Jacksonien muusikkoklaanin patriarkka Joseph Jackson on kuollut

89-vuotias Jackson kuoli kotonaan Los Angelesissa sairastamaansa syöpään. Hän vihjasi lähestyvästä lopustaan haikealla tavalla viestipalvelu Twitterissä jo viikonloppuna.

musiikki
Joe Jackson luotsasi managerina poikiensa Jackson 5 -yhtyettä.
Joe Jackson toimi managerina poikiensa Jackson 5 -yhtyeelle.Daniel Karmann / Epa

Pop-tähti Michael Jacksonin isä ja Jackson 5 -yhtyeen perustanut Joseph Jackson on kuollut 89-vuotiaana.

Jacksonin perheenjäsenet vahvistivat perheen patriarkan kuoleman keskiviikkona.

Viihdesivusto TMZ kertoo (siirryt toiseen palveluun), että Jackson kuoli kotonaan Los Angelesissa sairastamaansa haimasyöpään.

Jo Jacksonin pojanpoika Randy Jackson Junior tviittasi: "Lepää rauhassa kuningas, joka teit kaikesta mahdollista! Rakastan sinua isoisä."

Joseph Jackson vihjasi lähestyvästä kuolemastaa Twitterissä jo kaksi päivää sitten, jolloin hän kirjoitti: "Olen nähnyt enemmän auringonlaskuja kuin minulla on enää näkemättä. Aurinko nousee, kun aika tulee, ja pidit siitä tai et, aurinko laskee, kun aika tulee."

Joseph Jacksonilla oli kaikkiaan 11 lasta.

Aikaisemmin metallityöntekijänä toimineesta Jacksonista tuli yksi musiikkihistorian menestyneimmistä managereista, kun hän perusti vuonna 1964 The Jackson 5 -yhtyeen, jonka jäseninä olivat hänen viisi poikaansa.

Myöhemmin veljessarjan muut jätti varjoonsa poika Michael, josta tuli soolouran myötä maailman menestynein pop-tähti.

Joseph Jackson tunnettiin isänä tiukasta kurista lapsiaan kohtaan. Michael Jackson muisteli aikuisiällä kyynelehtien isänsä antamaa selkäsaunaa vyöllä. Samassa haastattelussa hän antoi isälleen teon anteeksi.

Korjattu 28.6. klo 14.13 ja-sanan paikkaa Joseph Jacksonin tviitistä: "Pidit siitä tai et..." viittasi auringon laskemiseen, ei nousuun.

Lähteet: AFP