrian osastolla.

Jälkeen päin hän miettii, että kenties taustalla oli sitäkin, ettei hän koskaan ollut asunut yksin, vaan oli aina ollut jollakin tavalla muiden ohjailtavissa.

– Ehkä tämä oli keino pyristellä pois, kun tämä oli ainut asia, jota pystyin ohjailemaan.

Yli-Jaskara kertoo, että tilanne muuttui, kun hän vaihtoi työpaikkaa 14 vuoden jälkeen ja siinä samalla vaihtui myös paikkakunta. Ensimmäistä kertaa hän muutti omaan asuntoon, aivan yksin.

– Edelleen syön niukasti, mutta välillä pystyn syömään lämpimiä aterioita. Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että asun yksikseni ja saan olla niin kuin haluan. Liikunta on jäänyt, mistä olen onnellinen. Hyötyliikuntaa tulee, ja olen huomannut, että se riittää.

Marika Ollila
Nelisen vuotta sitten Marika Ollila kiinnostui terveellisistä elämäntavoista.Marika Ollilan kotialbumi

Yhdeksän kuukauden sairastamisen jälkeen 16-vuotias Ollila hakeutui itse terveydenhoitajan pakeille: hän ei halunnut enää elää sairauden orjana ja kaloreita laskien.

Paino alkoi pikkuhiljaa nousta. Paraneminen kesti lopulta yli kaksi vuotta, mutta nyt Ollila kertoo olevansa kunnossa.

Häntä ärsyttää, ettei syömishäiriötä oteta aina todesta. Sairauteen liittyvää häpeää hän haluaa myös murtaa.

Syömishäiriöliiton Katri Mikkilä pohtii, pitäisikö ortoreksialle saada virallinen määritelmä.

– Näin siitä tulisi näkyvä sairaus. Etteivät ihmiset ajattelisi, ettei tässä mitään vikaa ole, kun tämä ei osu kriteereihin.

Marika Ollila on nyt 20-vuotias, hän on valmistunut juuri elintarvikevalmistajaksi. Haaveena on tehdä uraa poliisina tai personal trainerina.

– Haluaisin ennaltaehkäistä, ettei kukaan muu lähtisi harhailemaan siihen rajoittamiseen ja pakkoon. Haluan kertoa, miksi kaikessa pitää olla tasapaino.